Some vai aito kalastuskokemus?

Harva se päivä joku kalastustuttavistani kysyy, että joko olen liitynyt facepookkiin, hästääkiin ja mitä niitä nyt onkaan. En ole, enkä todennäköisesti tule liittymäänkään. Minullla ei ole mitään näitä sosiaalisen median lähteitä kohtaan, mutta aina joskus minut valtaa pieni, mutta jäytävä ajatus siitä osaavatko ihmiset tehdä enää mitään ilman nettiä, naamakirjaa …

Suomi- ”urheilu”kalastuksen kehitysmaa?

  tiistaina 29. syyskuuta 2015 Edit 1. lokakuuta: Erittäin asiallisen ja selventävän puhelinkeskustelun jälkeen voin todeta alla kerrottun isomman lohen päässeen jatkamaan sukuaan. Keskustelu oli erittäin asiallinen ja avoin, ja mikä parasta, pyrkimykset parempaan kalastukseen, selkeämpiin sääntöihin sekä kalakantojen turvaamiseen joella ovat kaikkien osapuolten yhteinen interssi. Uskon, että asioista keskustelemalla kaikki joella käyvät saavat tulevaisuudessa nauttia laadukkaammasta kalastuksesta. Olin jo tuossa aiemmin suunnitellut kalakamojen säilömistä talven varalle, mutta muutamana vkon loppuna ajankuluksi ajauduin käymään Kokemäenjoella, Harjavallassa padon alla muutaman tuttavan kanssa. Paikkahan on ihan kiva, ja kalojakin näyttää virrassa olevan, mutta… Homma kusee jo alkumetreillä kun pääsee rantaan. Voi vittu, että …

just just

Olen viihdyttänyt, tai voisiko sanoa huvittanut, itseäni muutamana iltana lukemalla netistä näitä vapojen pituuksiin liittyviä keskusteluja. Argumentteja näyttää olevan monenlaisia eri mittaisten miehisyyden jatkeiden puolustamiseen, toisen puoltaessa omaa kantaansa ja taas toisen yhyttäessä omaansa siihen samaan soppaan, kolmannen ollessa mukana vailla minkäänlaista lopullista mielipidettä, kunhan vaan kompataan jotain puoliskoa osallistumisen …

Vapa-asiaa

Olin tuossa jokunen viikko sitten Tampereen Pirkkahalissa Super- messuilla lehden tiimoilta One Gearin osastolla. Olin luvannut Juhalle, että toisin myös muutaman siiman kaksikätiseen 15 kinttuiseen NRX:ään, joka oli siellä telineessä, mikäli joku haluaisi vapaa kokeilla. Otin kotoa vanhan Perfectini, jossa oli Narun kellu/intteri, mutta harmikseni kela ei mahtunut vapaan. Palaan tähän epäkohtaan myöhemmin. No, onneksi Rakkolaisen Ville oli OnlyFlyn osaston kanssa Loopin vapoja esittelemässä, ja Villeltä löytyi kela, jossa oli joku Rion siima. Siima oli kuulemma 42 grammainen pintasiima, joten ajattelin, että vetelen tällä. Menin heittoaltaalle, ja kiskoin ampupään ulos ja aloin heitellä. Aikaisemmat kokemukset NRX.stä olivat olleet risririitaiset, mutta jostain syystä …

Kyllä lähtee..

Näillä lähtee.. jos ei muuta, niin lohet takaisin mereen 🙂 Vähän mustaa lakua montunpohjalle.