Kahluusta

Onnistuneessa lohenkalastuksessa on monta tekijää, joista voisi kai keskustella maailman tappiin saakka.

Yksi minulle merkittävin tekijä on ollut aina oikea sijoittuminen oletettuun kalaan nähden. Tarkoitan tällä siis esimerkiksi kahluun merkitystä tietyissä pooleissa ja ennenkaikkea siiman oikeaa kulkua siinä vaiheessa, kun perho on oletetun kalan kohdalla.

Minun tapauksessani tämä tarkoittaa siis sitä, että tietyt kalan paikat vaativat kahlaamista, jotta saa siiman ja perhon tulemaan kalalle tietyllä vauhdilla ja tietystä kulmasta. Usein eron näkee persesilmälläänkin, kun toinen kalastaja on kuivilla kivillä, onkien paikan sieltä, saamatta mitään, ja toinen kahlaa saadakseen siiman uitettua erilailla. Kuivilta kiviltä heittävä saa perhonsa kulkemaan kalan kohdalta sujuvasti, mutta ilman ottia, ja kahlaava, joka tietää miten perho tuodaan ”oikein” tiettyyn kohtaan poimii marjat.

Minulle on selvää seuraava asia; Kun kahlaan jossain poolissa, en kahlaa vain kahlaamisen ilosta, ja siksi, että olen ostanut tonnin Simmssit, ja niillä Pitää kahlata, vaan siksi, että haluan saada kalan. Heittokulma tässä tapauksessa määräytyy vain ja ainoastaan sen mukaan, että siima ja perho saadaan kulkemaan tietyssä kohtaa svingiä ”oikein”. Eli kun lähestytään sitä oletettua kohtaa poolissa, jossa kala on aktiivinen, heiton kulma muuttuu sitä mukaa, jotta perho saadaan tulemaan koko laskun ajan oikein kalalle.

Vaikea selittää, mutta yritetään vielä; joissain pooleissa siima kulkee hyvin koko ajan, ja heittokulmaa ei tarvitse muutella juuri lainkaan. Joissain pooleissa virta taas muuttuu siten, että kun lasketellaan kohti kalaa, hiettokulmaa kannattaa hieman muuttaa siiman kulun takia. Kaiken tarkoitus on siis vain saada siima ja perho kulkemaan koko ajan hyvin.

Joskus muutan laskiessani poolia siiman mittaa, koska koen, että saan siimani kulkemaan näin paremmin. Yleensähän tapana on, että laskun alussa aloitetaan lyhyellä siimalla, otetaan ”oikea” siiman mitta ulos ja lasketaan pooli läpi. Tämä toimiikin monessa poolissa hyvin, mutta on paikkoja joissa kannattaa rohkeasti kokeilla siiman mitan muuttamista laskun aikana.

Erilaiset siimat tietysti vaikuttavat heiton mittaan ja kulmaan, mutta yleisesti ottaen paukut kannattaa laittaa siihen hetkeen, jolloin siima ja perho ovat ”ottavimmillaan” svingissä.

Kahlaamisessa kannattaa käyttää järkeään, ja poolissa, jonka voi hyvin onkia nilkkavedestä, ei kannata kahlata. Mutta joissain pooleissa kahlaaminen on välttämätöntä. Kahlaamista ei pidä pelätä, mutta turhaan ei kannata kalojen päälle mennä seisomaan, varsinkaan pooleissa joissa tiedetään kalan ottavan kuivin jaloin heitettäessä.

Tästä aasinsiltana pääsenkin seuraavaan asiaan. Minun mielestäni mikään ei ole niin vittumaista kuin vuotavat tai muuten vaan paskat kahluuhousut. Itselläni on aina pidemmillä reissuilla mukana kahdet tai kolmet pöksyt, ja monta kertaa varahousut ovatkin olleet tarpeen joko itselle tai kaverille lainattaessa. Minulle tärkeää housuissa on hyvä istuvuus, mutta ennenkaikkea se, että ne eivat ole liian kevyet. Minusta vähän paksumpi housu on vain paljon miellyttävämpi pidemmän päälle, varsinkin jos onkii poolia, jossa tarvitsee kahlata, ja kestävyys on yleensä parempi.

Ja tässä iässä, kun eturauhanen kiukuttelee aika-ajoin, riittävä pukeutuminen on todellakin tarpeellista. Pohjoisessa kesällä vedet eivät kuitenkaan ole niin lämpöisiä, ja välillä onkin haasteellista löytää sopiva varustus, jossa yläkroppa tuulettuu helteessä, mutta munien seutu pysyisi lämpimänä veden ollessa alle kymmenen astetta.

En millään muotoa suosittele kenellekkään esimerkiksi pelkkiä pitkiä kalsareita kahlureiden alle, koska niin monta eturauhastulehdusta tiedän näin saadun.

loading-the-rod

yllä: jossain pooleissa nilkkavedestä saa siimalle oikean kulun. Kuva Erno Mäkinen

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

yllä: pooli, jossa kahlaaminen on “pakollista” saadakseen siiman kulkemaan kalalle oikein. Kuva Aki Böök

 

IMG_3162

yllä: Venari kalastaa Tayllä keväällä. Poolissa on pakko kahlata tällä vedellä ja vesi on 5 C asteista. Onneksi Venari käyttää eturauhastaan aktiivisesti vapaa- ajallaan 🙂

 

4R5C0424

yllä: Aki kahlaa poolissa Pohjois- Norjassa, jossa uoma on vastarannan puolella. Siiman voisi heittää kuivin jaloin helposti virtaan, mutta se ei kalasta niin.

 

mikicasting

yllä: Em- joen Sea Pool. Toukokuun lohenkalastus Emillä, joka on kivinen, vaatii kahlaamista, jotta siiman saa kierrettyä kivien takaa kalan nousuväylälle. Kuva Johan Gréus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *