Yksi varmasti tunnetuimmista, ellei tunnetuin, lohiperho on Green Highlander. Lukuisine variaatioineen se on pettänyt yli vuosisadan ajan varmasti tuhansia lohia. Perhokalastuksen veteraanit Brittein Saarilla kehittelivät perhoja lohen pään menoksi, ja lukuisat kuuluisat mallit juontavatkin perunsa tuolta ajalta. Nykyään GHR, kuten muutkin perinteiset mallit, ovat joutuneet käsissämme raiskatuiksi mitä erilaisimmilla tavoilla. Minulle GRH on ollut ns. ”rajatapaus” ja myönnettäköön, että jostain syystä olen monesti, jopa perholle täydellisen kelin sattuessa, jättänyt Hailanterin askiin ja sitonut jonkun muun sutturan siimaan. Mutta mutta… niillä kerroilla kun GRH on siimaan päässyt, verrattain usein on jotakin siiman päässä tapahtunut. Jos oikein pinnistän vähiin käyneitä aivosolújani, …

  Tuolla aiemmin, taisi olla Lohiperhoista- osiossa, puhuin perhoista, jotka voivat olla yksinkertaisia, niin sidonnallisesti kuin ulkoisesti. Strömsö lukeutuu mielestäni tähän kastiin. Turhat krumeluurit, kuten perät, helat, pyrstöt, kierteet yms. on jätetty pois, ja sidonnallisesti aikaa ei tähän perhoon tuhraannu liikaa. Voihan olla, että joku on asiasta täysin eri mieltä, ja hyvä niin. Maailmassa täytyy olla mielipiteitä, ja kaikenlaisia perhoja…   -Runko: kirkas muoviputki, olen käyttänyt myös fosforoivaa oranssia -Takarunko: kulta hologrammi-nauha, esim Gudebrod -Painotus: muutama kierros lyijylankaa eturungolle -Eturunko: Angel Hair- Rusty Olive, dubattuna -Siipi: alla oranssi ja keltainen jääkarhu,           niiden päällä keltainen Mörrum kettu,           ketun päälle …

Perhokalastusvälineissä on monenlaatuista ja tasoista tavaraa markkinoilla. On edullista, kallista, hyvää, huonoa ja ns. keskinkertaista kamaa, joka ei olemassa olollaan sävytä, mutta ei myöskään petä. Itse tunnustaudun siinä mielessä kamafriikiksi, että esim. kelapuolella diggailen käsitehtyjä, ja ennenkaikkea pitkäikäisiksi ajateltuja keloja. Nuo rullat, joita teknofriikit karttavat, miellyttävät taas minua siinä määrin, että noita ns. klassisia rullia on käyttöön muutama aikoinaan tullut hankittua. Kelan käyttötarkoitus ja sopivuus käyttöön kuitenkin riippuu henkilökohtaisesta mieltymyksestä ja kriteereistä joita kelalta haluaa. Toisille ”kempurakampinen” tuo uskottavuutta ja statusta, toisille se tarjoaa silmäniloa, ja jotkut yksinkertaisesti vain hankkivat sellaisen. Haluan kuitenkin korostaa, että noissa rullissa on eroja, jotka …

  Aiemmassa tekstissä tunnustauduin tumman perhon ystäväksi. Tämä pitääkin vahvasti paikkansa, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Silver Grey on yksi hienoimmista -Ei Niin Tummista- perhoista mitä tiedän. Lukuisine variaatioineen se onkin monen lohenkalastajan vakiomalli. Itse olen saanut useita lohia Silver Greyllä, ja varsinkin klassinen malli on osoittautunut minulla varsin toimivaksi perhoksi. Modernimmat versiot karvasiipineen ja putkineen toimivat hienosti, ja minulla onkin monta ystävää, jotka kukin omilla muunnoksillaan kaloja saavat. Koska en nykyään itse yksinkertaisesti jaksa panostaa sidontaan klassisten rintamalla, onkin suoranainen onnenpotku tuntea noita virtuooseja, jotka klassisia perhoja sitovat, ja vieläpä niistä luopuvat (minun onnekseni). Mm. Kilpeläisen Visa, Oraluoman Mika, Kettusen …

Sunray Shadowsta on varmasti yhtä monta versiota kuin on sillä kalastavaakin. Itse olen onnistunut isolla Sunrayllä hyvin, ja kaksi kertaa se on tuonut minulle recordin. Toissa kaudella Heiskasen Pekka antoi minulle ja ystävälleni muutaman Pekan ex- kirkkaan, jonka innoittamana sidoin viime kaudella jo aiemmin käyttämäni reseptin mukaisesti muutaman pienemmän Sunrayn muunnoksen, jossa on Uni Threadin Pearl- nauhaa runkona. Olin tehnyt tätä perhoa kohtuu suurena, ja onnistunutkin sillä kohtuudella. Nyt tein muutaman reilusti pienempään kokoon, ajatellen vesien laskua ja kirkkaita päiviä. Viime kesänä olin perinteisen heinäkuun puolenvälin reissua paria viikkoa aiemmin liikkeellä. Vettä oli vielä reilusti joessa, ja lumi tuntureilla lisäsi …

Olen mieltynyt putkiperhoihin, tietynlaisiin. Tietyt mallit tai tyylisuunnan perhot eivät silti ole parhaimmillaan putkissa. Puhuttaessa koukkuperhoista, muutama malli on osoittautunut todella oivallisiksi peleiksi, siis minulla. Olen myös selvästi, jostain syystä viehtynyt hyvin tummiin perhoihin. Kuten aiemmassa kirjoituksessa mainitsin, Black Doctor on minulle mieluinen perho. Tämä juontaa 90- luvun puolen välin huiteisiin, jolloin olimme kalassa pohjois- Norjassa eräällä lohijoella. Kalan tulo oli niukassa, vaikka kaloja kulki koko ajan yläjokeen. Kävimme perhoja läpi ystävieni kanssa, tuloksetta. Olimme tavallaan vuokralla eräällä kalastusalueella, ja paikan jo edesmennyt isäntä ajeli nurmea päältäajettavalla leikkurilla. Juoksin henkeni edestä isännän perässä, ja sainkin hänet kiinni. Isäntä oli intohimoinen …

Nyt astumme osa-alueelle, joka on loputon suo. Kukaan ei tällä Telluksella voi, tai osaa sanoa miksi lohi ottaa perhoon. Me vain arvailemme, ja nuo Taikakalut, perhot, joihin käytämme uskomattoman määrän aikaa, materiaaleja ja rahaa, ovat mystisiä toinen toistaan parempia pyytöjä. Meidän mielestämme.. Aika-ajoin julkisuuteen puksahtaa malleja, jotka aiheuttavat ”Pakko Saada”- reaktion. Nämä mallit yleensä juontavat jonkun Saamamiehen aikaansaannoksesta, joka on omalla onnistumisellaan on manipuloinut tietäen, tai tietämättään kanssakalastajat ajattelemaan kyseisen perhon  tai mallin ylivoimaisuutta. Lohi voi ottaa mihin tahansa pyytöön, joka vedessä kulkee. Me sidomme perhoja joista itse luomme käsityksiä, ja emme tiedä mitä lohi ajattelee ottaessaan, tai hylätessään perhon. …