Taas kannattaa varoa, mikäli vaimoke kurkkii olan takaa, kun raottaa yllä olevaa alaotsaketta.
Tuo mustan saaminen ei missään nimessä, tämän artikkelin yhteydessä, käsittele sitä yhteyttä, johon tuo ulkomaankielinen lausahdus alunperin viittaa.
Tässä tapauksessa puran tuntojani noita lohenkalastajan työvälineitä kohtaan -taas- ja käsittelen muutamalla mietteellä vapa-asioita.
Myönnän, että saatan aiheuttaa taas- reaktion monessakin ihmisessä, mutta kuten jo aiemminkin olen todennut, tämä on minun leikkikenttäni, ja minä määrään ketä tähän karuselliin otan.
Asiaan; Sain hyvältä ystävältäni Hurrin Esalta, tuolta kelavelholta Joesmouthista, siis Joensuusta, mailin, jossa hän oli päättänyt luopua viisitoistakinttuisesta mustasta geeäläksästään. Esa kyseli viekkaasti, tietäisinkö hyvää kotia vavalle, ja minä tietysti tartuin syöttiin kuin laksi Glödäriin, ja röyhkeästi päätin muutaman henkisen minuutin jälkeen, jotka vietin puhelimessa Esan kanssa, lunastaa vavan itselleni.
Hyvä niin.. siis minulle ja Esalle.
Ajattelin asiaa siltä kantilta, että tulevaisuudessa ei taida enää hirveästi liikkua noita mustia, varsinkaan ns. vanhasarjalaisia, varsinkaan tuollaisia Esan vavan kaltaisia miltei uudenveroisia yksilöitä.
Miksi sitten tämä musta, ja ennenkaikkea ns. vanha versio?
Joitain vuosia sitten olin Skotlannissa kalalla, ja viimeisenä aamuna olin ghillien kanssa veneessä ja suoritin swingswängspjei- heiton, ja vavasta kuului armoton pamahdus.
Kyseinen vapa oli ensimmäistä sarjaa jota Suomeen aikoinaan tuli.
Katselimme Ernien kanssa vapaa, ja ihmettelimme mitä tapahtui. Tutkin vapaa, ja huonoksi onnekseni huomasin, että vavan kärkiosa oli mennyt pituussuunnassa halki kuin vispilä. Eipä mitään, olihan minulla toinen samanlainen vapa mukana.
Näissä mukana olleissa vavoissa olin vuosia käyttänyt samoja siimoja ristiin rastiin, ja vavat olivat kuin kaksoiveljet konsanaan.
Päästyäni kotiin, otin yhteyttä erään kalastusvälinetuttavani kautta Normarkkiin, ja sainkin Express- takuun kautta uuden mustan muutamassa päivässä. Olin tyytyväinen palveluun, vaikkakin se minulle hieman maksoikin.
Vapa saapui kotiovelleni, ja menin intoa puhkuen takapihalle kokeilemaan vapaa.
Putki ja suojapussi olivat uudistuneet, ja vapa näytti samalta kuin edeltäjänsäkin, lukuunottamatta vavan butin päätä, joka vanhassa mallissa on pyöreäreunainen, ja tässä uudemmassa se oli kulmikas.
Kasasin vavan ja hetkuttelin sitä moneen suuntaan.
Se tuntui erilaiselta kuin se vanha sotaratsuni.
Kipitin sisään, ja kaivoin kaapista toisen vanhan vavan, kasasin sen, ja hetkuttelin noita kahta vuoronperään.
Olin tuntevinani selkeän eron.
Asia vaivasi minua niin, että ilmoitin perheelle isän hylkäävän heidät hetkellisesti hyvin tärkeän asian takia, ja nappasin kelalaukun mukaani, heitin vavat autoon ja ajoin Tammerkoskelle hakemaan tuntumaa noihin vapoihin oikein tositoimen kautta.
Kasasin kepit ja heittelin niitä sekaisin eri siimojen kanssa ja vakuutuin asiasta entistä enemmän.
Näissä kahdessa oli eroa, ja huomattavasti.
Tottakai hiilikuitu väsyy ajan myötä, ja kaikenmaailman sidosaineet vapatehtaalla muuttuvat, mutta koin, että ero minulle liian suuri.
Keräsin kavereiden mustia kokeiluun, ja huomasin, että tämä uusi versio oli selvästi jämäkämpi, ja nopsempi kuin tuo minun vanhasarjalaiseni.
Jotenkin en tykännyt niin paljoa tuosta uudesta kuin vanhasta versiosta.
Soitin Kotkaan Nikolle (Rokka) ja Jarmolle (Arvila), ja kerroin asiasta. Niko ottikin asian heti onkeensa ja soitti Normarkkiin, ja keskusteli asiasta. Normark ilmoitti, että heidän rekordiensa mukaan kyseessä pitäisi olla sama aihio. Ja varmasti olikin.
Jarmon kanssa puitiin asiaa, ja mietitiin erilaisia vaihtoehtoja.
Otin yhteyttä Loomikselle jenkkeihin, ja kyselin asiallisesti asiasta, että olisiko joku syy- yhteys tuolle tunteelle, jota koin vapojen erilaisuudessa.
Periamerikkalaiseen tapaan minut ohjattiin ottamaan yhteyttä Euroopan edustukseen, ja sieltä taas kehotettiin kysymään asiaa paikallisesta liikkeestä.
Jopa eräällä amerikkalaisella keskustelupalstalla otin asian puheeksi, vieläpä oikein amerikaksi. Vastauksia sain, mutta nekin Suomesta…
No, lopetin asian vonkaamisen, ja aloitin pommittamaan kavereitani, joilla oli vanhan sarjan vapoja kaapissa. Loppujen lopuksi sainkin überkaverini Sävilammen Tapion vaihtamaan vanhan version tähän uuteen, ja taisimme kumpikin olla tyytyväisiä vaihtoon.
Tosin Tapiohan sai uuden vavan, ja minä paljon kokeneen yksilön, mutta se oli samantuntuinen kuin kaapissani ollut veljensä.
Aikaa kului, kunnes muutama vuosi sitten olin Tampereen Perhomessuilla sitomassa perhoja. Sidoin jotain pörhöstä ja selitin ihmisille suu vaahdossa jotain asiaa, kun Himangon Jani pamahti eteeni seisomaan.
Himanko on siis Loomiksen edustaja täällä Suomessa, ja onkin muuten asiallinen seppä.
Jani kertoi, että oli kuullut Nikolta minun purnanneen tuosta edellä kerrotusta asiasta. Jani ehdottikin, että hän menee ja kysyy asiaa Loomiksen Euroopan myyntipäälliköltä, siltä italialaiselta Claudio mikäsenytolikaan, joka oli esittelemässä taitojaan täällä kylmässä ja ymmärtämättömässä Suomessa.
Kymmenen minuutin kuluttua Jani pärähti takaisin sidontapötäni luo, ja kertoi, että olikin saanut ronkittua tietoa asiasta ja että tuo minua vaivannut asia oli tavallaan totta.
Italian mies oli loppujen lopuksi kertonut, että jossain vaiheessa vapavalmistajat muuttavat sidosaineitaan ”paremmiksi”, ja tottakai se vaikuttaa aihion toimintaan, ainakin jonkinverran. Ja tässä tapauksessa asia oli näin.
Mustissa geeäläksissähän oli jossain vaiheessa valmistustauko, mutta Loomis pökkäsi vavan uudelleen markkinoille suuren purnaamisen jälkeen, koska totesi, että kysyntää oli. Todennäköisesti juuri tuolloin vavan sidoslitkut uusittiin.
Se ero, mikä noissa vanhemmissa vavoissa verrattuna uusiin on, saattaa olla marginaalinen, mutta minulle se tuntui isolta.
Tuossa vanhassa versiossa aihio on kokotoimisempi, ja heittää kevyempiä siimoja jotenkin iisimmin kuin uudempi. Vanhassa aihio on ehkä levottomampi, mutta silti enemmän minun vapani.
Aihio siis on sama, mutta sidosaineet ovat kuulemma muuttuneet.
Olen kalastanut kyseisillä vavoilla kauan, ja olenkin tykästynyt noihin vanhoihin mustiin syvästi.
En missään nimessä koe, että tuo uusi musta olisi mitenkään huonompi kuin vanha, mutta se on erilainen.
Nyt siis omistan kolme viisitoistasta, vanhaa, ja yhden neljätoistasen mustan.
Aivan varmasti markkinoilta löytyy lukematon määrä parempia vapoja, mutta tuo musta on minun vapani.
En ole korvaajaa löytänyt, mutta viime keväisen koeprojektin jälkeen voin olla tyytyväinen, että peli ei olekaan loppuun pelattu.
Löysin erään aihion, joka istui käteeni hyvin, ja kiskoi samat narut kuin uskolliset mustani, miltei samalla varmuudella.
No aika näyttää, tuleeko projektista tulosta, ja jos tulee, niin enää ei toivottavasti tarvitse jännittää vanhojen mustien loppua kaupallisilta palstoilta.
Nykyiset vavat, olkoon ne sitten minkä merkkisiä tahansa, ovat kyllä hyviä.
Ei enää ihan paskaa taida saadakaan?
Sen verran vielä vavasta, siis lohi-sellaisesta, että vapa on henkilökohtainen valinta, niinkuin muutkin välineet.
Kannattaa silti miettiä mihin tarkoitukseen vavan hankkii?
Itse olen sitä mieltä, että lohenperhokalastus on niin kovaa työtä, mikäli haluaa saada kunnon tulosta, että vapa on ennenkaikkea työkalu, jolla heitetään siimaa.
Väsyttelyominaisuuksien mukaan en lähtisi vapaa hankkimaan, koska ainakin minulla tärpin välit ovat niin harvassa, että heitto- ominaisuudet ajavat ohi satanolla.
