Vuosia, vuosia sitten, kun ensimmäiset hengittävät kahluuhousut olivat rantautuneet tänne perimmäiseen pohjolaan, ja nepparit joutaneet nurkkaan, kuulin ystävältäni Raitaselta, ihan oikeista Gore-Tex kahlureista, oikein Amerikassa valmistetuista, joita olisi hänen kauttaan nyt Suomeen olisi tulossa.
Ystävälläni oli siis näppinsä välissä ja silloin housut tulivat Ruotsin kautta Suomeen myyntiin.
Ostinkin tuolloin kyseiset housut, jotka olivat kuten arvata saattaa, Simms- merkkiset, niitä ensimmäisiä Guide- malleja.
Taisi olla jopa ihan ensimmäinen satsi joka suomeen tuli..
Olin todella tyytyväinen hankintaani, ja kyseiset pöksyt olivatkin käytössä vuosikaudet.
Sen jälkeen olen samaa merkkiä, muiden merkkien ohella suosinut, ja myönnän olleeni erittäin tyytyväinen noihin jenkkihousuihin.
Tapanani on ollut käyttää housuja säälimättä, ja olenkin moniin Simmsseihin liimannut saappaat joidenkin vuosien käytön jälkeen.
Joitain vuosia sitten sijoitin mielestäni ”kipuraja” summan kyseisen valmistajan lippulaiva- malliin, ja olen ollut todella tyytyväinen housuihin.
Nyttemmin ajattelin, että vetäisen housuista sukat poikki ja liitän neopreenisaappaat taas housuihin (tykkään siis kovasti saappaallisista kahlureista).
Maahantuojan kanssa, joka ystävällisesti auttoi, keskustelin erilaisista konsteista saada sukka irti housusta leikkaamatta.
Kelasin, että nythän voisin sijoittaa uusiin samanlaisiin housuihin, ja meninkin kalastusvälineitä myyvään liikkeesen kuikuilemaan salaa uusia pöksyjä.
Seisoin täysin ällistyneenä hyllyn edessä, jossa noita ”lippulaiva” malleja oli.
Yhdeksän ja puolisataa???
Myyjäkin saapui ystävällisesti paikalle, ja en oikein saanut ensin sanaa suustani.
Ok, mikäli housun käyttöikä on sen 5-10 vuotta, niin eihän se kai paljoa kahluuhousuista ole.
Mutta noin kertasijoituksena tuo tuntuu aika kovalta summalta…?
Painuin kotiin, selasin internexiä, ja saatoin todeta, että hinta on sama EU- alueella miltei joka putiikissa:
Haluan samaan hengenvetoon todeta, että kyseisen merkin edustaja maassaamme on oikein asiallinen ja mukava kaveri, ja aina ollut todella avulias merkkiin liittyvissä kysymyksissä, ja tuo hintahan ei missään nimessä ole hänen aikaansaannoksiansa.
Toki verotus ja tuonti- yms. kulut ostavat juuri jenkkituotteiden hintoja, mutta jotenkin hinta tuntui vahvalta.
No kai se vain näin perseaukiselle on kova.
Anyway, olen aina ollut sitä mieltä, että perhokalastuksessa, johon kahlaaminen kuuluu, tärkeimmät avut vavan ja kelan, ja tietysti perhojen jälkeen ovat kunnolliset kahluuhousut.
Nyt vain tuli kipuraja vastaan.
Voi olla, että olen täysin hakoteillä asian suhteen, sillä maksaahan jotkut vavatkin päälle tonnin, mikä myös siinä ja siinä, saati, että olen itse aikoinaan lyönyt rahani keloihin.
Toisaalta, kelat ovat ja pysyvät, vapoja katkeilee, ja kahluuhousut ovat kulutustavaraa.
Voisin rumasti ja karkeasti sanoa, että mielestäni housuissa on miltei puolet liikaa hintaa.
Toisaalta, jos on onnistunut luomaan tuollaisen brändin, ei laatukamaa tarvi halvalla tälläisille renkaanpotkijoille kuin minä, tarjotakaan.
Jotenkin homma haisee vahvasti nyt siltä, että mikäli minä hankin vielä vetoketjulliset housut, täytyy katsella edullisempia pöksyjä, silläkin uhalla, että nuo Simmssit ovat kyllä olleet parhaat millä minä olen kahlannut.
Totean siis vielä tähän loppuun vuodatuksen päälle, että juuri tuo G4 ja G4z ovat kyllä olleet hyviä, todella hyviä housuja… ja voin kyllä vilpittömästi sellaisia suositella.