Rakastan lukea vanhoja lohenkalastustarinoita. Yksi parhaista on mielestäni Ernest Schwiebertin “The night of the Gytefisk” kirjasta “In search of silver”. Tarina on kirjoitettu 1976, ja ajattelin, että käännän sen tänne, hieman lyhennettynä ja mukailtuna. En millään tavoita tunnelmaa joka on alkuperäisessä, ja mikäli kyseisen kirjan omistaa, suosittelen vahvasti tarinan lukemista.
The Night of the Gytefisk
Aurinko oli vielä alhaalla pohjoisessa horisontissa, ja oli kummallisen valoisaa ollakseen kahden aikaan aamulla. Soutajat päättivät vihdoin pitää tauon. Kukaan ei jaksa kalastaa kymmentä tuntia putkeen keskiyön auringossa. Venemiehet ajoivat veneen onnistuneesti rantaan kivien korahtaessa keulan osuessa kivikolle.
Oli kuulas keskikesän yö, ja tuulenvire rikkoi pinnan Steinfossnakkenissa. Venemiehet tekivät tulet minun katsellessani kaihoisasti yli Gabofossenin Sautsoon. Miellyttävä keiton ja kahvin tuoksu liehui ilmassa Gabofossenin pitäessä kohinaa horisontissa.
Skree- jah! kuului voimakkasti Tiiran huuto yössä.
Linnut napsivat kuoriutuvia hyönteisiä pinnasta ja harjukset pintoivat syöden korentoja.
Katselin veneen pohjalle, jossa kolme saamaani lohta makasi poikittain rivissä. Suurin kaloista, 33 paunaa oli tullut Mustajokhasta, ja pienin, 21 paunainen, joka oli juuri ja juuri ylittänyt keskipainon joella, oli huvittanut Riverkeeperia joka kutsui sitä leikkisästi titiksi.
Lämpimät leivät ja kuuma keitto lämmittivät kehojamme mukavasti, ja joimme kahvia joen virratessa.
Kaksi jokivenettä meni ohitsemme kohti Gaboa matkallaan Sautsoon.
Meillä ei varsinaisesti ollut kiirettä, varsinkaan kun veneessä makasi kolme lohta, mutta aioimme kyllä kalastaa vielä pari tuntia ennen kuin palaisimme Sandia Campiin.
Alkuperäinen Sandia on rakennettu 1873 Duke of Roxburghelle, ja se paloi saksalaisten joukkojen takia toisen maailmansodan loppuvaiheilla. Sandia korjattiin kuitenkin 1946 .
Olisin vielä yhden yön Sandiassa ennenkuin postivene veisi minut ylös Sautsoon.
Joella on uniikki kalastushistoria. Kahdesti menneellä vuosisadalla sai yksi mies yhden yön aikana 30 lohta. Molemmat, Roxbourghen ja Westminsterin herttuat saivat kokea tuon, kalojen keskipainon ollessa 28 paunaa. Nykyistä ennätystä pitää Sampson Field, joka sai Garciasta 17 lohta yhden yön aikana keskipainoltaan hieman alle 30 paunaa.
Tämä joki on legendaarinen Alta.
Charles Ritz kertoo Altasta kirjassaan ”Flyfishers life”, ja hänen kerrotaan puhuneen New Yorkin Angler´s Clubin illassa seuraavaa:
”Se on yksinkertaisesti omaa laatuaan. Ei ole muita vuoria kuin Himalaja, meriä kuin Tyyni Valtameri, ei kalaa niinkuin Atlannin Lohi- ja vain yksi joki.. Alta.”
Minun ensimmäinen iltani Sautsossa tuli kuin varkain, kun eräs onneton kalastaja sairastui Sautsossa, ja jouduttiin kuljettamaan hoitoon kesken kalastuksen. Olin saapunut päivää aiemmin, ja Riverkeeper päätti lähettää minut postiveneellä Sautsoon paikkaamaan sairastunutta miestä.
Asia ei haitannut minua lainkaan.
Altalla on tapana antaa puolet saaliista kalastuksen järjestäjälle. Tunsin lievää onnistumista heppoisella Garrisonillani, kun ensimmäisen Sandian yön jälkeen veneessä olikin kymmenen lohta keskipainoltaan 21 paunaa.
Vene saapui hakemaan minua Sautsoon lounaan jälkeen. Ajoimme Steinfossnakkenille, ja vaihdoimme siellä venettä. Venemies kantoi minun toisen säkkini Gabon ohi, ja itse raahasin toisen säkin, kalastusvälineet ja perhonsidontalaatikon. Saapuessamme Gabon niskalle, näimme valtavan lohen makaamassa aivan veneemme lähellä.
”Sautso on paratiisi” venemies sanoi minulle hypatessämme veneeseen ja ajaessamme kohti Sautsoa.
Sautson mökki on yksinkertainen, mutta kaikki tarvittava kalastajille ja kokille löytyy. Seinällä roikkuu kynällä piirretty kala, jonka Amiraali Read sai suurella Red Abbeyllä. Kala painoi 59 paunaa.
Venemiehet asuvat pienissä kämpissä joen varressa.
Iltapäivä oli oli kirkas, ja kokki ilmoitti päivällisen tarjoiltavan kello 19. Mustat verhot sulkivat suurimman osan osan iltapäivän valosta, mutta nukuin levottomasti, haaveillen tulevasta kalastuksesta ja suurlohista. Pitkän odotuksen jälkeen olin täällä, ja nukkuminen oli hankalaa.
Noppa arpoi minulle mahdollisuuden aloittaa Toppenista, ja sieltä kalastaa Dormeniin saakka, jossa on muutama hieno rantakalastuspaikka.
Ajoimme veneellä läpi Svartfossin ja Bolveron sekä Jagorskin. Toppen siinti ylempänä, veden liukuessa tasaisena. Venemiehet ajoivat veneen tasaiseen, pehmeään virtaan, ja sytyttivät piiput kallioiden noustessa pystyyn vieressämme.
”Meidän täytyy antaa kalan toipua veneen äänestä” he selittivät.
Viimein päätimme aloittaa kalastuksen. Toppen on paikka, jossa rullausheitto on ainoa vaihtoehto, koska vuoren seinämat ovat liki venettä. Vanha venemies piti venettä paikallaan ja antoi sen hieman valua heittojen välissä. Se on tarkkaa työtä, jotta joka metri tulee kalastettua. Heitin siiman veteen ja annoin sen kulkea virrassa, ja saatoin siiman kulkua alavirtaan siirtämällä vapaa perässä istuvan miehen yli.
Annoin perhon roikkua hetken, koska joskus lohi seuraa perhoa, ja kun perho liikahtaa uudelleen se iskee. Joskus kala ottaa veneen liikahdettua tai kun hitaasti ottaa siimaa sisään. Lohenkalastus Altan kaltaisella isolla joella vaatii kärsivällisyyttä.
”Laks” venemies huikkasi.
Kala oli seurannut perhoa virrasta, mutta pyörähti pois. ”Se tulee takaisin” venemies kuiskasi.
Annoin perhon maata virrassa. Joskus voi liikuttaa perhoa ja saada kalan ottamaan. Otin noin kuusi tuumaa siimaa sisään ja näin kuinka kala tuli pinnan kohotessa takaisin. Laskin vavan kärkeä alas, ja pakotin kalan tekemään valintansa. Se epäröi hetken ja otti perhon.
Vapa painui vettä kohti ja tunsin painon siimassa.Kala teki hypyn ja painui alavirtaan. Moneen kertaan kala yritti alas Toppenista, mutta pumppasimme sen takaisin syvään veteen. Pakotin kalan veneen viereen ja venemies koukkasi kalan päästä nostaen sen yhdellä kertaa veneeseen. Kolmenkymmenen paunan lohi.
”Det vart fint” venemies totesi, kalan maatessa voitettuna veneen pohjalla.
Lepuutimme poolia puolen tuntia, ja saimme vielä yhden niskalta ennen koskea.
Puolen mailia alempana on paikka, josta Ray Brooks sai 40 paunaisen kalan. Tartutin ja rantautin samasta paikasta elläväisen parikymmentä paunaisen kahlaamalla, sillä aikaa, kun venemiehet taluttivat veneen koskesta alas. Kala saatiin onnistuneesti veneeseen.
Svartfossnakken on seuraava pooli, joka kääntyy terävästi, keräten vauhtia tummasta, syvästä painaumasta niskalla. Itse Svartfoss makaa alla, ja kääntyy houkuttelevasti virranlaitoineen kurviksi vuoria vasten. Soutajat pitävät venettä rytmissä aloillaan, kalastajan tehdessä heittoja yli mellon veden virran sivuun.
Tartutimme ison lohen miltei heti, ja soutajat pitivät venettä aloillaa minun pumpatessa kalaa virran sivuun. Se ei kuitenkaan toiminut, ja kala pääsi irti. En kuitenkaan ollut asiasta pahoillani, ja yhdessä venemiesten kanssa nauroimme asialle. Meillä oli jo kolme komeaa lohta veneessä. Saimme vielä yhden lohen Svartfossista.
Kävelin alavirtaan kohti Dormenia venemiesten taluttaessa venettä. Dormen on ehkä Sautson paras kellusiima-pooli, joten vaihdin kelan, jossa oli kellusiima. Liikutin kalaa heti poolin yläpäässä kahdesti, mutta se kieltäytyi tulemasta kolmatta kertaa. Myös alapäässä sain kalan kiinnostumaan perhostani, mutta sekään ei ollut yhteistyöhaluinen.
”Neljä lohta” totesi soutaja tyytyväisenä. Suuntasimme kohti mökkiä, ja venemies sanoi, että huomenna onkisimme Gabossa ja Vellenivassa. ”Hyviä pooleja?” kysyin innokkaasti. ”Molemmat hyviä” he vastasivat.
Tulee myrsky huomenna, toinen venemiehistä totesi.
Kova sade rummutti mökin kattoon neljän aikaan aamulla, ja taivas näytti horisontissa kirkastuvan kovan sumun jälkeen. Palvelustytöt toivat iltapalaa, ja sidottuani vielä muutaman ison Red Abbeyn siirryin unille kuunnellen kattoon hakkaavaa sadetta.
Oli jo iltapäivä, kun nuori palvelustyttö herätti minut. Oli tumma keli, pilvien roikkuessa alhaalla vuorenrinteillä. ”Aamupalaksi” sain paistettuja munia ja vuohenjuustoa. Venemiehet istuivat keittiössä katsellen ulos kasvot vakavina. Keli ei todellakaan näyttänyt kalaisalta. ” Ilmanpainemittarin on täytynyt laskea alle asteikon” sanoin ja yritin rikkoa ilmapiiriä. ”Näin on” totesvat soutajat masentuneen näköisinä.
Lähdimme kuitenkin matkaan ja ajoimme veneellä kohti Hareströmmia, joka olisi ensimmäinen kalapaikkamme tänään. Vesi oli muuttunut kahvin väriseksi normalista teen väristä, ja jatkoi nousuaan. Matalapaine oli kova ja pilvet olivat todella alhaalla. Venemies valitsi askistani uuden Orange Blossomin edellisenä yönä kaloja tappaneen tilalle.
”Ei mitään” totesin kun olin kalastanut koko poolin läpi. Oli todella hiljaista. ”Ehkä nyt on Gytefiskin yö” sanoi venemies. ”Gytefisk?” kysyin. ”On öitä, jopa Altalla, jolloin emme saa kaloja. Mutta noina öinä saadaan joskus todella suuria koiraslohia, jotka ovat kudulla toista kertaa. Näitä kutsutaan nimellä Gytefisk.”
”Tälläisinä öinä on siis mahdollista saada sellainen?” kysyin innokkaasti. ”Kyllä. Ne yleensä tulevat silloin, kun mikään muu ei tunnut kiinnostuvan pyydöistä.” sanoi venemies. ”Rukoillaan Gytfiskin yötä” sanoin hymyillen. ”Kyllä kyllä” hän totesi.
Veden väri oli muuttunut entistä sameammaksi. Katselin askejani, ja silmääni osui Clare De Burghilta Oslossa saamani keltahäkiläinen Torrish. He olivat kalastaneet edellisen viikon Altalla ja saaneet 37 lohta, Claren 57 paunan kalan ollessa suurin. ”Joka ainoa tuli Torrishilla.” Clare oli todennut. ”Ota tästä yksi ja kokeile kun menet sinne” hän sanoi.
Perho näytti todella hyvältä kirkkaine Canary häkilöineen ja kiiltävine runkoineen. Venemies näytti skeptiseltä valitessani perhon, mutta hyväksyi lopulta sitoen sen perukkeeseen. Vettä satoi taivaan täydeltä kun laskimme Hareströmmin alapäähän. Paikka on sadan yardin mittainen pooli kovine virtoineen. Venemies ajoi veneen hienosti paikoilleen ja aloitimme kalastuksen.”Hyvä paikka?” kysyin kun heitin perhon virtaan. ”Erittäin hyvä. Emme saa tästä montaa kalaa kaudessa, mutta jos saamme, ne ovat yleensä tosi isoja.” venemies totesi. ”Gytefiskin paikka?” kysyin. ”Ehkä” he nyökkäilivät.
Heitin siimaa virtaan ja yhtäkkiä perho pysähtyi. Siima painoi virtaan ja minä polvistuin veneen pohjalle. Kala tuntui todella voimakkaalle, mutta oli vielä liian aikasta sanoa koosta mitään. ”Gytefisk?” kysyin. Venemiehet eivät vastanneet, ja näyttivät soutaessaan huolestuneilta.
Yhtäkkiä tajusin huolen aiheen veden räjähtäessä veneen lähellä, kun mahtava lohi ponkaisi ilmaan pudoten kyljelleen veteen. ”Hyvä Jumala” huusin paniikissa.
Kala painui kovaan virtaan nostaen vettä mennessään kuin valas. ”30 kiloa!” huusi venemies. Venemiehet puhuivat nyt enemmän keskenään kuin koko aikana, ja minä yritin yhdenkäden splitcane- vavallani pitää kalaa tiukalla. Todella kovaa työtä.
Kala seisoi aloillaan minuutin, ja pyöri keräten vauhti seuraavaan syöksyyn. Kela huusi ja pohjasiimat tulivat ulos todella naurettavan nopeasti. Kala pysähtyi syöksyn jälkeen ja venemiehet käyttivät arvokkaat sekunnit siirtyäkseen parempiin asemiin. Ylitimme virran ja menimme hieman kalan alapuolelle syvän veden päälle. Pumppasin kalaa, kun se yksinkertaisesti vain valui takaisin kovaan virtaan. Emme voineet mtään kun se lähti. Pohjasiima oli miltei lopussa, ja venemiehet taistelivat veneen läpi monen poolin minun yrittäessäni pitää edes jonkilaista kontrollia kalaan.
”Mutta.. 30 kiloa tarkoittaa kuutakymmentäviittä paunaa” mutisin itsekseni. Herran Jumala, yli 65 paunaa!
Olimme valuneet kalan perässä läpi Battanielun ja Banaksen kalan pysähtyessä rauhalliseen Sirpinakkeniin. Mutta kala jatkoi matkaansa koskeen ja onneksi pääsimme valumaan mökin eteen suureen suvantoon. Kala näytti kylkeään ja oli väsynyt. Sain perhosiimaa jo kelalle, kunnes peruke tuli näkyviin. Lohi pyörähti veneen vieressä. ”30 kiloa, varmasti” kuiskasi venemies. Kokki ja palvelijat olivat tulleet rantaa katsomaan näytelmää. Kala veti vielä siimaa kelalta, mutta sain siiman helposti takaisin sisään. Venemies otti koukun ja meni asemiin. Kala pyöri ja möyri vedessä väsyneenä, ja juuri kun se oli tulossa koukun eteen, se pyörähti… Ei.. perho lensi ulos suusta, ja kala valui koukusta poispäin.
”Kirottua!” huusin onnettomana.
Koukkumies katsoi kalaa, joka sai voimia ja painui syvyyksiin. Nostokoukku lensi virtaan ja airomies pudotti airot veteen pettyneenä. Kelasin siiman sisään, ja huomatessani, kuinka koville tämä otti venemiehillä, yritin pidätellä nauruani.
Myöhemmin Riverkeeper kertoi, kuinka tärkeää olisi ollut näille miehille saada tuo kala. Altan ennätyksen haltija oli Windsorin herttua, joka oli hyvin epäsuosittu henkilö venemiesten keskuudessa. Venemiehet olisivat kernaasti mitätöineet hänen ennätyksensä tällä kalalla. ”Herttua oli todella hankala persoona” riverkeeper kertoi minulle. ”Olemme nähneet kaikenmaailman prinssit ja herttuat, mutta tiedämme, että Ghillie on ainoa oikea tallimestari palatseissa.” hän jatkoi.
Kala oli kuljettanut meidät alas pitkän matkan ja taistelu oli kestänyt tunti ja neljäkymmentä minuuttia. Keräsimme mielemme kasaan pettymyksestä tietäen, että menetimme kalan, joka on mahdollista tartuttaa kerran elämässä.
Vettä alkoi satamaan, ja ehdotin, että kokeilisimme toista paikkaa. Goddaniemi oli heti leirin alapuolella, ja kalastimme tuon parisataa yardisen alueen päättäen Goddanieluun, joka oli ollut aiemmalla viikolla erittäin tuottelias pooli. ”Joki tuntuu kuolleelta” totesin ääneen. Venemies ehdotti, että kokeilisimme Vellinivaa, joka oli hyvä pooli. ”Se on Sautson paras paikka, ja olen varma, että sieltä saamme jotain” venemies jatkoi.
Velliniva on hieno tiimalasin muotoinen puristuma Sautsossa. Oli todella hiljaista ja matalapaine näytti hieman hellittävän otettaan. Kuorma- auton kokoiset kivet pohjassa piirsivät pintaan monia erilaisia virtaamia, loppuen niskaan, josta alkaa Gabofoss, joka erottaa Sandian ja Sautson. Gabo on holding- pooli, ja en ole koskaan pitänyt paikasta. Se on jotenkin pelottavan oloinen. Kala makaa aivan niskalla, ja siellä on pakko kahden miehen soutaa, jottei vene lipsahda koskeen, jossa varmasti pääsee hengestään. Kalastimme molemmat paikat, mutta emme tunteneet mitään.
Kello kävi kolmea aamulla, ja päätimme kokeilla vielä Vellinivaa kotimatkalla. Rauhoitimme poolia parikymmentä minuuttia ja aloitimme kalastuksen. Kolmannella heitolla perhon lähellä kävi pyörähdys, ja siima pysähtyi. ”Iso!” huusin. ”Ei sitä luokkaa kuin Gytefisk, mutta iso” sanoin venemiehille. ”20 kiloa” totesi venemies.
Kaikki meni hienosti ja noin neljänkymmenen minuutin taistelun jälkeen nostokoukku upposi kalan niskaan. Komea koiraskala, joka oli juuri menettämässä kirkkauttaan. Vaaka näytti 43 paunaa. Venemiehet verestivät kalan ja laittoivat sen makaamaan veneen pohjalle. Kelasin siimoja kelalle aikoen lopettaa kalastuksen, kun venemies huusi ”EI! Meidän pitää kalastaa vielä Gytefiskin varalle.” Olisko niitä lisää kysyin ja venemies sanoi ”Varmasti on”.
40 yardia alempana, mistä ensimmäinen lohi otti, oli poolin paras kohta. Heitin viisi- kuusi heittoa ja näin kuinka pitsalapion kokoinen pyrstö mäjäytti perhon vieressä. Siima kiristyi ja Torrish oli jälleen näyttänyt kyntensä.
”Hyvä Jumala, se on valtava!” huusin nähdessäni kalan pintovan Torrish suupielessään. Kala otti siimaa ja hyppäsi komeasti ilmaan. Se kiersi poolia veden lentäessä yrittäessään päästä koukusta irti. Kala hyppäsi uudestaan ja lähti ylävirtaan meidän seuratessa sitä. Yhtäkkiä kala kääntyi kohti meitä ja otti kelalta siimaa sata yardia hetkessä. Käännyimme perään ja toivoimme sen pysyvän kiinni. Pelkäsimme kalan kiertävän isojen kivien väliin, mutta onneksemme kala väisti kivet. Päästyämme noista kivistä kala kiersi seuraavat kivet ja pohjasiima jäi jumiin kiven taa. Venemies teki työnsä hienosti, ja sain kuin sainkin kiertyneen siiman irti. Sain kalan melloon veteen ja kelasin pohjasiimaa sisään peläten sen menettäneen kestävyytensä. Seurasimme vielä yhden kosken kalaa alas, ja selvisimmekin onnistuneesti pahasta paikasta. Kala oli aivan poikki, ja toisin kuin hirmulohen kanssa aimmin, nyt onni oli myötä. Suuri lohi oli edelleen kiinni ja nyt sen lähestyessä venettä soutaja iski koukun siihen. Soutaja sai nostettua kalan veneeseen ja papitti kalan, ja saatoimme vain todeta sen olevan vielä isompi kuin edellinen veneeseen nostettu kala. Vaaka pysähtyi 47: ään paunaan. Katsoin kalaa ajatellen oliko tämä todellista.
Päätimme onkia vielä kerran ja saimmekin 39 paunaisen kalan ylös, joka tuntui jo antikliimaksilta.
Viimeisen kalan jälkeen venemies katkaisi Torrishin perukkeesta. Se oli pahoin vaurioitunut noiden mahtavien lohien käsittelyssä. Venemies otti perhon ja heitti sen pitkälle jokeen.
”Se kuuluu nyt joelle” hän sanoi.