Viime kausi oli hyvä. Sain hyvin kaloja ja hyvä ystäväni ja Master Chef T.B tulitti lohta tonttiin oikein urakalla. Kuljimme kalassa pohjoisessa yhdessä pariin otteeseen ja hommat toimivat kuin junan vessa.
T.B lukeutuu pitkäaikaisiin kalakavereihini muutaman muun hyvän kaverin ohella. Harvoin tapaa noin joviaalia, mutta samalla niin rentoa kaveria. T.B on hyvä esimerkki lohimiehestä, joka ottaa kaiken ilon irti lomalla olemisesta. Myös kalastuksellinen kehitys on ollut näiden vuosien aikana todella merkillepantavaa.
Enihau, sidoin keväällä T:lle perhoja- Vimuja, Strömsöitä ja sen sellaisia putkia. Kesän kuluessa T onki suurimman osan ajasta Vimulla ja tulokset olivat jäätäviä. Heinäkuun puolenvälin reissulla oli sellainen “hiljainen” hetki, jolloin kalat ohittivat meidän poolimme vauhdilla. Saimme muutamia kaloja, mutta jotenkin homma tökki hieman. Meillä oli muutama kortti hieman omasta alueestamme ylöspäin ja otin yhtenä iltana kortin taskuun ja köröttelin ylävirtaan. Jos meidän alueellamme oli ollut hiljaista, niin nyt oli kaloja ilmassa sitten kunnolla. En ollut koko kesänä nähnyt niin montaa hyppäävää kalaa kuin nyt muutaman tunnin aikana. Karkuutin pari “normaalia” ja yhden sellaisen Huh Huh- luokan kalan ja tuon isomman jälkeen soitin T:lle ja kerroin kokemuksesta.
Seuraavana aamuna T päätti ottaa kortin ja ajaa ylävirtaan katsomaan oliko puheissani perää. Luonastauolla T tuli “kotiin” ja kertoi session olleen aikamoista tulitusta. Kaloja näkyi ja ne ottivat perhoon.. siis Vimuun. T oli silminnähden innoissaan ja tuhdin lounaan ja kahvien jälkeen T suuntasi taas ylävirtaan. Kalastelin illan kotipooleilla ja illalla kun tulin kämpille T istui konulasi kädessä keittiön terassilla. No, kuten arvata saattaa T oli hieman saanut “kokemusta”. Kaloja oli ollut kiinni monta, joista pari tuli ylös, mutta jokunen sukellusvene oli vienyt perukkeet ja oikonut koukkuja. Se ei kuitenkaan ollut ongelma, vaan se, että pilke silmäkulmassa T halusi reklamoida Vimuistani. Ne eivät kuulemma kestäneet tarpeeksi montaa kalaa..
“Heheheh”.. yritn naureskella asialle, mutta rupesinkin miettimään tosissani paljonko perhon pitää kestää. Huonoina hetkinä yhdenkin kalan saaminen riittää perhon eläköittämiseen, mutta silloin kun kala puree, se puree monesti juuri yhteen yksilöön. Vai luulemmeko niin?
Minullakin on eräs vanha perho jolla olen saanut kaksitoista lohiluokan kalaa. T:n tapauksessa tuo määrä täyttyisi kesän aikana nopeasti, mutta perhot eivät kuulemma kestäneet kalojen antamaa rökitystä. Tiedustelin asiasta enemmän ja selvisi, että kalat olivat tulleet Vimuilla, mutta monella eri yksilöllä. Katselin perhonraatoja ja mietin onko perhon todella oltava niin kestävä, että se kestää ydinsodan.. T ei siis missään nimessä ollut pahoillaan perhojen rikkoutumisesta ja asiahan oli oikeasti vitsi, mutta koska minä sidon perhoja “ulos” aloin miettimään mikä määrää perhon arvon. En siis puhu hinnasta vaan siitä saako sillä kalaa? Kuten aiemmin sanoin, huonot kesät nostavat yhdenkin perhon pelastajan rooliin, mutta aikoina jolloin kaloja saadaan, perho ei ole ehkä niin tärkeä. Kuitenkin kala ottaa perhon, joten kyllä sillä on oltava merkitystä.
Kun ajelimme sitten kotiin heinäkuun lopussa T:n Vimut olivat aika huonossa hapessa. Onneksi syksy puskee niskaan ja sidontakausi starttaa todenteolla aivan lähiaikoina, joten eiköhän T.lle saada uusia ottimatoja.
Loppujen lopuksi homma taitaa kuitenkin olla niin, että kesti perho sitten vaikka vain yhden kalan, on se riittävä saavutus perholle. Kaikkihan riippuu siitä, miten perho on kalassa kiinni, siis pääseekö se mutustelemaan perhoa ja rikkomaan sen. Minusta kuitenkin tuntuu, että monesti perhot menevät huonoon happeen juuri siinä vaiheessa kun ne kalastajan toimesta revitään kalasta irti. Itse teen niin, että jos kala on ottanut putkeen, katkaisen perukkeen kalan ollessa rannassa. Sitten liuutan putken pois kalan suusta ennenkuin tartun pihdeillä koukkuun.
Koukkuperhoissa tämä ei onnistu ja monesti koukkuperho ottaa itseensä kun joutuu ottaamaan perhon rungosta tongeilla kiinni. Pyrin mahdollisuuksien salliessa asettamaan pihdit koukun mutkaan, mutta läheskään aina se ei onnistu. Minulle perho on täyttänyt sille asetetut tavoitteet kirkkaasti jo yhden kalan jälkeen, joten jos se vaurioituu, se pääsee huilaamaan.
Alla: T:n komea Kollikala Vimulla
Alla: T tyytyväisenä kovan väsytyksen jälkeen, jossa allekirjoittanut toimi metsurina ja komppimiehenä. Tämän kalan ylössaanti oli pienoinen ihme..
Allekirjoittanut on saanut kalan tarttumaan perhoon ja T odottelee tapahtumien etenmistä. Kuva Hartsa Hilden
