Aiemmassa tekstissä tunnustauduin tumman perhon ystäväksi. Tämä pitääkin vahvasti paikkansa, mutta poikkeus vahvistaa säännön.
Silver Grey on yksi hienoimmista -Ei Niin Tummista- perhoista mitä tiedän.
Lukuisine variaatioineen se onkin monen lohenkalastajan vakiomalli.
Itse olen saanut useita lohia Silver Greyllä, ja varsinkin klassinen malli on osoittautunut minulla varsin toimivaksi perhoksi.
Modernimmat versiot karvasiipineen ja putkineen toimivat hienosti, ja minulla onkin monta ystävää, jotka kukin omilla muunnoksillaan kaloja saavat.
Koska en nykyään itse yksinkertaisesti jaksa panostaa sidontaan klassisten rintamalla, onkin suoranainen onnenpotku tuntea noita virtuooseja, jotka klassisia perhoja sitovat, ja vieläpä niistä luopuvat (minun onnekseni).
Mm. Kilpeläisen Visa, Oraluoman Mika, Kettusen Marko ja Haapasen Joni ovat nykysitojien kärkeä, ja minulla onkin ollut onni saada kalastaa herrojen perhoilla.
Alla ylinnä Kilpeläisen sidos, keskellä Kettusen Markon versio, ja alinna oma yli 10 vuotta vanha räpellys. Yhteistä näille kaikille on se, että niillä on saatu lohia.
Myös putkiperhona SG on silmää miellyttävä malli.
Kerran, kauan sitten olin kalassa Kymijoella, Ruhanvuolteella. Paikalla oli myös hyvä ystäväni Arvilan Jarmo joka on, kuten me kaikki tiedämme, intohimoinen, ja ennenkaikkea innovatiivinen lohenkalastaja ja perhonsitoja.
Muistan kun puhuimme kirkkaiden vesien perhoista, ja malleista jotka olivat osoittautuneet tehokkaiksi pohjois- Norjan kirkkaissa vesissä. Jarmo kaivoi askistaan harmaan perhon, joka oli Silver Greyn muunnos, ainakin minun mielestäni. ”Kokeileppa tätä siellä Reisalle ensi kesänä, se saattaisi pelata siellä hienosti” Jarmo sanoi heittäessään putken minulle.
Seuraavana keväänä menimme toukokuussa Björalle kalaan muutaman ystäväni kanssa. Björa on Namsenin sivujoki, joka aukeaa kalastukselle toukokuun puolessa välissä.
Kalastimme Himo Rodum- nimisellä pätkällä Björan alaosassa. Björan vesi on humuspitoista, ei kuitenkaan likaista, mutta sellaista lievän teen väristä.
Meillä oli paikallinen opas nimeltään Johnny Folde, joka asui kesät Björan rannassa ystävänsä Tøre Haukon kanssa, joka onkin tunnettu saamamies Namsenilla.
Johnny opasti meitä yhden puolipäivää näyttäen kaikki kalastamisen arvoiset pelipaikat. Muistan elävästi kuinka Johnny aina hyvän spotin tullen sanoi meille ”This is very hot place, I mean Very Hot”.
Tilannetta väritti vielä se, että Johnny oli lievästi elämää nähnyt lohenkalastaja, joka ei varmasti montaa kertaa kauden aikana auton rattiin päässyt.
Johnny kuitenkin sai Björasta hyvin lohia. Hänen ehdoton suosikkinsa oli Silver Grey, klassisena sidoksena.
Yhtenä aamuna olimme kalassa Gamle Lodge- nimisellä poolilla. Ystäväni Jani A. oli jo aiemmin saanut seitsemän kilon lohen, joka oli muuten sinä vuonna Björan ensimmäinen perholla saatu lohi.
Vesi oli kohtuullisen alhaalla vuoden aikaan nähden ja ongimmekin inter- ja pintasiimoilla. Jani kuitenkin ruoppasi synkemmillä naruilla.
Joka tapauksessa, Jani oli sinä aamuna tonkimassa minun askejani (!), minun ollessa heittovuorossa. Saavuttuani takaisin huilauspaikalle, Jani myönsi rikoksensa ja näytti valitsemaansa perhoa minulle. Se oli Arvilan Silver Grey.
Jotenkin ajattelin silloin, että tuota perhoa ei saisi Janille antaa, ja kuinka ollakkaan Jani tartutti ison lohen juuri taukopaikan kohdalta. Hetken tempomisen jälkeen kala kuitenkin pääsi irti.
Reissun jälkeen katselin perhoa ja siinä oli sitä jotain, mutta jotakin siitä minun mielestäni puuttui.. Hetken pähkimisen jälkeen tajusin mitä kaipasin perhoon. Viidakkokukot.
Tuumasta toimeen, Jarmon ”vihaa peläten” 🙂 sidoin Junglet putkelle. Siinä se oli.
Perho osoittautuikin pyytäväksi yksilöksi. Sain perholla muutaman komean lohen, ja kuljetinkin perhoa monta vuotta askissani.
Muutama vuosi sitten kalapaikallamme pohjoisessa eräässä poolissa oli ”Jarru”, joka selvästi söi tilaa muilta pooliin saapuvilta lohilta. Näimmekin tuon Jarrun moneen kertaan, ja sadoista yrityksistä huolimatta emme saaneet minkäänlaista reaktiota tuohon järkelemäiseen loheen.
Aivan loman lopussa päätin uhrata yhden päivän Jarrulle. Keli oli todella nuhjuinen, sellainen oikea lohikeli. Pilvet roikkuivat alhaalla, vettä tihutteli silloin tällöin, ja tuulta ei ollut juuri nimeksikään. Kokeilin ”varmoja” pyytöjä pitkin aamupäivää, ilman minkäänlaista reaktiota. Pidettyäni ruokatunnin palasin takaisin poolille. Keli oli samanlainen, ja istuessani kivillä katselin perhoaskiani. Arvilan SG… Siinä.
Sidoin putken perukkeeseen, ja muistan vielä kuinka ajattelin, että pitäisi varmaan vaihtaa peruke uuteen. Olin vedellyt hieman SwingSwäng- heittoja ja heittotaidonnäytteistäni johtuen aukonut muutaman tuulisolmun perukkeesta.
Mutta kuten jo arvata saattaa, jätin perukkeen vaihtamatta.
Kalastin ottikohdan tarkasti, tuloksetta. Olin jo hieman alempana, ja vetäisin sellaisen ”siimat suoraksi” svipin kelatakseni narut rullalle. PAM! Järkyttävä tälli, vesi lensi ja vapa meinasi lähteä käsistä. Täysin äimän käkenä tuijotin tyhjenevää rullaa, kunnes tajusin nostaa vapaa pystyyn.
Samalla sekunnilla kun sain kunnon vedon vapaan, se Saatanan peruke meni poikki!
Huusin kuin palosireeni, ja täytyy sanoa, että oli lähellä ettei aikuinen mies itkenyt norjalaisella kivikolla .
En tiedä kumpi vi….. enemmän, ”Jarru” vai se perho.
Kun päätin kirjoittaa tämän, mietin miten saisin kuvan tuosta perhosta. Sitähän ei enää ole.
Keräsin miehisyyteni rippeet ja Siivikkalan pimenevässä illassa soitin Jarmolle, ja pyysin uuden perhon.
Mietimme Jarmon kanssa mitä siinä rungossa oli, ja kuten aina ennenkin Arvila lupasi auttaa hädässä ja toimittaa minulle perhon.
Ja en muuten varmaan palauta tätä perhoa Kotkaan..
Edit: Sain Jarmon perhon postissa ja reseptin alla on kaksi kuvaa.
Alemmassa on lähikuva rungon dubbauksesta, joka mielestäni on todella houkutteleva. Toivottavasti näyttöjenne väriprofiilit ovat ”sielläpäin” jotta näkisitte kuvan samoin kuin minä.
Ja mikä muuten on tarinan opetus?
Se peruke ei muuten ole niin kallista, etteikö sitä kannattaisi edes muutaman päivän välein vaihtaa.
JARMON SG- PUTKI
-Runko: kirkas muovi
-Lanka: valkoinen ja musta, alussa valkoinen.
-Hela: ohut hopea, varmistus pikis- tipalla.
-Jatke: fluorikeltainen villa.
-Pyrstö: Keltainen ja fluorivihreä fluorofibre sekoitettuna.Myös SLF Hanks toimii.
-Vyö: musta antron dubattuna.
-Kierre: Leveä litteä hopea.( kiertosuunta vastakkainen kuin kierre )
-Sidontalangan vaihto mustaksi.
-Runko : takaosa pakotettu hopea
etuosa dubattu:
1/2 Rainbow Angel hair tai Flashou dubbing
1/2 harmaa Angel Hair tai joku muu sopiva keinokuitu.
Saksitaan Enkelin tukkaa ja harmaata sopivan pituisina
vesiastiaan, sekoitetaan. Suodatetaan seos kahvinsuodattimen läpi ja annetaan kuivua.
-Runkohäkilä.: Luonnonvärinen Badger tai harmaa kukko.
Runkohäkilän kiinnitys tyvestä. Kierretään edestä taakse, kiertosuunta vastakkainen kuin kierre.
2 kierrosta eteen häkiläksi, ja viedään taakse 3-4 kierroksella. Varmistetaan ruodon kiinnitys takana pikis- tipalla.
-Etuhäkilä: Harmaa metso, 1-3 kierrosta, pilkullinen, pehmeä ja ohutruotoinen
Ko. perhossa Ruotsissa ammuttua huurremetsoa 🙂
-Siiven alle:
Originaali Helmiäis- flashbou sidotaan osoittaman sivuille n. 45 asteen kulmassa.
-Alussiipi: Hopeakettu,josta nypitään aluskarva pois.
Sidotaan kääntämättä n. pyrstön puoliväliin, hiukan pystyyn.
Kiinnitys kunnolla ja sormella painamalla levitys.
-Alussiiven päälle: Angel hair Silverhologrammi.
Sidotaan reilusti levälleen, jotta ei klimppaannu vedessä.
-Päällyssiipi: Hopekettu, sidotaan kääntämällä.
Reilu ”kynnellä” tasoitus ja kääntö, jolla muodostetaan siiven alle perusta, joka nostaa siiven pystyyn.
Siiven sidonnassa olennaista, että siipi leviää hieman putken sivuille. Siipi nostetaan selkästi pystyyn.
-Sarvet: Flasbou Accent Pearl.
-Kaulushäkilä.: Metso
Höyhen jossa selkästi pilkutus ja valkoista.
Vaihtoehto pienempiin putkiin on metson höyhen, joka on rakenteeltaan hyvin lähellä marabouta. ( karmea sitoa )
-Sivut: Viidakkokukko, melko pitkät.
-Pää: Musta.
