30/70
Kävin tässä jokin aika sitten parikin pitkää keskustelua Leivolaisen ja Reinolaisen kanssa lohivavoista ja erilaisista mieltymyksistä niiden käytössä. Markus kysyi minulta suoraan mitä mieltä olen rehellisesti esimerkiksi Asquithista ja vuoroin esitin saman kysymyksen Namskuista Markukselle. Keskustelu oli itseasiassa hyvä ja avaava, ja kummallakin puolella oli hyviä perusteluja omille mieltymyksilleen. Minullahan ei ole nykyään sen enempää tekemistä Loomisten kanssa kuin se, että niillä olen kohtuullisen kauan kalastellut. Normarkin sopimuksen loppuessa Shimanon kanssa on myös minun suhteeni Loomikseen puhtaasti asiakaslähtöinen. Korostan kuitenkin, että tekemiseni Loomiksen kanssa oli minulle puhtaasti sitä, että vilpittömästi pidän tuotteesta. Maailma on täynnä hyviä vapoja ja kaikissa niissä …