just just

Olen viihdyttänyt, tai voisiko sanoa huvittanut, itseäni muutamana iltana lukemalla netistä näitä vapojen pituuksiin liittyviä keskusteluja.

Argumentteja näyttää olevan monenlaisia eri mittaisten miehisyyden jatkeiden puolustamiseen, toisen puoltaessa omaa kantaansa ja taas toisen yhyttäessä omaansa siihen samaan soppaan, kolmannen ollessa mukana vailla minkäänlaista lopullista mielipidettä, kunhan vaan kompataan jotain puoliskoa osallistumisen merkeissä.

No, sehän on aivan sama minulle minkälaista pahlaa kukakin heiluttelee jokivarressa, ja tuskin kukaan voi olla niin saatanan tyhmä, että Veidneesiin ottaa 20 jalkaisen ja taas Väylällä heittää seiskapisteysillä Far and Finella.

No minullakin on mielipide tähän vapa-asiaan ja laitakin sen tähän mahdollisimman selkosanaisesti ylös. Tällä ei varmasti ole minkäänlaista vaikutusta kehenkään tai mihinkään, mutta kuitenkin…

Tottakai, jälleen kerran, olosuhteet, joen ja virran koko ja paine, siimat, pyydettävissä olevien kalojen koko jne. vaikuttavat välineiden valintaan. Tästä ei kai kukaan voi olla erimieltä? Mutta omiin kokemuksiini perustuen, joet joissa minä ongin, hoituvat paremmin pidemmällä ja voimakkaammalla vavalla. Minulle sen pidemmän ja voimakkaan vavan mitta on viisitoista jalkaa. Ei yli eikä ali.

Nykyiset vavat ovat niin keveitä ollessaan tuossa mitassa, että ainakaan minä en koe niitä millään tavalla raskaaksi, päinvastoin. Minä olen sitä mieltä, että heittotekniikka ja siiman valinta on tässä tapauksessa se ratkaisevin tekijä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se joka ei pidä pidemmistä/ voimakkaammista vavoista ei osaisi heittää, vaan, että joidenkin tyyliin, tai heittorytmiin lyhyempi vapa istuu paremmin. Minun on selvästi helpompi ja kevyempi heittää ja kalastaa tuolla viisitoistasella kuin esimerkiksi neljätoistasella. Kalakaverini, jolla on aivan samat vavat ja siimat, taas pitää nelitoistasesta enemmän. Siis puhun niistä vavoista joita minä omistan ja käytän.

Ymmärrän täysin Asikaisen pointin tässä vapa-asiassa. Se osaako hän sanoa asian kaikkien ymmärrykseen menevästi, ei ole kannanottoni piirissä. Mielestäni lyhyemmällä ja heppoisemmalla kepillä on raskaampi kalastaa tehokkaasti olosuhteiden muuttuessa. Minun vapani, kelani, siimani, istuvat minun käteeni ja minun tyyliini aivan loistavasti.

Kalastan lohta paljon kauden aikana, ja totuus on, että lohestuksesta 99% on heittämistä, ja taas heittämistä. Kyllä jokaisella pitäisi itsellään olla sen verran älliä, että osaa kokeilujen perusteella valita itselleen sopivat välineet. Toiset nyt vaan pitävät isojen jokien onginnasta isoilla vehkeillä, ja taas toiset nysväävät pikkuvehkeillä pienimmillä ojilla. Toiset osaavat kikkailla kaikenlaisilla vekottimilla ojasta riippumatta. On aivan sama millä tyylillä tai tavalla heittää ja onkii, kunhan se itseä miellyttää ja homma sujuu.

Minä olen kalastanut tällä kaudella viikon Skoteissa ja kolme Norjassa, ja taisin heittää tuona aikana muutamaa laskua lukuunottamatta, jotka tein nelitoistasella GLX:llä, koko ajan viisitoistasilla mustilla ja NRX:llä. En kertaakaan kokenut, että olisin kaivannut kevyempää tai lyhyempää vapaa. Itseasiassa, kun kalastin nelitoistasella, kaipasin viisitoistasta.

No, se mitä yritän sanoa on, että ei pitkä vapa ole aina raskas valinta. Mielestäni suurinta osaa tässä hommassa näyttelee heittotekniikka. En oikein ymmärrä miksi esimerkiksi kovassa tuulessa pitäisi ottaa lyhyempi vapa? En minä ainakaan huomaa mitään “tuulieroa” kun heitän viistoistasella. En osaisi edes kuvitella, että ottaisin jonkin lyhyeemmän ja samalla kevyemmän vavan noihin olusuhteisiin.

Oma, joidenkin mielestä huono tekniikkani kuitenkin istuu minulle, ja erilaisten kokeilujen jälkeen olen aina palannut takaisin samaan. En koe rasittuvani millään tavalla kalastaessani ainakaan heitämisestä  tai vavan mitasta johtuen. Ja tällä kaudella tein enemmän töitä kalojen eteen kuin koskaan aiemmin.

Minun kaapistani löytyy kolme viistoistasta GLXää, yksi viisitoistanen NRX, nelitoistanen GLX ja 14,5 Burkki, jonka pitäisi saapua näinä päivinä modauksesta. Mielenkiinnolla odotan, onko vapa saanut sitä tuntumaa Kerryn käsissä, jota sen odotan saaneen.

Kaikki hienoja vapoja, ja ennenkaikkea lohestukseen tehtyjä.

 

sunnuntaina 30. elokuuta 2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *