Sattuneen hyvin onnistuneen kela-yhteistyön jälkeen Lindenin Pepen kanssa, postilaatikkooni kolahti kirjekuori Pepeltä.
Avasin kuoren ja sisältönä oli ampupää, jollaisesta olimme keskustelleet hieman aiemmin. Olin toivonut kohtuullisen lyhyttä interrunkoista siimaa, sellaista, johon voisin vaihdella erilaisia tippejä. Tarkoitus olisi käyttää sitä muutamassa ahtaassa paikassa, ja silloin, kun täytyisi kahlata syvälle ja tarjota pyytöä hieman pintaa syvemmältä.
En sen paremmin kysellyt Pepeltä mitä aineksia siihen oli käytetty, mutta mikä minua ihmetytti, oli interin perässä oleva musta n. metrinen siiman pätkä. Kysyin Pepeltä asiaa, ja sainkin hyvin valaisevan selvennyksen asiasta.
Tarkoitus olisi, että voisin liittää tuohon runkoon minkä tahansa tipin, vaikkapa interin tai kellun, ja tuon mustan siimanpätkän, joka oli 4- uppoa, olisi tarkoitus tavallaan ”laahata” siiman kulkua. Mittaa bodylla oli tuollaiset kuusi- seitsemän metriä, ja siihen tippi päälle. Tuo nelosen pätkä ei tavallaan upottaisi siimaa, mutta siis hidastaisi vauhtia.
Kuin varkain tulikin mahdollisuus lähteä erään hyvän vanhan ystäväni kanssa Merikarvia Riverille tekemään ulkoilumatka vielä ihan niiden joulukuun alussa alkaneiden pakkasten alla. Vesi oli kuulemma korkealla, ja tuskin kaloja, ainakaan jalosellaisia olisi odotettavissa. Pakkasin mukaan 14 kinttuisen Mustan, ja Perfectin, johon olin ladannut tuon Pepen siiman. Otin tippejä mukaan, ja tarkoitukseni olikin testata eri tipeillä tuota bodyä.
Joella tunasin kamat kasaan, ja latasin Guiden 2/3 tipin siimaan kiinni. Keli oli kuin morsian, ei tuulta, ja mukavat 4 astetta lämmintä. Olin yksin Lankosken voimalauoman loppusuvannolla, siellä missä luonnonuoma ja voimalauoma risteytyvät. Kahlailin eri syvyyksille, puiden alle, roiskin puskista, ja vaihtelin eri kärkiä siimaan.
Siima pelasi Mustassa kuin unelma.
Se oli hyvä heitettävä, ja uitolleen se tuntui todella hyvältä.Varsinkin tuo 2/3 ja interkärjet pelasivat hienosti.
Interikärjellä oli mukava imu siimassa, ja tuo ”laahaus”- efekti korostui mukavasti. Eihän upposiiman tarvitse aina olla kärjestään uppoavin, vaan siimoja voi rakennella eritavoin.
Itseasiassa, tuo siima toimii juurikin niin, kuin minun mielestäni ottavan siima-peruke-perho- paketin kuuluisikin toimia.
Eli; Siima, joka tavallaan hidastaa, tai ryssii liian vauhdin, yhdistettynä kevyempään ja herkempään kärkeen ja perhoon on mielestäni parempi yhdistelmä, kuin kevyt siima/ painava perho, tai painava siima/ painava perho. Alla olevasta Alakoulu-tason, ihan omin pikku kätösin värkkäämästäni kuvasta voisi selvitä mitä ajan takaa:
keltainen osuus on rannaria, sininen interiä, musta 4-uppoa, vihreä intertippi ja harmaa peruke, ja päässä Strömsö 🙂
Itseasiassa, monet upposiimat, varsinkin mikäli käytössä on normaalin mittainen peruke, käyttäytyvät näin. Vaikka siellä kärjessä olisi sitä todella synkkää, pyrkii kevyt perho nostamaan siiman kärkeä hieman ylös. Juuri tälläinen upposiimakalastus on minulle sitä miellyttävää kalastusta, ja ennenkaikkea tehokasta. Tässä siimassa tuo kuvan mustan osuuden upotus korostuu ehkäpä vielä radikaalimmin.
Tietty sitten, mikäli haluaa kolistella pohjia voi lyhentää peruketta tai painottaa pyytöä.
Itse en pidä ns. kivien kääntelystä, vaikka se onkin joissain olosuhteissa todella tehokasta.
Nykyäänhän on markkinoilla mitä erikoisempia siimoja, mutta en tiedä onko tälläistä Laahaajaa myytävänä valmiina?
En missään nimessä sano tälläisen siiman olevan jokapaikan höylä, mutta minusta se tuntui mukavalta heittää ja kalastaa. Aion kyllä ensi kesänä sillä kokeilla Norjassa. Pepe on tälläisellä kalastellut jo jonkin aikaa.
Nykyiset upposiimat ovat todella miellyttäviä käsitellä, varsinkin jos vertaa noihin vanhoihin kokouppoihin. Mielestäni ne ovat osa monipuolista lohenkalastusta, siinä kuin pintanarutkin.
Vielä sen verran on pakko sanoa, että kaksi suurinta kalaani olen saanut upposimoilla, ja kevyillä kookkailla perhoilla, eli kuvittelisin uiton aikana paketin kulkeneen kuvatulla tavalla, tai ainakin sinnepäin.