Suomi- ”urheilu”kalastuksen kehitysmaa?

tiistaina 29. syyskuuta 2015

Edit 1. lokakuuta:

Erittäin asiallisen ja selventävän puhelinkeskustelun jälkeen voin todeta alla kerrottun isomman lohen päässeen jatkamaan sukuaan. Keskustelu oli erittäin asiallinen ja avoin, ja mikä parasta, pyrkimykset parempaan kalastukseen, selkeämpiin sääntöihin sekä kalakantojen turvaamiseen joella ovat kaikkien osapuolten yhteinen interssi.

Uskon, että asioista keskustelemalla kaikki joella käyvät saavat tulevaisuudessa nauttia laadukkaammasta kalastuksesta.

Olin jo tuossa aiemmin suunnitellut kalakamojen säilömistä talven varalle, mutta muutamana vkon loppuna ajankuluksi ajauduin käymään Kokemäenjoella, Harjavallassa padon alla muutaman tuttavan kanssa. Paikkahan on ihan kiva, ja kalojakin näyttää virrassa olevan, mutta…

Homma kusee jo alkumetreillä kun pääsee rantaan. Voi vittu, että ne roskat ja varsinkin siimat on näköjään pakko jättää sinne rantaan? Eikö se riitä, että joen pohja on täynnä puntteja ja siimoja, mutta että pitää vielä pitkin rantoja jätellä niitä, plus, että koukut oli joidenkin pätkien päissä kiinni, kun vetelin noita monofiilin pätkiä pois. Eikö ne voisi ainakin laittaa siihen nuotiopaikaksi kutsuttuun kohtaan, jossa ne voisi joskus polttaa pois.

Paikka on ollut aina puntinheittäjien suosiossa, ja todella harvakseltaan on tuolla perhonheittäjiä kulkenut. Kulttuurien kohtaaminen tuli taas hyvin esille. Olimme sulassa sovussa pitäneet rinkiä, muutama perhomies ja yksi erittäin asiallinen ja mukava puntinheittäjä, paikallinen, koko ikänsä jokivarressa kulkenut kaveri. Homma toimi kivasti, ja kaikki saivat kalastaa riittävästi.

No, hieman myöhemmin paikalle saapuu isä poikansa kanssa. Kovaan ääneen isä kyselee, että onko kalaa tullut. Laittelevat kamansa kasaan, ja poika on selvästi harrastuksen alkutaipaleella koneonkensa kanssa. Kaverini on juuri aloittanut laskun, ja poika suhauttaa kaverini eteen ja alkaa treenaamaan heittoa.Ei siinä mitään, saahan nuorikko harjoitella.. muta en ymmärrä, miksi isänsä, joka oli selvästi paikan vakiokalustoa, ei millään tavalla voinut opastaa poikaa, edes hyvien tapojen nimissä.

Ymmärrän kyllä, ettei kyseisellä paikkalla ole juurikaan ollut ”kierto” systeemiä, ja että koneonkimiehet nyt vain menevät toistensa viereen, eteen ja taakse.  Mutta jotenkin edes vähän voisi luulla, että jostain päin maailmaa olisi tuonnekin kulkeutunut hyvät tavat.

Eniweis, tilanne alkoi ainakin minua patittamaan siinä määrin, että naarasin narut sisään ja pakkasin onget pois.

Tilanteen ”hauskuutta” siivitti vielä pieni, minusta surkuhupaisa episodi. Kaverillani oli reppunsa päällä putkiperho, jossa oli kolmihaarakoukku kiinni. Tämä samainen isä katseli perhoa todeten; ”Ai-ai, kolmihaara, sääntöhän kieltää sen.” Johon eräs mukava paikallinen perhomies; ”Eikös se sääntö kiellä sen kolmihaaran punttia heitettäessä, mutta perho-ongella sen sallii” Johon isä; ”No niinhän se taitaa kai olla.”

Siis tässähän ei ollut mitään, mutta tilanne jatkuu; Tulee puhetta saaduista lohista toisen puntiviskojan kanssa. ”Etkös sä A.. saanut ensimmäisen kalan täältä kesäkuulla?, Paljonkos se painoi?” , isä kysyy. A.. vastaa; ”juu, yhdeksänpilkkuneljä se painoi. Etkös sääkin saanut jonkun ison kalan?”  ”Juu, kolmetoistapilkkuneljä, se oli se, joka oli perseestä kiinni.”

No.. se mikä minua tässä huvitti, oli huomauttelu perhossa kiinni olleesta kolmihaarasta, mutta samaan hengenvetoon huudetaan ulkoa kiinni olleesta lohesta. Korostan, että minulle jäi hämärän peittoon seikka, oliko tämä ulkoa kiinni ollut lohi pamputettu, mutta jotenkin olettaisin näin käyneen, koska noin tarkka painokin tuli kuin kaupan puntarista. Saatanhan olla totaalisen väärässä tässä(kin) asiassa.

Minun mielestäni meillä suomalaisilla olisi, itse kullakin, paljolti petraamista tässä kalapaikoilla tapahtuvasta toiminnasta.

Minun mielestäni niin perho, -uistin ja  punttikalastus ovat hienoja kalastuksen muotoja, mutta mikä helvetti meitä vaivaa? Tässä tulee pakostakin mieleen, että me olemme skandinaavisessa mittapuussa urheilukalastuksen kehitysmaa. Tosin, eikös Linkolakin jo aikoinaan todennut, että suomalainen on ryssän ja ihmisen sekoitus.

Olisi upeaa jos me vanhemmat, jotka opastamme nuorikoitamme kalastuksen saloihin, unohtaisimme omat ”huonot” tapamme, ja yrittäisimme saada mukulat kunnioittamaan lohta, taimenta ja ennenkaikkea luontoa. Me voisimme oikeasti luoda hienojakin paikkoja kalastaa, jos säännöt olisivat järkevät, ja paikkojen suosion kasvaessa ehkäpä jopa vuorotella onkipäivissä perho- ja punttimiesten välillä. Näin vältyttäisiin monilta konflikteilta. Mutta paljon täytyy Kokkelissa vettä virrata ennenkuin näin tulee tapahtumaan.

Toivon todella, että esimerkiksi Kymin pojat saavat tulevaisuudessa nauttia lohentäyteisestä joesta, ja että kalastusmatkailulla elantoansa hankkivat voisivat hyvillä mielillä tarjota monimuotoisia kalastuksen anteja ihmisille kaiken kiireen keskellä.