Kirjoitin jutun Chasing Silver- lehteen perhonheitosta veneestä.
Käänsin alkuperäisen tekstin suomeksi, ja ajattelin, että voisin sen täällä luetuttaa kotimaisena versiona maustettuna muutamalla kuvalla.
Lohenkalastus, toisesta kulmasta
Vesi virtaa kohtuullisen nopeasti, mutta vene pysyy paikallaan virrassa hyvin helposti. Trond, venemies, kipparoi venettä keulasta, Timo, kalaparini, istuu veneen lattialla odottaen vuoroaan, ja minä seison veneen perässä. On todella helppoa ylettyä hotspottiin poolissa. Tällä vedenkorkeudella on enemmän tai vähemmän mahdotonta kalastaa tätä poolia rannasta. Toinen venekunta on seuraavassa poolissa alavirrassa. Antti, Hilmar ja venemies Sverre kalastavat siellä. Eletään kesäkuun puolta väliä ja olemme lohijokien aatelisella, Altalla.
Lohenkalastus veneestä perhoa heittäen on helpoin ja kätevin tapa kalastaa Altalla, ja esimerkiksi Taylla Skotlannissa, ja muutamalla joella Kanadassa, sekä Kuolassa. Myöhemmin tässä artikkelissa keskitymme veneestä kalastamiseen Tenolla. Yhteistä näille joille on niiden koko. Kaikki ovat isoja jokia.
Voi olla todella helppoa tai todella hankalaa heittää veneestä, mutta mikä parasta tässä hommassa on se, että veneestä tavoittaa jokaisen poolin. Vaikka veneestä on yleensä helppo kalastaa, on syytä hallita heittojen perustekniikat. Veneessä istuu venemies, ja todennäköisesti kalakaverisi, ja heittäessä olet vastuussa heistä. Aina ei ole mahdollista heittää paremmalta puolelta, joten ylipäätään heittotaito kannattaa hioa kuntoon jo ennen veneeseen menoa. Tottakai kaikenmaailman heitot olisi hyvä hallita.
Veneestä kalastamisen ylivoimainen etu rannalta kalastamiseen on sijoittuminen. Varsinkin näillä isoilla joilla se tarjoaa miltei rajattomat mahdollisuudet. Mehän tiedämme, että sijoittuminen on avaintekijä onnistuneeseen kalastukseen. Kun sijoitumme oikein poolissa virtaan nähden, saamme kalastettua “oikean” mittaisella siimalla, ja näin saamme kunnon vedon siimaan. Meidän täytyy ymmärtää, että siima on meidän tärkein työkalumme; me heitämme siimaa, emme perhoa, ja siima tarjoaa perhon kalalle. Me emme tiedä mitä siiman päässä tapahtuu, mutta se mitä voimme manipuloida, on siima. Tästä johtuu, että joissain pooleissa upposiima tarjoaa perhon paremmin kuin pintasiima, ja joissain pooleissa taas asia on päinvastoin, jopa alhaisella vedellä.
Myös liikkuminen joella on veneellä todella kätevää. Altalla veneet ovat kahdeksan metriä, tai pidempiä, ja erittäin tukevia. Ne on tehty kulkemiseen joella, ja heittämiseen veneestä. Nämä kaverit, venemiehet, ovat oppaiden kermaa, tuntien jokaisen poolin joessa.
Sverre ja Trond, Altan venemiehet, ovat työskennelleet koko elämänsä joella. Heidän kiinnostuksensa perhokalastukseen, ja heidän taitonsa venemiehinä, tekevät heistä halutuimpia oppaita Altalla. Nämä kaverit tekevät tienistinsä kalastuskauden aikana, joten työkalujen, veneiden ja koneiden pitää olla huippukunnossa. Nämä norjalaistyyliset veneet ovat totaalisen erilaisia kuin esimerkiksi Taylla Skotlannissa. Norjan veneet ovat pitkiä ja sulavia, kun taas Taylla veneet ovat lyhyitä ja leveitä. Altalla ja Tenolla veneet ovat tehty kulkemiseen joella, Taylla taas miltei joka poolilla on omat veneensä.
P.S. Matin luvalla laitan hänen numeronsa tänne. Mikäli homma kiinnostaa, kannattaa ottaa häneen yhteyttä.
Matti Rytinki 0400 346000
Kalastus Altalla kesäkuussa on rankkaa työtä, mutta erittäin hieno kokemus. Mutta puhutaan kalastuksesta Tenolla. Monta vuotta sitten olin kalastamassa Tenolla kesäkuun alussa. Vesi oli todella korkealla, ja kalastus rannalta ei todellakaan ollut miellyttävää. Olin onnekas tavatessani vanhan ystäväni Rytingin Matin, joka asuu ja tekee elantonsa Tenolla soutaen turisteja. Seisoin rannassa kun Matti tuli luokseni ja kysyi haluaisinko kyydin Norjan puolelle. Hänelle oli asiakas tulossa, mutta hänellä olisi aikaa heittää minut toiselle puolelle, ja tulla sitten möyhemmin hakemaan takaisin, kun sessio asiakkaan kanssa olisi ohi. Hyppäsin mielelläni ruuhkaiselta Suomen rannalta veneen kyytiin. Muutaman tunnin session jälkeen olin tyytyväinen kalastukseen Norjan puolella. Samaan aikaan Matti asiakkaineen tavoitti veneellä jokaisen alueen ottikohdan, ja minä saatoin vain uneksia noista kalatapahtumista rannalla. Se oli ensimmäinen kerta, kun tosissani mietin veneestä kalastusta perholla heittäen Tenolla. Monta vuotta myöhemmin saimme vihdoin Matin kanssa aikataulumme sopimaan yhteen, ja pääsimme kokeilemaan veneestä heittämistä Tenolla. Joella ei juuri ole tälläistä kulttuuria, joten olisimme miltei piononeereja asiassa.
Oli heinäkuun loppu. Olosuhteet olivat kohdillaan veneestä kalastamiseen. Tämä aika Tenolla tunnetaan Hampaattomana aikana lohelle. Lohi tavallaan menettää hampaansa, ja kansa jokivarressa uskoo, ettei kala tuolloin ole purullaan. Jos uutta kalaa ei tule jokeen, on noita vanhoja asukkeja todella hankala saada erehtymään vieheeseen. Olimme tietoisia ajankohdan haasteista, mutta olimmekin päättäneet retken olevan opettelua uuden suhteen. Meitä oli neljä koeryhmässä, Matti pomona, ystäväni Antti ja Timo, molemmat kokeneita lohestajia. Ja hännänhuippuna minä. Olimme päättäneet kalastaa Piltamoa, joka on noin vajaan kilometrin mittainen pätkä Alakönkään yläpuolella. Vain paikalliset, siis muun muassa Matti, saavat soutaa täällä. Turistilla ei ole itsekseen mitään asiaa veneellä alueelle. Piltamo on hyvä kalastaa myös rannalta, mutta mikäli haluaa päästä todellisille pelipaikoille, on vene ehdoton apuväline. Myös se, että Matti tuntee alueen kuin omat taskunsa lisää mahdollisuutta, että jokainen heitto voi olla “Se” oikea. Matin mukaan lohet makaavat noustessaan päivän ajan Alakönkään alla ja itse könkäässä, ja illan tullen ne nousevat Piltamoon, jääden sinne huilaamaan ennen matkan jatkumista. Tottakai Piltamo säilöö kalaa hurjat määrät, ja noissa happirikkaissa vesissä asuu noita Tenon petoja varmasti riittävin määrin. On hyvä ymmärtää minkälaisten kalojen kanssa Tenolla voi joutua tekemisiin. Esimerkiksi Vallen monttu, joka on Piltamon ja Könkään rajalla, ja on nimetty kuuluisan lohestajan Nils Vallen mukaan, voi historiallaan säväyttää jokaista lohestajaa. Nils Vallen kerrotaan aikanaan saaneen tuosta kuopasta kalan, joka painoi kuulemma 36 kiloa. Eikä Vallen poikakaan huonosti pärjännyt saaden kolmosella alkaneen kalan.
Tenon veneet ovat hieman erilaisia johtuen käyttötarkoituksestaan, kuin Altan vastaavat. Tenolla veneet on miltei yksinomaan tehty soutamista varten, ja pituutta näillä veneillä on 5-6 metriä. Matti oli keväällä tehnyt uuden veneen heittämistä varten, ja veneessä oli selkeästi korkeammat laidat, tasalattia ja se oli todella tukeva. Kun kalastetaan Piltamon kaltaisessa paikassa, vene ei voi olla yhtä pitkä kuin Altalla, koska virta on monessa paikassa suhteellisen vuolas. Vene on saatava käännettyä tarvittaessa nopeasti. Oli mahtavaa katsella ja oppia kuinka Matti käsitteli venettä virrassa. Hän kertoi, että aallot eivät ole pahoja, mutta kivet voivat olla. Normaalisti saattoi aivan helposti seistä veneen perässä, mutta mikäli halusi, oli veneen perässä lattialla pehmuste, jonka päälle halutessaan saattoi mennä polvilleen.
Olin varustautunut kahdella setillä. Viisitoista kinttuiset, joissa toisessa oli inter-2-4 ja toisessa Skagit-runko Clear- inter tipillä. Aiemmin olin puhunut Matin kanssa soudussa käytettävistä siimoista. Matti käyttää Piltamossa vain kahdeksan metristä siimaa veneen perässä. Hän suositteli heittohommiinkin lyhyttä siimaa, jolla olisi helppo ronkkia myös pienemmät putamat, joten Skagit-runko oli hyvä valinta. Kun kalastetaan Tenollla on syytä panostaa välineisiin. Teno tuottaa maailman suurimmat Atlannin lohet, joten leikkiminen tikkunekuilla on tyhmää. Perukkeiden kannattaa ollaa 0,40 tai yli, koska kalat voivat olla reilusti yli 20 kg. Tottakai joku uskalikko ajattelee, että kyllähän nuo kalat kevyemmilläkin välineillä taittuvat, mutta Teno on lohijokien Kuningas, ja sitä pitää kunnioittaa. Ensimmäisen reissun jälkeen tietää mistä puhun. Sitä inhoaa tai rakastaa, yksinkertaista. Ja vaikka inhoaisit, silti löydät itsesi Tenon rannalta silloin tällöin. Tenolla on sanonta; Joki voi palkita sinut, mutta varmasti jonain päivänä se nöyryyttää sinut.
Joka tapauksessa, olimme siis Piltamossa. Tuuli puhalsi kovaa ylävirrasta, ja Matin ehdotuksesta päätimme tehdä ensimmäisen kierroksen kahdella soutajalla. Matti ja Antti ottivat airomiehen paikat, ja minut arvottiin ensimmäiseksi heittovuoroon. Lievästi sanoen jännitti kun lähestyimme Piltamon niskaa. Niskalla virta on mukavan rauhallinen, ja oli todella helppo ja miellyttävä heittää perhoa seisten veneen perässä. Niska- alueella on kivikasoja joen pohjassa, joiden takana on syvemmät alueet joissa kalat yleensä oleskelevat. Ottavan kalan tavoittaa sieltä, mistä monttu lähtee madaltumaan, ja missä seuraava “niska” alkaa. Ajelhdimme aina tuollaisen kivikasan taakse, ja vene pysyi kuin itsestään paikallaan, ja kalastin muutamalla heitolla paikan läpi, jonka jälkeen valuimme seuraavalle kasalle. Olimme valuneet Patomontun kohdalle, ja Matti suositteli vaihtamaan upposiimaan. Minulla oli perukkeessa pieni putkiperho, ja suihkaisin siiman virtaan. Montun alapäässä siima pysähtyi, ja vavassa tuntui tuttu jytkytys. Kala! Matti tuli ohitseni koneelle ja minä istuin alas tuoliin. Matti käynnisti koneen ja ajoi hiljaa veneen rantaa kohden. Kala seurasi kuin koira perässä, ja kun vene osui rantaan, kala syöksyi keskivirtaan. Luulin alussa sen olevan titti, mutta syöksy paljasti kalan olevan paremman kokoinen.. Irti! Meistä kukaan ei surrut kalan menetystä, vaan olimme vilpittömän innoissamme: Tämä toimii täällä! Kalastimme poolit läpi, mutta emme saaneet tuolla laskulla kalakontakteja. Päätimme heti laskun jälkeen, että jutusta ei tehdä kalanväsytys-juttua, vaan kerrotaan veneestä kalastuksesta.
Tunnit kuluivat, ja pääsimme paremmin ja paremmin sisään hommaan. Muutaman laskun jälkeen Matti päätti soutaa yksin. Se oli helpompaa. Homma toimi kuin junan vessa, ja päätimme panostaa neljään tai viiteen paikkaan alueella, joissa oli hyvä pitää venettä paikallaan, ja siimamitan ja heittokulman sai uitolle sopivaksi. Yksi kierros kesti noin tunnin, ja sillä aikaa muut kalastivat rannalta halutessaan.
Matkan suurin tavoite oli oppia uutta. ei niinkään perhokalastuksesta, vaan oppia Matilta, kaverilta joka kalastaa lohta työkseen. Hän kalastaa kauden jokaisena päivänä. Jos ei asiakkaan kanssa, niin sitten itsekseen. Suurimmat mielipide- erot olivat perhojen valinnoissa. Minä, joka rakastan isoja perhoja, en voinut ymmärtää miksi Matti ei antanut minun käyttää isoja putkia. Hän perusteli asian sillä, että jos alueella soudetaan vaappuja, niin miksi me tarjoaisimme isoja pyytöjä, koska ei vaappumiehilläkään ollut kunnon purua. Minä taas vänkäsin vastaan, ja perustelin isoja perhoja siiman tarjoamalla eri kulmalla, ja vauhdilla verraten vaappuihin. No, Matti selviytyi tästä kamppailusta voittajana, ja ehkä hyvä niin.
Yksi suuri ero venekalastajalla ja perhomiehellä on sijoittuminen. Kun Matti normaalisti soutaa, hän tekee työn veneellä. Nyt hänen täytyi sijoittaa vene niin, etä me saisimme siiman kulkemaan oikeaa vauhtia ja oikeassa kulmassa. Poolit missä kalastimme hoituivat helposti ampupäällä, ja rannaria tarvitsi olla ulkona vain kymmenen metriä. Selitin Matille, että perhosiima pelaa paremmin, kun on tietty määrä rannaria ulkona. Mikä on hyvä mitta rannarille, riippuu tietysti poolista, mutta suurimmaksi osaksi siitä, minkälaista ampupäätä käytät. Esimerkiksi, minä heitän usein upposiimaa. Suosikki upponaruni on Guiden Triple D inter-2-4. Mielestäni se toimii parhaiten kun rannaria on ulkona 10-15m. Siiman on helpompi mennä pinnan alle, ja jotenkin on parempi veto koko ajan siimaan. En käytä upponaruja upottaakseni ylettömästi perhoa, vaan kontrollodakseni paremmin perhon vauhtia. Kuten aiemmin mainitsin, joissain pooleissa upponaru pelaa paremmin kuin pintasiima, ja jossain taas päinvastoin. Me kaikki tiedämme, että ne kaverit, jotka osaavat valita tilanteeseen oikean siiman, saavat yksinkertaisesti paremmin kaloja kuin ne, jotka käyttävät koko ajan tilanteesta riippumatta samaa metodia.
Mielestäni toinen todella mieleenkiintoinen seikka oli Matin mietteet aktivisen veden syvyydestä. Tottakai kalan voi saada mistä vain, mutta Matti kertoi, että hänen mielestään paras paikka yhyttää lohi on vesi, jossa kala ei tavallaan pääse väistämään perhoa. Tämä tarkoittaa sitä, että vesi jossa kalalla on tilaa väistyä ylös ja alas, eli syvä vesi, on vaikeampi saada ottamaan pyytöön. Taas vesi, jossa se joutuu sivuttaiseen liikkeeseen on helpompi kalastajan kannalta. Eli kala ei haluaisi liikkua tai väistää sivuttaissuunnassa niin helposti. Tämä tarkoittaisi sitä, että hyvä ottivesi voisi olla metrin- puolentoista hujakoilla, kun puhutaan nousevasta kalasta. Tämä kuulostaa minun korvaani hyvin järkevältä. Todella mukava oli huomata se, että Matti oppi meiltä perhokalastuksesta, ja me Matilta kaikkea Tenon kalastuksesta, ennenkaikkea soutajan näkökulmasta.
Kalastimme noin kahdeksan tuntia päivässä. Se oli ainakin minulle tarpeeksi. Tuona aikana ehdimme kalastaa moneen kertaan poolit veneestä, ja olikin mukava aina vuoron päätteeksi mennä rantaan juomaan kahvit. Asuimme Timon viehättävässä mökissä Nuorgamissa, ja Matilla on kelpo teltta sänkyineen ja lämmittimineen Piltamossa, jota hän tarvittessa vuokraa asiakkailleen.
Teno on iso joki. Lohen määrä joessa voi olla uskomaton, ja kalastusaluetta on parisataa kilometriä. Rajajokena Teno repii mielipiteitä kahden kansallisuuden välillä. Norjalaiset kritisoivat suomalaisia, ja päinvastoin. Yhdessä me kritisoimme niitä kansallisuuksia, jotka löytävät tiensä Tenolle kalastamaan lohta. Perhokalastajana en voi ymmärtää tätä. Tenolla on älytön potentiaali perhokalastajalle, varsinkin veneestä. Oikeilla säännöillä, saalisrajoituksilla, kiinteiden pyydysten ja kulkutuksen rajoittamisella, ja varsinkin meripyynnin lopettamisella, Tenolla olisi mahdollisuus jälleen tulla parhaaksi lohijoeksi koko telluksella.
Samaan hengenvetoon, silläkin uhalla, että minut ristiinnaulitaan, minun täytyy avautua käytöksestä jokivarressa. Perhokalastajana, ja suomalaisena, minun on sanottava maanmiehilleni, että meidän täytyy pelata niillä säännöillä jotka meille on annettu. Sama tulee norjalaisiin. Heillä on paljon lohivesiä, ja paikallisina heidän tulisi ymmärtää, että ihmisillä, jotka tulevat kalastamaan lohta Norjaan, on hyvin rajattu aika käytettävänä kalastukseen, ja kalastus ei todellakaan ole halpaa. Niinpä he haluavat käyttää aikansa joella. Meidän, turistien, pitäisi taas antaa paikallisille tilaa, ja aikaa, koska se on heidän maansa. Kaikkien pitäisi unohtaa hetkeksi omat tarpeensa, ja keskittyä itse loheen, ja sen hyvinvointiin. Me selviämme, mutta selviääkö lohi?
Kaikenkaikkiaan, minun täytyy todeta, että venekalastus on todella tuottavaa. Näillä suurilla joilla, kuten Teno, se tarjoaa kalastajalle paljon enemmän mahdollisuuksia. Myös kulkeminen jokiveneellä on mahtava kokemus. Jokivarressa on paljon paikkoja mihin vain veneellä pääsee, ja kun on Matin kaltainen opas, mahdollisuudet kaln saantiin kasvavat huomattavasti. On niin paljon opittavaa näiltä kavereilta…
Uskon, että perhonheitto veneestä on Tenolla tulevaisuutta. Tottakai meidän täytyy kunnioittaa Tenon perinteisiä pyyntitapoja, mutta meidän pitää myöntää, että ajat muuttuvat. Me ihmiset olemme saaneet niin paljon tuhoa aikaiseksi niin lyhyessä ajassa, että lohen tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta. Aika koittaa jolloin lohta ei saa tappaa, ja toivottavasti sukupolvien vaihtuessa myös asenteet Tenon varressa muuttuvat. Mutta varmaa on se, että minä palaan Tenolle, ja kalastan veneestä perholla.
P.S. Matin luvalla laitan hänen numeronsa tänne. Mikäli homma kiinnostaa, kannattaa ottaa häneen yhteyttä.
Matti Rytinki 0400 346000
seuraava >
< edellinen