Olipas se vaikeaa…

 

Olimme pohjoisessa kalalla, ja olosuhteet olivat todella, voisiko sanoa.. Lämpöiset.

Vedet olivat alhaalla, ja ainakin nuo joet, joita minä seuraan tai kalastan, olivat kalamäärällisesti surkeita. Tosin, eihän noissa joissa yleensäkään vielä juhannuksen jälkeen mitään juhlaa ole, mutta kahden viikon tahkoamisen jälkeen olisi saalismäärän pitänyt olla kyllä parempi.

Eniveis, ei puhuta sen enempää saamisista, mutta silti voin henkilökohtaisesti olla tyytyväinen reissuun, ja noita onnenpotkuja onneksi sattui tasaisesti koko porukalle.

Mutta, missäs ne lohet luuraavat?

Taas kuultiin kaiken maailman selitykset miksi kalaa ei nouse, ja jotkut uskovat vahvasti, että kala tulee vielä tälle kaudelle.

Minä en usko.

Toivon todella, että olen väärässä, mutta jotenkin tuntuu nyt siltä, että olemme tulossa johonkin taitepisteeseen, jossa ihmisen käden jälki alkaa näkyä vahvasti lohen määrissä.

Tottakai on sitä ”luonnollista” vaihtelua, ja varmasti pohjoisen helteet toukokuun alkupuolella vaikuttivat siihen, että se tulva, jonka pitäisi olla selvästi myöhemmin, meni tavallaan hukkaan, mikäli kalat eivät olleet silloin vielä vuonoissa. Mene ja tiedä.

Onhan noita myöhäisiä nousuja nähty, mutta minä olen vankasti sillä kannalla, että mikäli alkukausi on huono, ei se siitä loppua kohden parane, ainakaan voimakkaasti.

Olen seuraillut tuolta globaalista mediasta aihepiiriä, ja mikäli noihin Isojen Poikien juttuihin on uskominen, ei se lohenkalastus ainakaan paremmaksi mene. Tottakai tulee hyviä vuosia, ja sellaisia kasvupyrähdyksiä, mutta taitaa olla kuitenkin niin, että sitä paskaa aletaan näinä aikoina niittää, mitä ollaan vuosikausia, tai vuosikymmeniä syljetty Äiti Maahan.

Eräs arvio oli synkkä, mutta todenperäisen tuntuinen, jossa tutkijat arvioivat ilmaston muutoksen, kassilohille rehuksi pyydettävän ruuan ja sen sellaisten asioiden yhteisvaikutusta luonnonlohen elinympäristöön. Olisko niin, että luonnonlohelta, siis siltä, joka vaeltaa syönnösalueille, loppumassa ruoka?

Kuulemma pyydetään niin paljon lohen ruokaa kassilohille rehuksi, että luonnonlohen normaali elinympäristö, joka siis on meri, muuttuu liian kovaa tahtia, jotta tuo luonnonkappale pysyisi perässä. Tähän vielä villi pyynti kaupallisiin tarkoituksiin, niin siinähän se sitten onkin.

Tästä aasinsiltana voisinkin heittää aivopierun, ja kehottaa lohenkalastajia ajattelemaan lohta merikalana, joka on vain väliaikaisella vierailulla joessa.

Se nousee jokeen, ja sen käytös muuttuu, mutta se on silti merikala.

Tästä voisi jollekkin olla jopa hyötyä kalastuksellisesti, mikäli täkyyn osaa tarttua…

Nooh, minä toivon, että lohta riittäisi sen verran, että voisin tulevaisuudessa viedä poikani kalastamaan pohjoiseen oikeaa Lohta, perhovälineillä, ja opettaa hänelle sen minkä minä olen vuosien aikana oppinut muilta ja itsekseni.

Niin kauan kun vesi joessa virtaa, ja siihen lohi nousee, minä yritän saada 50 paunaa rikki. Se on kovaa hommaa, se.

 

< edellinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *