Kerrankin ajoissa

 

Hyvä ystäväni Kuopijosta, Mætilæsen Anatti, armoitettu lohenkuristaja ja äärimmäinen perhonsitoja, lähetti minulle kateutta herättävän kuvan tulevan kauden perhoista, joita hän oli hirtellyt kasaan syksyn pimeinä iltoina.

Minua v… oma aikaansaamattomuuteni, joten otin itseäni niskasta kiinni, ja geduiinin raivolla muutamana iltana hirtin omaan tulevan kauden settiini vielä muutaman pörhösen.

Olen kyllä tänä syksynä ja alkutalvesta aktiivisesti perhoja sitonut paljolti muille, mutta muutama perusmalli vielä uupui omasta setistä.

Nyt voikin huokaista helpotuksesta, sillä kerrankin näyttäisi olevan ajoissa valmista, ja noilla ajattelin ensi vuoden pärjätä.

Muutama koukkuperho vielä toiseen askiin, ja pari vanhaa luotto-Glödäriä, niin Avot.

Tulevana kautena pääsenkin aloittamaan kalastuksen ajoissa, joten noita värikkäämpiäkin putkosia oli ilo hirtellä kasaan.

Aika yksioikoistahan tuo mallimaailma on, mutta kun noilla on niitä lohnuja rantaan aina välillä tullut, niin enpä oikein jaksa lähteä keksimään uutta pyörää vanhan hyväksi havaitun tilalle.

Katselin jo aiemmin netistä Henrik Kassow Andersenin putkia, joissa oli nuo hologrammi silmät. Kokeilinkin niitä muutamaan omaan versioon, ja katsellaan ensi kesänä, onko noista mitään iloa…

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *