Yksi varmasti tunnetuimmista, ellei tunnetuin, lohiperho on Green Highlander. Lukuisine variaatioineen se on pettänyt yli vuosisadan ajan varmasti tuhansia lohia. Perhokalastuksen veteraanit Brittein Saarilla kehittelivät perhoja lohen pään menoksi, ja lukuisat kuuluisat mallit juontavatkin perunsa tuolta ajalta.
Nykyään GHR, kuten muutkin perinteiset mallit, ovat joutuneet
käsissämme raiskatuiksi mitä erilaisimmilla tavoilla.
Minulle GRH on ollut ns. ”rajatapaus” ja myönnettäköön, että jostain syystä olen monesti, jopa perholle täydellisen kelin sattuessa, jättänyt Hailanterin askiin ja sitonut jonkun muun sutturan siimaan.
Mutta mutta… niillä kerroilla kun GRH on siimaan päässyt, verrattain usein on jotakin siiman päässä tapahtunut. Jos oikein pinnistän vähiin käyneitä aivosolújani, voisin väittää noiden positiivisten kertojen olevan tiheämmässä kuin negatiivisten.
Totean kuitenkin, että en turhan usein Vihreää Ylämaalaista lohipitoisessa vesistössä liottele.
Klassisilla olen onnistunut joitakin kertoja, ja eräällä putkiversiolla kohtuullisella saldolla. Se, onko tuo putki GRH, voidaan olla montaa mieltä.
Runko on oppikirjasta, mutta siivestä en niin sanoisi..
Alla oleva putki on taas uudempaa tuotantoa.
Katselin brittiläisen Davie McPhailin putkiversiota Ylämaalaisesta, ja mielestäni tuo Davien versio, jota itsekin ”hieman” yritin alla plakioida, on yksi hienoimmista GRH- versioista, mitä tiedän, huolimatta siitä, että se on putkeen sidottu.
Tässä linkki tuohon Daven perhoon:
Yllä olevaan perhoon laitoin keltaisen runkohäkilän, ja mausteeksi eteen oranssia haikaraa, jota Pöyhösen Erkki minulle antoi.
Siivessä on alla keltaista jääkarhua, sen päällä oranssia ja vihreää hurttaa, niiden päällä mustan tarhatun Itä-Timorilaisen länsirannan lyhytjalkaisen pitkäjalkavuoristo-Geduiinin kaksoisleuan partanahasta leikattua mustaa karvaa. Siiven seassa muutama kuitu Angel Hairia, Rusty Oliven ja Rainbown väreissä.
En tiedä, mutta jotenkin uskon tähän perhoon. Kun olin sitonut perhon ja pyörittelin sitä sormissani, ulkoa puski syksyisen päivän viimeinen auringon pilkahdus. Luonnonvalo sai perhon värit eloon, ja saatoin kuvitella itseni kesäkuun lopussa pohjois-Norjaan eturauhasparka huurussa kahlanneena eräällä poolilla.
Joku varmaan haluaisi tehdä runsaamman version, mutta jonkin sorttisella kokemuksella totean näiden mietojen olevan minulle sopivampia.
Alla oleva versio taas on vanhempaa tuotantoa, ja tällä reseptillä sidotulla perholla on muutama lohiluokan kala kontollaan
Klassiset GRH:t ovat minulle rakkaita.
Itse olen onnistunut sitomaan vain muutaman tyydyttävän version GRH:sta.
Olen todella perso klassisen perhon ”muotokieleen”, kun puhutaan kalastusperhosta.
Perhon pitää olla Harteikas ja koukun pitää olla sidokseen sopiva. Jokainen, joka on klassisia perhoja tarkastellut, tietää mitä tarkoitan.
Eräs hienoimmista muotokielistä on Siltasen Tonilla. Kun Tonin perhon ottaa käteensä, tietää heti mistä on kyse.
En tiedä montaa sitojaa, joiden muotokieli on niin selkeä kuin Tonilla.
Ehkä Melartinin Jyrki lasketaan tähän kastiin.
Anyway, alla on muutama tallella oleva GRH, joilla on saatu lohia.
Vasemmalla ja keskellä on omia vanhempia sidoksia, joilla olen lohiluokan kaloja saanut, ja oikealla on Melartinin Jyrkin versio, joka petti minulle kaksi lohiluokan kalaa eräällä pohjoisen reissulla.
Tuo Jykän perho on uskomattoman hieno. Niin mieto katsella, mutta niin eloisa virrassa.
Aiemmin mainitsin putken, jolla olen onnistunut hyvin.
Alla olevassa kuvassa on se originaali versio, jonka olen säästänyt malliksi.
Kalaa se on pettänyt Reisalta, Laksilta, Orklalta ja Tenolta, tässä samassa muodossa.
