Seuraavassa ei kannata odottaa mitään älytöntä tarinaa siipelijöistä, joita kylläkin välillä jokivarressa liikkuu, varsinkin reissujen ollessa lopuillaan, ja kun alkkohooli varastot ovat tyhjenneet.
Muistan kuinka aikanaan Top Gunissa, siis Tompan leffassa, esiintyi sana ”Wingman”, joka siis tuossa tarkoituksessaan tarkoitti siipimiestä, ei siipeilijää, vaan kaveria, joka taistelussa pysyi rinnalla. Tätä samaa vertausta olen itse mielessäni käytellyt noista kavereista, jotka lohenkalastuksessa, ja miksei muissakin kalastuksen muodoissa, ovat välillä korvaamaton apu kalan rantautuksen hetkellä, ja joissain tapauksissa väsytyksen aikanakin.
Otetaanpa muutama sananen asiasta; Kesäkuun lopulla olimme ystävieni Akin ja Villen kanssa kalalla eräällä poolilla Norjassa. Vesi oli korkealla, ja poolin kalastaminen vaati äärimäistä kahlaamista, ja heittojen piti mennä täysin nappiin puiden alta kahlatessa, koska jousuimme kahlaamaan aivan kahluuhousun ylärajassa, ja heittojen piti oieta äärimittoihin pahasta paikasta. Aki lähti edellä, ja pääsikin onnekkaasti poolin loppuun asti, jossa viimeiset heitot tehtiin kivellä seisten, mutta vaikeasta asemasta. Tulin Akin perässä, kun hän huusi minulle” Miki, Lohi, iso!!” Ville oli seuraillut tilannetta rannalta, ja minä rullasin siimat sisään ja kahlasin kohti Akia puskien seassa.
Pääsin lähellä Akia, kun siima löystyi ja kala meni menojaan. Kaikki kirosivat yhteen ääneen asiaa. Aki oli jo rullaamassa siimoja sisään, kun sanoin, että älä nyt ihmeessä luovuta. Se ei ole tuossa yksin, heitä uudestaan. Aki suostui hieman masentuneena vetämään narut ulos kelalta, ja heitti siimat suoraksi. Ei mitään. Siima ajautui aivan rantaan, ja Aki oli keräämässä simoja sisään uutta heittoa varten, kun pinnassa pyörähti iso lohi. Kala otti perhon, ja sitten mentiin. V…u, lähti kuin Naton ohjus, ja meni yhdellä syöksyllä pitkälle.
Aki, joka on saanut isoja lohia, ja ei yleensä hätkähdä mistään, oli nyt selvästi hämillään. Kala oli ainakin 150 metrin pässsä, ja totesimme, että on Iso kala, ja nyt on mentävä vaikka uiden perään. Heitin oman vapani rantaan, ja Ville hyppäsi veteen. Työnjako oli sellainen, että Ville meni edellä, ja ”tunnusteli” reittiä, koska vesi oli todella korkealla, Aki taas väänsi kalan kanssa, ja mnä tulin Akin vieressä, nostellen oksia ja risuja pois tieltä, ja samalla pidin Akia pystyssä kahluuhousujen yläreunasta takaa kiinni pitämällä. Aki totesi heti alussa, että tälläisen kalan takia voidaan vaikka uida, tietty itse en ajatuksesta liiemmälti ollut kiinnostunut.
Hiestä märkänä pääsimme parisataa metriä alemmas, ja Aki sai kelattua pohjat sisään, ja ulkona oli enää 50 metriä Sawadaa. Metsässä oli aukko juuri tuolla kohtaa, ja päätimme nousta maihin tuossa. Akilla oli hyvä paine päällä, mutta kala veti edelleen siimaa kelata uhkaavaan tahtiin. Alapuolella olisi koski parinsadan metrin päässä, ja sinne emme haluaisi joutua. Ehdotin, että seurataan kalaa vielä hetken matkaa, että saisimme hieman siimaa takaisin, ja sitten laitettaisiin siimat lukkoon, ja talutettaisiin kala takaisin tasaisella vedolla.
Kala kävi pinnassa keskellä jokea, ja Aki pumppasi kuin isi jouluna. Juuri kun pudottauduimme takaisin veteen, kala pääsi irti; ”Mitä Vi..a??” manasin ääneen. Aki oli aivan poikki, ja eittämättä tilanne potutti vahvasti. Mutta niin se uitutti minua ja Villeäkin.
Jälkeenpäin mietin itsekseni asiaa, että olisiko Aksu onnistunut yksin paremmin, mutta kun järkeistin tlannetta, meistä oli silti varmasti Akille apua tuossa enemmän kuin haittaa. Olisin todella kyllä uinut kalan Akille, jos se olisi siihen pisteeseen mennyt, koska Aki on minua monen lohen kanssa auttanut.
Pari kautta sitten, Ville onki kotirantaa, ja itse tulin juuri alemmalta poolilta kämpille. Olin menossa huikille, kun kuulin epämääräistä älämölöä rannasta. Näin Villen seisomasa rantapenkalla vapa kaarella, ja huikkasin Tanelille, että Vilholla on kala ongessa. Kipitimme rantaan, ja siellä Ville seisoi vapa mutkalla tuskainen ilme kasvoillaan. Kala oli ottanu miltei löysiltä siimoilta kiinni, ja vetänyt samalla soitolla 150 metriä siimoja ulos kelalta. Villellä oli ollut hektisiä sekunteja, koska pohjasiimat olivat olleet homeessa, ja ilmeisesti jossain vaiheessa pohjien ulostulo kelalta oli pahasti tökkinyt.
Kala oli seuraavalla niskalla, ja Ville tapitti töyrään päällä vapa kohti kaakkoa. Huusin Villelle, että kelaa sisään, ja kävele tänne alemmas. Joka metri on kotiinpäin, mitä saadaan kelalle. Alapuolella on koski, jonka olin itsekin juossut kalan kanssa aiemmin, ja se ei ole mitään mukavaa hommaa. Ville käveli alaspäin, ja saimmekin kalaan hyvän kulman, ja kala alkoi selvästi antamaan väsymisen merkkejä. Seisoin veden rajassa, ja Ville hieman ylempänä töyrään päällä. Näin, että kala oli iso. Paikka on paskamainen rantautuksen suhteen, koska tällä vedellä rantapenkka on syvä heti alusta.
Ehdotin Villelle, että väsyttää kalan kylliksi väsyksiin, niin että saisimme kalan minun ja rannan väliin, kun sitten hyppäisin veteen hetken koittaessa. Ville väänsi kalan kanssa, ja kala pyöri lupaavasti penkan tuntumassa. Iso on, totesin ääneen, ja Ville väänsi vapaa kunnolla. Hyppäsin veteen, ja sanoin Villelle, että kala lahtee vielä, kun se ”törmää” penkkaan ensimmäisen kerran. Kala tuli rantaa kohden, ja osuessaan penkan reunaan, se lähti kovaa takaisin virtaan kääntyen kuitenkin heti pää edellä takaisin rantaa kohden. Sanoin muistaakseni Villelle, että nyt kun se tulee pidät täysillä vavasta kiinni, etkä anna senttiäkään siimaa, kun kala on minun ja rannan välissä. Ville teki työtä käskettyä, ja veti kalan pään ylävirtaan päin aivan penkkaan kiinni. Kala oli siinä minun ja rannan välissä, ja siitä se oli helppo ottaa kiinni kahdella kädellä. Jes!!
Siipimies on usein korvaamaton apu varsinkin isojen kalojen saannissa, ja ainakin minun mielestäni, on mukavaa kun joku on todistamassa onnistuneita, niin kuin niitä surullisiakin tapauksia. Jos ja toivottavasti vielä päästää kalan pois, onhan se mukavaa, että joku ottaisi foton tai kaksi, joita voi sitten iltojen pimetessä itsekseen katsella Zacapan seurassa.
Yhden asian tähän vielä lisään;
Mikäli käy kuitenkin niin, että kala pääsee juuri tuolla kriittisellä hetkellä irti, niin sitä siipimiestä ei kyllä kannata syyttää. Aina, siis aina täytyy muistaa, että mikäli ei halua jonkun nostavan kalaa, se kannattaa tehdä selväksi heti pelin alussa. Myös toisin päin asiaa kannattaa todella harkita, eli meneekö ylipäätään nostamaan kenenkään kalaa, jos väsyttäjä ei nimenimaan sitä pyydä sinulta. Tiedän niin monta surullista tarinaa asiasta, ja pari menetettyä ystävyyttä. Itse en kyllä ymmärrä, että tilane voi kärjistyä niin pahaksi, että välit katkeavat jonkun tuollaisen asian takia. Mutta niin on käynyt…
Alla ylimpänä Villen kala, ja tyytyväinen lohimies
Tämän alla muutama hauska kuva kalan rantautuksesta, mutta loppu hyvin..
