Vapa-asiaa

Olin tuossa jokunen viikko sitten Tampereen Pirkkahalissa Super- messuilla lehden tiimoilta One Gearin osastolla. Olin luvannut Juhalle, että toisin myös muutaman siiman kaksikätiseen 15 kinttuiseen NRX:ään, joka oli siellä telineessä, mikäli joku haluaisi vapaa kokeilla. Otin kotoa vanhan Perfectini, jossa oli Narun kellu/intteri, mutta harmikseni kela ei mahtunut vapaan. Palaan tähän epäkohtaan myöhemmin.

No, onneksi Rakkolaisen Ville oli OnlyFlyn osaston kanssa Loopin vapoja esittelemässä, ja Villeltä löytyi kela, jossa oli joku Rion siima. Siima oli kuulemma 42 grammainen pintasiima, joten ajattelin, että vetelen tällä. Menin heittoaltaalle, ja kiskoin ampupään ulos ja aloin heitellä. Aikaisemmat kokemukset NRX.stä olivat olleet risririitaiset, mutta jostain syystä vapa ja siima pelasivat todella kivuttomasti yhteen. Heittelin pitkän aikaa, ja mitä enemmän heitin, sen paremmin pääsin sisään vapaan. Minusta vavassa oli sellainen ”tuplapotku”, ja vapa latasi siiman hyvin, ja se lensi pienellä loopilla todella kauniisti. Heittelin useaan oteeseen päivän aikana, ja jopa opetin muutamaa halukasta heiton saloihin.

No, viikko myöhemmin oli Kuopion messuilla sitomassa perhoja, ja olin luvannut Himangolle, että mikäli joku haluaa Loomiksia kokeilla siellä, olisin sidonnalta ehtiessäni käytettävissä. Niko( Rocca) oli lähettänyt minulle arsenaalin keloja ja siimoja vapoihin, jotka vein mukanani Kuopioon. Kävinkin moneen otteeseen heittämässä Loomiksia, ja taas, joskin eri siimalla NRX toimi kädessäni hyvin. Aloin jo epäillä mielenlaatuani, koska olin aiemmin joidenkin kokeilujen jälkeen ollut sitä mieltä, että se ei ole minun vapani, ja koska rakastan mustia GLXiä edelleen, olin hieman hämmentynyt tilanteesta.

No, lupaisin pitää demokepit autossani, koska meillä on Tampereella kuun lopussa PPK:n ja Sportia Pekan heittopvä, jossa olin luvannut ulkoiluttaa Loomiksia. Tämä NRX kysymys vaivasi silti minua kovasti. Perjantain koittaessa, otin NRX än autosta mukaan, ja laitoin Bogdaniin nelisataseen Guiden Triple D:n kellu hoover intterin, jonka olin modannut 11,5 metrin mittaan ja paino on 42 grammaa. Painelin rantaan ja aloin heittämään. Vapa nosti siiman hyvin, ja heittäminen tuntui todella hyvältä.

Heittelin eri syvyyksiltä, mitä nyt mulkkusaappaissa saatoin, ja siima lensi jopa minun taidoillani hyvin.Olin hämmentynyt… otin jopa kännykällä videota, jonka pellen maineen pelosta huolimatta liitän tuonne loppuun.

Olinko oikeasti aiempin kokeilujen perusteella tuominnut NRX väärin??

Asia vaivasi minua niin, että otin seuraavana aamuna kahluuhousut jalkaan ja painelin Tammerkoskelle. Latasin Narun ykköskolmosen Bogdaniin, jonka olin jo aiemmin katkonut 11,5 metriin ja painoa oli jotakuinkin 42 grammaa. Menin ns pikku-uomaan, jossa täytyy yläpäässä vetäistä snaken tapainen pyöräytys alavirran puolelta, jotta saa heitettyä perhon virtaan. Vittu, paketti toimi upeasti. Naru oikeni hienosti, ja vapa teki juuri sen mitä toivoin sen tekevän. Sitten painuin isoon virtaan, jossa saa heittää sielunsa kyllyydestä.. oli hienoa heittää. Vapa teki juuri sen mitä halusin. Heittelin pari tuntia ja session jälkeen olin aivan kuutamolla.

Illalla otin mustan gleksin mukaan rantaan, ja samalla Narulla tein vertailevaa testiä. Gleksi heitti siiman hienosti tuttuun tapaansa. Vaihdoin kelan NRXään, ja totesin heti, että NRX oli selvästi kevyempi kuin 15 vuotta vanha veljensä, joka ei sekään juuri painolla ole pilattu. Ero noissa vavoissa on siinä, etä NRX on ”näpäkämpi” ja minusta se tuntui todella hyvältä. Jopa niin hyvältä, että taidan hankkia sellaisen…

Soitin Nikolle, joka kertoi avoimesti omat kokemuksensa vavasta, ja myös Jarmon (Arvi) kanssa puhuin asiasta. Molemmat olivat taustoistaan huolimatta rehellisiä asiassa, ja samanlaisten kokemusten mukaisesti hekin olivat aluksi kummastelleet vapaa. Mutta nyt he pitävät sitä työkaluna lohihommissa.

Vapa on hieman tarkka siimoista, kun vertaa Mustaan. Jos ulkonäöllisiä seikkoja ei punnita, NRX on näillä kokemuksilla hyvä vapa. Ainoat mikä minua haittaa vavassa on butti ja kelankiinnike. Butti on vähän Gay, ei kuitenkaan huono, ja kelankiinnike on liian ahdas esim Perfectille. Boga ja Casca menevät siihen hyvin. Mikäli (ja kun vavan hankin) voisin vaihtaa butin erilaiseen.

Ehkäpä meidän, ja tässä tapauksessa minun, pitäisi olla tuomitsematta mitään vapaa ilman käyttökokemuksia. Sama tietty pätee mihin tahansa kalastusvälineeseen. Jos ei jotain vehjettä omista, eikä siitä ole oikeita käyttökokemuksia, on ainakin minun tapauksessani parempi pitää mielipiteet ominaan, koska ne saattavat muuttua, kuten tässäkin tapauksessa.

Mukavaa tulevaa lohikautta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *