Hyvä ystäväni soitti minulle muutaman päivä sitten ja puheli netissä käytävää keskustelua sivuten upponaruista.
Puhelusta komppaantuneena lukaisin tuon ketjun läpi, joka taisi kulkea nimellä Vapa synkille siimoille tms.
Ihan asiallista keskustelua, mutta jokin minua hiersi asiassa.
Perimmäinen kysymys on varmasti myös topicissa esitetty kysymys: Mikä on synkkä siima?
Tähän ei löydy mitään standardivastausta, enkä ainakaan minä osaa sanoa mikä hautakiven painoinen naru voidaan synkäksi luokitella.
Mutta, koska minäkin noita upposiimoja välillä heittelen, voisin muutaman sanasen vajavaisista aivoistani tähän pieraista.
Ensinnäkin, upposiimoille, kuten muillekaan siimoille, täysin ”sopivaa” vapaa ei olekaan- ainakaan oikeassa elämässä-, paitsi ehkä jossain kirjoissa, kansissa ja kataloogeissa. Millä tahansa vavalla voi välttävästi heitellä perhosiimoiksi luokiteltavia naruja, jos painot ovat edes sinnepäin vapaan verraten, mutta tottakai jokaisen siima-vapa-heittäjä kombinaation yhteistyö ratkaisee miten siima nousee ja lentää.
Upposiimoilla nyt vaan joutuu yleensä tekemään sen nostorullauksen, piste.
Ei se ainakaan minulle mitään haittaa tuo, ja jos nyt katsotaan keskivertoheittäjää, niin kyllähän totuuden nimissä sillä pintasiimallakin virvotaan ennen sitä oikeaa heittoa.
No, joka tapauksessa noista siimoista.
Upposiimat ovat kehittyneet hurjasti muutaman viime vuoden aikana. Esim. Guidella on minun mielestäni tosi hyviä upponaruja, ja vanhat Graini- siimat pelaavat mielestäni edelleen hyvin. Myös Rion 3/5 on hyvä siima.
Upposiiman tärkein ominaisuus on uppoavuus ja se, että se tuo sen Vedon, jota me virrassa haemme. Toki myös se, että pääsemme syvälle on joskus oikea resepti kalan saamiseen.
Oma ajatukseni upponaruista on sellainen, että mieluusti käytän kevyttä perhoa noiden ”synkkien” siimojen kanssa. Olen mielessäni kuvitellut perhon kulkevan houkuttelevasti silloin, kun se tavallaan on eläväinen tuon painavan siiman päässä, ja ikäänkuin yrittäisi päästä irti perukkeesta kohti pintaa, upposiiman pyrkiessä taas menemään alaspäin.
En siis juurikaan käytä mitään kypärä- virityksiä perhoissani.
Jossain tietyissä pooleissa on todellakin miellyttävämpi kalastaa upposiimalla kuin pintasiimalla. Syytä en osaa tähän sanoa, mutta ehkäpä tuo Veto on se juttu. Olenkin saanut monesti kaloja muiden pyytäessä pinnasta tyhjää, kun olen vaihtanut upponaruun.
Joissain pooleissa ei taas upponarulla saa mitään imua, vaikka pooli oli syväkin. Virran paine mielestäni ratkaisee siiman valinnan.
Vavoista upponaruille en oikein voi sanoa mitään, koska en juurikaan ole vaivautunut asiaa sen paremmin miettimään. Itse heitän kaikki naruni samalla vavalla, tai siis kahdella samanlaisella, ja en oikein ymmärrä miksi vavan tarvitsee olla jotenkin erikoinen voidakseen heittää upposiimaa.
Eikös sitä siimaa voi säätää vavalle sopivaksi?
Saahan noita upponaruja eri luokkaisina, joten jos vaikka 4/5 kärki luokassa 10/11 tuntuu liian raskaalta, niin voisiko sitä ottaa luokka kevyemmän samassa uppoamisluokassa?
Minulla on esimerkiksi Guiden 3/4 naru, joka pelaa erittäin hienosti vavassani. Luokitus on 10/11, ja olen pätkäissyt siiman kymmenmetriseksi. Painosta ei ole mitään hajua.
Siima nousee hienosti tuon apurullauksen jälkeen, ja on oikeasti miellyttävä heittää, ja uittaa putkea kalastavasti.
Taas Rion 3/5: sen olen jättänyt täyteen mittaan, koska se pelaa tuollaisenaan hienosti samassa vavassa.
Pari vuotta sitten sain Håkan Norlingilta kasan Triple-D naruja, ja katkaisin kaikki n 40 gramman painoon, ja aikalailla 11 metrin mittaan.
Noista naruista miellyttävimmiksi ovat tulleet inter-2-4 ja 1-3-5.
Kummatkin ovat mukavia heittää ja käsitellä, ja mikä parasta, kummallakin olen lohia saanut.
Vanhat graininarut ovat mielestäni edelleen varsin käyttökelpoisia, ja laukustani löytyykin 550 ja 750:set. Näissä siimoissa on se loistava puoli, että koska ne ovat lyhyitä, niitä on inhimillinen heittää syvälle kahlanneenakin, ja ne ovat juuri sellaisia ”paksun veden” siimoja, niiden upotessa selkeästi paremmin kuin moniosaiset siimat.
Kun kalastan upposiimalla, tärkeimpänä asiana pidän sitä, että rannari on uiton aikana miltei kokonaan irti vedestä. Aina tämä ei onnistu, mutta mikäli seison rannalla ovat uittopituudet selvästi pidemmät kuin kahlatessa. Yritän vääntää rautalangasta;
Mikäli kahlaan syvällä, en halua heittää upponarua liian pitkälle, koska en voi pitää rannaria tiukalla ilmassa, koska koen, että hukkaan tuon vedon tunteen. Kun taas kalastan rannalta, voin pitää vavan kärkeä selvästi korkeammalla, ja näin ollen saan myös enemmän pelivaraa rannarin ilmassa pitämiseen. Yritän siis uittaa upposiimaa kuin lusikkaa, säädellen siiman kulkuvauhtia antamalla vavan kärjellä ”löysää” halutessani.
Eli syvällä kahlanneena lyhyemmillä heitoilla, ja rannalta taas pidemmillä.
Perukkeen mittaa voi vaihdella oman mielen mukaan, ja suurin vaikutus perukkeen mitalla on varmaan heittämiseen, ja oman mielen rauhoittamiseen.
Itse käytän miltei aina level- peruketta, viime vuosina 0,40 Trabuccoa.
Välillä sitä on metri, välillä neljä.
Upposiimoilla kalastaminen on tehokasta, ja välillä jopa miellyttävää. Jostain syystä olen itse saanut suurimmat kalani upposiimoilla, ja ollut monesti todistamassa, kuinka varsinkin ääriolosuhteissa upponaru pelaa hienosti.
Välillä taas on aikoja ja hetkiä, jolloin kyseiset siimat on parempi pitää visusti kelalaukun pohjalla ja kalastaa pinnasta.
Hyvää upposiima- vettä, ja tuuri on käynyt. PT 3/4 siimana
Kuva Harri Hilden
Onnellinen päätös
Kuva Harri Hilden