Totuus(ko) Lohenkalastuksesta

Meitä lohenkalastajia on moneen junaan. Toiset vannovat perhon nimiin, toiset siimojen, jotkut erilaisten taktiikoiden ja useat soveltavat vähän kaikkea sekaisin.

Mikä sitten on se tie onneen ja Valhallaan, josta me kaikki noina synkkinä syysiltoina haaveilemme?

Koko totuutta ei kukaan tässä maailmankaikkeudessa voi kertoa, mutta voimmehan me purkaa lohenkalastusta hieman osiin, ja yrittää selvittää johdannaisuuksia tuohon kysymykseen.

Ensinnäkin, lohta saa vain lohipitoisesta vesistöstä, joten se kai on kaiken A ja O. Ja sitten tietenkin vuodenaika, jolloin kalat ovat joessa on tärkeä onnistumisen kannalta. Nämä kaksi asiaa taitavat olla kaksi ainoastaan varmaa seikkaa tässä meille niin rakkaassa harrastuksessa.

Näitäkin me lohestajat puramme pienempiin osiin kauden kulun muodossa. Kuten me kaikki tiedämme, lohi tulee jokeen keväällä ja alkukesästä maantieteelisestä sijainnista ja muista luonnon tempusita riippuen, mutta pääsääntöisesti touko-kesäkuun vaihde on aika, jolloin Jäämeren lohen kalastus alkaa.

En ala  sen paremmin ruotimaan tätä kauden kulkua, ja toteankin vain tähän, että mitä myöhemmin kaudesta menee pelipaikoille, sen varmemmin lohet ovat paikalla.

No kun sitten olemme päässeet tilanteeseen, jossa olemme raahanneet takamuksemme joen rantaan, vieläpä ”varmaan aikaan”, tulee eteen liuta kysymyksiä, joihin ”ainoina totuuksina” on täysin, 110 prosenttisen mahdotonta vastata oikein. Ja jos joku väittää tietävänsä, varmasti puhuu Täyttä Paskaa.

Ainoa varma asia tässä tilanteessa on se, että lohi ottaa kiinni perhoon, tai vieheeseen, sen ollessa vedessä  ja jolla sitten se saatetaan rantaan. Miksi se vieheen, meidän tapauksessamme perhon, ottaa, on mahdoton tietää varmasti, koska lohi ei kerro.

Vieheitä, tai perhoja on kymmeniä tuhansia, joten tässäkään kukaan ei voi varmuudella sanoa, mikä pyytö milloinkin parhaiten kelpaa. Tiedämme, että jotkin perhot miellyttävät tai inhottavat lohta, jolloin se ottaa perhoon. Eli tässäkään tilanteessa ei yhtä totuutta voi olla, koska niin monenlaisilla perhoilla lohta saadaan.

Perho viedään veteen meidän tapauksessamme perho-ongella ja perhosiimalla, ja mielestäni tässäkään tapauksessa ei ole ainoaa oikeaa totuutta, eli kaikenlaisilla vehkeillä, joilla voidaan siima ja perho veteen saattaa, voidaan lohta saada.

Kelle minkäkinlaiset välineet sopivat, tai millainen siima ja perho toimivat minkäkinlaisessa vedessä, onkin sitten toinen juttu, mutta siitäkään ei ole varmaa totuutta.

Jos me tietäisimme ainoan totuuden välineissä, välinekauppiaat, jotka muutenkin pyristelevät nettikaupan murroksessa, voisivat irtisanoa vuokrasopimuksensa samointein.

Joitakin ”lain-alaisuuksia” siima-/ perhopuolella kuitenkin on olemassa. Nämä ovat sitten enemmän tai vähemmän pitkän kokemuksen tai toisilta opitun kaltaisia nyansseja, joista niistäkään ei totuutta alkuperäiseen kysymykseen löydy.

Viittaan nyt itseeni näissä seuraavissa. Veden ollessa kymää ja korkealla, luulen saavani paremmin kalaa isoilla perhoilla ja hitaasti ja syvemmällä uivalla siimalla. Mutta tämä on vain kalastajan itsensä luoma illuusio, koska “totuuden nimissä” kala voi ottaa vaikka pintaperhon. Ja taas päinvastoin, kala voi ottaa mieluummin ottaa upossa uivan perhon silloin, kun me luulemme tietävämme pintaperhon olevan ainoa oikea ratkaisu.

Tässä asiassa ei siis ole yhtä oikeaa totuutta. Ja taas, jos joku niin sanoo, puhuu sitä Itseään, ja vahvasti.

Seikka, jossa jonkunlaista totuuden siementä voisi olla, on ottipaikka. Tiedämme, että lohi ottaa usein samoissa kohdissa poolia. Johtuuko tämä siitä, että joku joskus on juuri niiltä jalansijoilta kalan saanut, ja muut ovat sen kopioineet kalan saannin toivossa. Ja sitten taas vuosi vuodelta tuosta samasta läntistä kaikki kalaa yrittävät, mutta mitäpä jos menisimmekin siihen huonomman näköiseen, ei niin tunnetttuun kohtaan? Mitä jos siitä tulisikin kala heti ensiheitolla? Menisikö se tuurin piikkiin vai tulisiko tästä se uusi hotspot?

Kalahan ui pitkin jokea, ja kaiken järjen mukaan se voi ottaa missä vaan. Eli mielestäni totuutta ainosta oikeasta ottipaikasta ei ole olemassa.

Sitten tulisimme ajatukseen perhon uinnista. Siis puhun uinnista, koska se nyt vain mielestäni yksioikoisesti kuvaa tätä perhon kulkua siiman päässä riittävän hyvin. Se ikuinen vänkä oikeista sanamuodoista on mielestäni kyllästyttävää paskaa, johon hukkuu monta hyvää asiaa aivan turhaan.

Jos perho tai siima mielestämme ui oikein, me luotamme tähän kuin Neuvostoliittoon. Tässäkin asiassa ei kuitenkaan yhtä oikeaa totuutta ole. Luulisin, että jos kokeilisimme ennakkoluulottomasti jotain aivan erilaista, saattaisi se ollakin parempi vaihtoehto kuin se niin paljon toistettu tyyli. Minä ainakin olen niin kangistunut kaavoihini, että välillä itsekin huvittaa tämä vuodesta toiseen jatkuva toistaminen. Toisaalta, minä taas pidän siitä.

Perhon kulkuun vedessä mielestäni emme kuitenkaan niin äärettömästi voi vaikuttaa, ja jotkut perhot pyytävät kalaa paremmin kuin toiset, mutta tässä jos jossain, ei totuutta pysty kukaan kertomaan.

Olemme vuosisatojen kuluessa tehneet mitä erilaisempia pyytöjä lohen saamiseksi, ja jos joku keksisi sen Akilleen kantapään, olisi hän nyt miljardööri.

Lohenkalastus on mielestäni juuri siksi niin hieno laji, että siinä ei ole totuuksia. On vain ”lainalaisuuksia”, jotka olemme itse luoneet, ja joihin niin sokeasti luotamme.

Tähän loppuun julistan, että ainoa totuus meille niin rakkaassa harrastuksessa on narsismi. Lohenkalastajat ovat järjestäen narsisteja, toiset enemmän, toiset vähemmän. Ja tämä sosiaalinen media ruokkii sitä koko ajan. Se ei ole huono asia, mikäli siitä hyötyy järkevästi, mutta sitä meissä jokaisessa asuvaa narsismia voi käyttää hyvin tai hyvin huonosti.

Sellainen älytön vittuilu ja kaikkeen puuttuminen on minun mielestäni turhaa ja mieltäisin sen sellaiseksi käänteiseksi narsismiksi, jossa vain potee sitä omaa huonoa oloaan kaikkien seuraavien silmien alla.

Se mitä kukakin on mieltä kenenkäkin narsismin tasosta taas jääköön jokaiselle itselleen päätettäväksi.

fishon_harri copy

joonas_pahtishookup copy

miki_bendingrod copy

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *