Nyt astumme osa-alueelle, joka on loputon suo.
Kukaan ei tällä Telluksella voi, tai osaa sanoa miksi lohi ottaa perhoon. Me vain arvailemme, ja nuo Taikakalut, perhot, joihin käytämme uskomattoman määrän aikaa, materiaaleja ja rahaa, ovat mystisiä toinen toistaan parempia pyytöjä. Meidän mielestämme..
Aika-ajoin julkisuuteen puksahtaa malleja, jotka aiheuttavat ”Pakko Saada”- reaktion. Nämä mallit yleensä juontavat jonkun Saamamiehen aikaansaannoksesta, joka on omalla onnistumisellaan on manipuloinut tietäen, tai tietämättään kanssakalastajat ajattelemaan kyseisen perhon tai mallin ylivoimaisuutta.
Lohi voi ottaa mihin tahansa pyytöön, joka vedessä kulkee.
Me sidomme perhoja joista itse luomme käsityksiä, ja emme tiedä mitä lohi ajattelee ottaessaan, tai hylätessään perhon.
On perhoja, tai malleja, jotka kuitenkin todistetusti pyytävät kaloja kaudesta toiseen. Tietysti tähän vaikuttaa se, että annamme niille enemmän peliaikaa kuin jollekin tuntemattomalle yksilölle tai mallille.
Itse olen noudattanut perhojeni sidonnassa viimeisen kymmenen vuoden ajan seuraavia kriteereitä, joita luulen hyvän ottiperhon sisältävän:
-Tärkein minulle on se, että teen perhon joka ei sotkeudu. Tässä materiaali valinnat ja sidontatyyli tai tapa on tärkeä. En halua kalassa ollessani miettiä joka heiton jälkeen onko siipi koukun mutkan takana. Näin kuitenkin joskus käy, koska käytän paljon putkiperhoja, joissa on pitkä siipi.
– Haluan tehdä perhosta yksinkertaisen, kestävän ja värimaailmaltaan tilanteesen sopivan. Tämä onkin sitten Hard Part..;
Yksinkertaisuus ei tarkoita pelkkää siipeä paljaassa putkessa. Se voi tarkoittaa myös monivivahteista perhoa, josta on jätetty kuitenkin monta turhaa krúmeluuria pois.
-Sidon tiettyjä malleja useamman yksilön, joista valikoituu muutama käytttöön. Uskon siihen, että tietyt mallit pelaavat paremmin tietyn kokoisina.
Parhaat mallit, joilla kalastan ovat yleensä putkia, joissa on vaaksan mittainen siipi, joka on rakennettu kerroksittain käyttämättä liikaa materiaalia.
Glödhäck, Vimu, Glowari, Sunray jne. ovat vuodesta toiseen antaneet hyvin kaloja. Näissä yhteinen tekijä on siiven rakenne, ja mieto tai puuttumaton häkilöinti.
Viime kesänä positiivinen yllätys oli Strömsön lisäksi pieni Sunray, jossa oli Pearl- helmiäisflashabou nauhaa runkona. Uskomaton peli kirkkaassa vedessä.
Myös koukkuperhot tulevat vesien laskiessa ajankohtaisiksi. Minua miellyttäviä malleja ovat Black Doctor, Silver Grey ja Green Highlander unohtamatta GP:tä.
Olin heinä- elokuun taitteessa Tenolla tekemässä lehtiartikkelia, joka käsitteli lohenkalastusta perholla veneestä heittäen. Olin muutaman kaverini kanssa koekaniineina Rytingin Matille, joka souti meitä 3 lupaa Piltamossa. Uskomattoman hieno kokemus.
Me heitimme veneestä perhoa, ja Matti hoiti venepuolen. Tämä on tulevaisuutta Tenolla!
Joka tapauksessa, missään muualla maailman lohijoista perhokulttuuri ei ole samanlainen kuin Tenolla. Varsinkin suotajien usko tiettyihin perhoihin ja yksilöihin on uskomattoman järkkymätön. Ja voitte uskoa, että perhoa viritetään kuin F ykköstä.
Perhoissa jotkin yksilöt osoittautuvat toisia veljiään toimivammiksi. Käsittämätöntä, mutta jokseenkin totta.
Minulla on yksi musta- punainen putkiperho, joka sai peliaikaa muutamien vuosien ajan reilusti. Sainkin perholla toistakymmentä lohiluokan kalaa.
Tätä yksilöä korjattiin kuin Iisakin Kirkkoa, ja kun en enää saanut sidottua uusia viidakkokukkoja kalan suussa hajonneiden tilalle, liimasin ne pikaliiimalla paikalleen. Kun sitten päästin perhon viimein eläkkeelle, pää oli kohtuullisen kokoinen liimasta johtuen.
Vaikka perho oli eläkkeellä, kuljetin sitä mukana ”pahan päivän varalta”. Muutama vuosi sitten laitoin sen varmaan talteen, etten hukkaisi sitä. Uskomaton Vehje.
Totuus perhoissa, ja yksilöissä taitaa kuitenkin olla se, että sillä saa millä pyytää.
Taas voin peilata vain omiin kokemuksiini. Ne perhot ja mallit, jotka Minä olen mieltänyt hyviksi saavat peliaikaa. Ne harvat lohet, jotka kauden aikana koukkuuni tarttuvat, olisivat voineet ottaa muihinkin pyytöihin.
Nämä nyt vain sattuvat olemaan minulle mieluisia perhoja, johtuen varmasti siitä, että kohtuullisen pian ensimmäisten kokeiluiden jälkeen onnistuin kyseisillä malleilla hyvin.
Mielestäni lohenkalastus on 85 prosenttisesti tuuria. Siihen viiteentoista sitten kuuluu näiden taikakalujen sidonta ja usko niihin.. Ja paljon muita seikkoja, joihin palaan tuonnempana.
Upeita levysiipisiä kalaperhoja nuissa kahdessa ylimmässä kuvassa. Saako udella kuka mahtaa olla sitonut ko. perhot?
Yst. Terv Teukka
Moi
Kyllä ne taitaa olla ihan mun itseni tekemiä. Joskus kauan sitten noita sidoin ja niillä kalastelinkin, mutta jotenkin karvasiipiset ja putket on tulleet jäädäkseen.
Tosin Sweepillä ongin kyllä vieläkin, kun tilanne sitä vaatii..
Miki
Hienoa tekstiä. Mukava lukea rationaalisen ja tietävän ihmisen tekemää kalastustekstiä. Itse ajattelen juurikin nuin kuin kirjoitit. Eli on toki hirvittävän mukava sitoa perhoja mutta totuus on että jo se yksi siinä lootassa tuo kalan. Suurin osa on uskomuksia mitä kalastajat taitavat menemään, osittain myynnin takia. Jo yhdellä pienellä 10 koukun black zululla voi saada melkein kalan kuin kalan ja perho on tosi yksinkertainen. Vieresä voi kokeilla vaikka sun mitä monimutkaista värkkiä muttei niihin välttämättä ota. Kirjolohi voi ottaa black zuluun kun ahven saattaa napata isokoukkuseen streameriin väriltään punainen. Toisaalta pientä perhoa on helpompi makustella. Pidän toki itse hienona entisaikojen lohiperhoja joilla nimenomaan sitten kalastettiin ihka oikeaa lohta ja isoja sellaisia. Tosin olen kuullut että nykyisillä karvasiipisillä jotkut kalastaa ihan tuhottomman paljon yhdellä reissulla. Mutta karvasiipisessä lienee elävämpi liike kun karva elää vähän joka suuntaan kun yksi siipi elää vain pienellä alueella ja saattaa elää vain rajallisesti verrattuna karvakuituihin. Olen miettinyt itse että liekö kalallekin kiinostavin pyyntö se mikä näyttää kaikkein eläväisemmältä. Tähän mietintään tulin siinä kohtaa kun black zulusta houkutteli kuitenkin litkassa se suurin jossa yllätyksekseni oli kaikkein roisin häkilä vaikka olikin vähän rumempi ja haituvampi jota moni hyljeksii perhossa. Tuota “yksi perho toimii” logiikkaa tukee myös se seikka että ukkivainaa joka oli henkeen ja vereen erämies ja sitoi perhoja käyttäen pikeä niin hänen kuoltuaan kalapakissa siitäkin huolimatta taisi olla vain perho tai pari. Eikä varmasti jäänyt saaliitta. Uistimiakin taisi olla vain nykymeininkiin verrattuna vähäpätöinen valikoima. Nekin osittain kupariin taottuja hyvin ohuita ja kevyitä, lehtiuistimia. Jos kalaa piti saada paljon ja varmasti löyty sitten kymmenkunta verkkoa autotallista.
Tässä yksi päivä tosiaan kirkkaassa vedessä ahventa narrasin perholla kun eipä sattunut niin matalalle muutakaan kalaa. Kohta sorsa teki kiitolaskun ihan viereen ja molskutti menemään samoten siihen tuli nokkimaan pinnan alta ruokaa lokki. Kohta loppu syönti siihen. Tosin kello oli jo kaksitoista minkä suhteen uskomukset kertoo ettei kala enää oikein tartu. Tollanenkin viljelee äkkiä sukomusten lisääntymistä vaikka ne syyt voisi ihan yhtä hyvin olla se että kala syö mutta myös niitä “ruokkijoita” on enemmän. Kikille ei riitä. Mene ja yritäppä sitten arvata 😀
Kiitos kannustavasta tekstistä. Yritän jatkossa löytää enemmän aikaa uusiin teksteihin, joissa ruoditaan asian syvintä olemusta 🙂