Olin tuossa viikonlopun Iisalmessa vetämässä paikalliselle porukalle perhonsidontaa. Mukava reissu kaikenkaikkiaan, ja hieno huomata, kuinka eritoten vanhemmassa polvessa vielä uuden oppiminen kiinnostaa.
No, reissuhan kruunautui, kun sain paikalliselta herrasmieheltä Bartleetin nelosen tuplia, vieläpä kymmenkunta kappaletta..Jees Box. Jo pelkästään sen takia kannatti lähteä. Oli koukkujen löytäminen kiven takana.
Nyt voin tehdä iteselleni ensi suveksi uudet Tohtorit.
Kun tulin kotia kohti sunnuntaina, juna oli ääriään myöden täysi. Paljon oli opiskelijoita, mutta myös muita, kuten lapsiperheitä.
No, istuessani viimeistä pätkää Jyväskylästä Tampereelle, kiinnitin huomiota vieressä istuvaan nuorikkoon, joka tuli Jykylästä kyytiin. Koko matkan, herkeämättä hän naputteli puhelintaan.
Katselin, ja laskeskelin, että jos vaunussa oli n. viisikymmentä matkustajaa, näistä 48 naputteli kännykkää, tabletti tai läppäriä herkeämättä.
Itsekin tähän sorruin, mutta oikein pinnistelin, ja yritin kuunnella puhuiko kukaan matkustaja toisen kanssa. Yhden keskustelun kuulin matkalla Jyväskylästä Tampereelle.
WTF?
Onko maailma tosiaan niin riippuvainen tietoliikennelaitteista, että unohdamme sosiaalisen kanssakäymisen taidot kokonaan?
Siis tottakai suomalainen on juro, eikä turhia juttele, mutta luulisi, että viidestäkymmenestä matkustajasta edes kymmenen prosenttia voisi keskustella jostain.
Samaan törmää joskus joen varressa, ja ymmärrän hyvin, että jotkut haluavat olla itsekseen. Mutta ei kai se kuitenkaan niin paha ole, jos oikein ihmiseen törmää jonkhalla, ettei voisi tervehtiä.
Kai tuohon jurottamiseen itsekin syyllistyy, mutta joskus ehkä kannattaisi oikein jutella ihmisten, varsin kalamiehien kanssa. Saattaa saada vinkkejä, jotka pelastavat lohiloman.
Noh, minä mene viikonloppuna oikein Suomen Helsinkiin, jossa yritän sitoa perhoja Kymi Fishingin osastolla.
Lupaan oikein jutella, ja avoimesti vastailla parhaan taitoni mukaan kysymyksiin, jotka asiaan liittyvät.