Lähellä ollaan

 

Kesäkuun alku lähestyy nopeasti ja lohestuskausi kutkuttelee leuan alla.

Jollain joilla kausi on jo käynnissä,  ja yleisimmin se starttaa kesäkuun 1. päivä pitkin pohjolaa.

Oma valmistautumiseni kauteen on ollut hieman ”rääpimistä” siviilitöiden ja muihin normaalielämän tilanteisiin katsoen.

Olen hirttänyt perhoja kasaan, tosin muille kuin itselleni, ja vielä yksi setti pitäisi saada kuntoon ennen juhannusta.

Jokainen meistä valmistautuu kauteen eri tavoin, ja itsellä tärkeimmiksi asioiksi ovat tälä kaudella osoittautuneet kalastuksen varmistaminen, ja eräs vapaprojekti, josta toivottavasti poikii jotain positiivista.

Seuraavana olisi revittävä tovi rannarien uusimiseen, neljään rullaan Sawadat kiinni, ja niihin pitäisi väkertää loopit Gudebrodista kumpaankin päähän.

Mikäli rannari reissussa rähjääntyy, on se helppo vetää nurmikolle suoraksi, ja kääntää rannari ympäri.

Tämä looppihomma, vaikka se nopeasti nykyään käykin, tuntuu joka kevät yhtä tuskaiselta aloittaa.

Omat perhot kasailin entisistä, ja muille sitomien ohessa sain väkästeltyä muutaman uudenkin omiin laatikoihin.

Myös muilta tulleita perhoja otin askiin, kuten Nallen Jaakkoja, Juken Ackroydin ja Jock Scotin, sekä luottovarmat Kettusen Markon SG:t.

Niihän siinä kävi, että kaksi askia niistä tuli kasaan. Tosin vielä muutama Jokeri on repun pohjalla….

Skagitsiimoja kävin virittelemässä kevään aikana useammankin kerran, ja noihin olen tyytyväinen, toistaiseksi.

Katselin noita valtapalstan upposiimakeskusteluja hätäisesti, ja totesin, että joko minä en ymmärrä mistään mitään, mikä on todennäköistä, tai sitten nämä siimahommat menevät vaan sellaisiksi, että kannattaa lopettaa lukeminen kokonaan, Itse olen leikellyt upposiimoja vaan lyhyemmiksi, omaan mittaan sopiviksi, ja hyvin ovat pelanneet, ja mikä ihmeellisintä, kalaakin on tullut.

Kyllä se siitä, sanoi isi jouluna…

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *