Vehkeistä 3: My Precious

Perhokalastusvälineissä on monenlaatuista ja tasoista tavaraa markkinoilla. On edullista, kallista, hyvää, huonoa ja ns. keskinkertaista kamaa, joka ei olemassa olollaan sävytä, mutta ei myöskään petä.

Itse tunnustaudun siinä mielessä kamafriikiksi, että esim. kelapuolella diggailen käsitehtyjä, ja ennenkaikkea pitkäikäisiksi ajateltuja keloja.

Nuo rullat, joita teknofriikit karttavat, miellyttävät taas minua siinä määrin, että noita ns. klassisia rullia on käyttöön muutama aikoinaan tullut hankittua.

Kelan käyttötarkoitus ja sopivuus käyttöön kuitenkin riippuu henkilökohtaisesta mieltymyksestä ja kriteereistä joita kelalta haluaa.

Toisille ”kempurakampinen” tuo uskottavuutta ja statusta, toisille se tarjoaa silmäniloa, ja jotkut yksinkertaisesti vain hankkivat sellaisen.

Haluan kuitenkin korostaa, että noissa rullissa on eroja, jotka ilmenevät sitten ihan oikeissa tilanteissa, joissa niiden erojen pitääkin tulla esiin.

Kukin tavallaan.

Aikaa sitten, kun Suomen Markka oli vielä voimissaan, näin jossain amerikkalaisessa julkaisussa, muistaakseni jenkkiläisen Art Leen vavassa kelan, joka jäi vaivaamaan mieltäni.

Selvittelin asiaa, ja muistaakseni Loposen Lasse Perhokellarista tiesi kertoa kelan olevan amerikkalaisvalmisteinen Bogdan, jota samanniminen herra Stanley Bogdan valmisti käsityönä New Hampshiressä.

Asia vaivasi minua monta vuotta, kunnes monen mutkan ja kontaktin kautta  löysin erään innokkaan kalastajan Portlandista, Oregonista, joka tunsi tuon herra Bogdanin henkilökohtaisesti.

Uskalsin lopulta kysyä, olisko minulla mahdollisuus saada tilattua tuollainen kela.

Jack, mies Oregonista, sanoi kysyvänsä asiaa. Ei kulunut kuin muutama päivä, kun Jack ilmoitti minun saavan kelan seuraavasta erästä, kun selainen valmistuu. Valmistumisaika tosin oli täysin auki, ja huhujen mukaan odotusajat saattoivat olla jopa vuosia. Ennakkomaksu oli puolet kelan hinnasta, ja silloin hinta oli muistaakseni 1700 taalaa, joten se oli nuorelle miehelle kova raha. Vieläpä asiaan vaikutti se, että tuolloin taala oli

todella vahva markkaan nähden.

Olin aiemmin selvittänyt oliko Suomessa kellään tuollaista lohiluokan Bogdania. Sainkin tietää, että Karkkolaisen Pekalla sellainen oli.

Intoa piukassa selvitin Karkkolaisen numeron, ja soitin hänelle. Esitin asiani, ja kerroin, että sellaisen #300 Bogdanin olin saamassa, ja tarvitsin hieman ”komppia” asian suhteen.

Pekka totesi asiaan hyvin yksiselitteisesti; ” Sehän on todella arvokas kela, mutta kun sitten saat sen käteesi, ymmärrät kyllä mistä on kysymys.”

Muistan vieläkin kun kävelin Tampereen Seudun Osuuspankin konttoriin tekemään valuuttamaksua. Silloin ei paljon internetissä siirtoja tehty.

Olin saanut Jackin pankkitiedot ja hieman pelonsekaisessa tilassa menin siirtämään minulle huiman summan rahaa toiselle puolelle tellusta, tietämättä varmasti, saisinko ikinä kelaa.

En nyt muista paljonko se ensimmäinen siirto veloitti tiliäni, mutta varmasti riittävästi. En uskaltanut kertoa tutuille paljonko rahaa syydin kelaan, koska kukaan ei olisi asiaa ymmärtänyt.

Kului muutama kuukausi, kun Jack ilmoitti kelani olevan muutaman viikon sisällä valmis. Olin aivan puulla päähän lyöty, koska olin ajatellut saavani aikaa rahan hankintaan toista maksuerää varten.

Ei auttanut itku Hämeessä, vaan taas marssin konttoriin ja siirsin toisen samanlaisen summan Jackille.

Köyhdyin totaalisesti, ja mietin oliko tässä mitään järkeä.

Kuten me kaikki tiedämme, jenkeistä tavara saaminen Skandinaaviaan on über-hankalaa. Onneksi minulla oli tuttavia jenkeissä, joille kela oli helppo postittaa ja myös heidän ystävällisellä avustuksellaan kela aikanaan tänne peräpohjolaan saapui.

Muistan kun sain paketin käsiini. Jos joskus on puhuttu, että perhokalastus on parasta, mitä voi tehdä kahluuhousut jalassa, niin nyt olin lähellä sitä sitä hekumaa. Siinä se sitten oli..

Jokatapauksessa, tuosta kelasta. Minun mielestäni se on minulle paras vaihtoehto, enkä vielä tähän päivään mennessä ole vastaavaa tavannut.

Nykyään omistan kaksi Bogdania, #300 ja #400, kummatkin aktiivisessa käytössä. Kelalaukusta löytyy myös Hardyn Cascapedia 4/0 Limited Edition nro 151, ja uusimpana hankintana 4 tuuman Hardyn Perfect wide drum 50- luvun alkupuolelta.

Mikä noissa nykymittapuulla painavissa keloissa sitten miellyttää?

Jos nyt puhutaan noista Bogdaneista, mielestäni ja minun käytössäni ne ovat olleet luotettavia.

Oli keli tai käyttöolosuhde mikä tahansa, jarru on aina samanlainen. Tällä tarkoitan sitä, että voin luottaa siihen, että kun säädän jarrun säätimen käyttökohtaan, kela antaa aina samanlailla siimaa ulos.

Huomioitavaa on se, että koska kela on ns. kapeakehäinen, jarrun vaikutus kasvaa mitä enemmän siimaa on puolalta ulkona.

Mielestäni tämä on hyvä asia.

Kelan rakenne on tehty kestämään, ja tuollainen umpipaketti on siitä hyvä, ettei rannarit pääse mistään välistä väärälle puolen puolaa.

Kelassa on välitys 2:1, joka tarkoittaa siis sitä, että yhdellä kammen pyörähdyksellä puola pyörii kaksi kierrosta.

Tämä ominaisuus on todella hyvä. Ja tässä kelassa se on toteutettu niin, ettei tuota välitystä käytössä huomaa, muutoin kuin , että siimat tulevat

miellyttävän nopeasti sisään.

#400: sen hankin samalta hemmolta 2004, kun sellaiseen mahdollisuutta tarjottiin.

#300:nen on diametrisesti karvan alle 4 tuumaa ja painoa on 440 grammaa ja #400 on 4 tuumaa ja painoa kertyy 470 grammaa. Painot on mitattu pohjien ja rannarin ollessa kelalla. Pohjina olen käyttänyt Tuffia ja rannarina on Sawadan 50 lbsin versiota 50 metriä.

Alla olevissa kuvissa #300 ja #400, sekä kuva Bogdanin jarruhuoneesta.

On ymmärrettävää, että nämä kelat maksavat, koska ne eivät ole tarkoitettu uusittavaksi muutaman vuoden välein.

Stan Bogdan kuoli maaliskuussa 2011 ollessaan kunnioitettavassa 92 vuoden iässä. Hän valmisti keloja vuosikymmeniä ja hänen poikansa Stephen jatkoi kelojen valmistusta samalla reseptillä.

En tiedä tekeekö Steve enää keloja, mutta jos tuollaisen kelan jostain saa, ja vaikkei siitä sitten pitäisikään, saa siitä ainakin rahansa takaisin markkinoilla.

Onneksi en ole ainoa näihin friikahtanut, ja vielä me vanhat äijät se Bogdan  Finland Ry pöräytetään pystyyn…

Mielestäni mikään noista rullista ei paina liikaa. Käytän Bogdaneita ja Perfectiä 14- ja 15- jalkaisissa vavoissa ristiin rastiin. Tuo Casca on selkeästi viistoistaseen istuva.

Minua miellyttää niiden ”järkälemäisyys” mutta samalla niiden kauneus.

Olen koheltanut joella välillä todella pahasti, ja kaatunut mm. #300: sen päälle kiveä vasten. Mikä tahansa ”nykykela” olis ollut tuusan nuuskana, mutta tuohon rullaan tuli vain muutama naarmu runkoon.

 

Cascapedian olen omistanut kymmenen vuotta. Siinä jarru ei ole niin edistynyt, mutta se pelaa niinkuin jarrun kuuluukin.

Casca painaa selvästi muita keloja enemmän, ja on myös diametrisesti isomman kokoinen, ollessaan hieman yli 4 tuumaa ja leveyttä puolassa on majesteetilliset 4,5 cm. Pohjia menee riittävästi.

Painoa kelalla on 550 grammaa, pohjineen ja rannareineen.

Tällä rullalla olen saanut ennätysloheni, ja ainakin siinä tilanteessa kela toimi kuin unelma.

Joku aika sitten, pitkän miettimisen ja etsiskelyn jälkeen löysin länsinaapurista Hardyn 4 tuuman Perfectin.

Olin hakenut käyttökelaa, en mitään antiikkista suojelukohdetta. Ebaystä tuli huudettavaksi 50- luvun alkupuolen lyijypinnoittenen rulla, jonka ainoana huutajana sieltä sain. Homma meni hienosti, ja täytyy sanoa, että tuossa rullassa on Ähinää… ja ääntä.

Kela on siis 4 tuumaa ja ns. wide drum, eli leveällä puolalla ja painoa on 465 grammaa.

Alla vasemmalla Cascapedia ja vieressä Perfect.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *