Heittämässä

Tulin töistä kotiin, ja samointein laitoin vaatetta niskaan, kahluupöksyt mukaan ja kaappasin kelan, pari siimaa ja Asquithin, ja ajelin Tammerkoskelle. Virta oli stopissa, mutta vedin pöksyt päälle ja latasin Triple D:n 10-11 kellu- hoover- intterin kelalle ( 42- 43 grammaa).

Vapa kasaan ja veteen.

Muistan kuinka joskus aikoinaan testasin ensimmäisen kerran GLX:ää, ja kuinka se minua miellytti, niin nyt voin kyllä sanoa, että koin sen saman tunteen Äästikin kanssa. Vapa on kyllä hyvä, oikein hyvä.

Jos ensimmäisen kerran, kun otin vavan ulos putkesta ja heilutin sitä, se tuntui tymäkältä tyvestään, niin nyt siiman kanssa se oli mielestäni mukavan  tunnokas. Siima nousi vaivattomasti vedestä, ja heittäminen oli todella asiallista ja miellyttävää. Tuollaiset perus-kalastusheitot menivät suorille vaivattomasti, ja vavan keveys oli kouriintuntuva. Etuheitto lähti mukavan näpäkästi, eikä ainakaan minun mättöheitossani vapa sortunut. Kärki tuli mukavan napsakasti takaisin etulyönnin jälkeen. Jos mietin kelan painoa aiemmin, niin mielestäni Bogdan sopi vapaan enemmän kuin hyvin. En kokenut millään tavalla, että olisin joutunut siirtämään kättä keskemmälle kahvaa heiton jälkeen, kun otin uittoasennon.

Heittelin tovin kaiken maailman venkautuksilla, ja päätin vaihtaa perus- kalastussiimani Triple D: kellu- int- kakkosen. Sekin sopi vapaan erittäin hyvin, tosin mielestäni Triplet sopii miltei joka vapaan, mutta tämä vapa ja nuo siimat istuvat minun käteeni kyllä hyvin.

“Parasta” vapaa ei olekaan. On hyviä vapoja, joista toiset sopivat toisille, ja toiset toisille. Tämä, niinkuin moni muukin Loomis sopii minulle. Voisin selvästi sanoa, että tämä on toiminnaltaan lähempänä GLX:ää kuin änäriä, ja se sopii minulle.

Minä en siis omista kyseistä vapaa. Se on minulla demovapana. Soitin kyllä heti Nikolle, ja kysyin kauanko saisin vapaa pitää täällä, ja  ainakin toistaiseksi se minulla pysyy. Täytyy odotella hetkeä, jolloin pääsee virtaavaan veteen kokeilemaan oikeasti, ja saa upposiimatkin mukaan hommaan.

Tähän loppuun haluan sanoa, että kun aikanaan kuulin Asquithista, mietin, että onkohan vapa kuitenkaan ihan niin hyvä kuin Jenkeissä puhutaan, ja sanoinkin Nikolle ja Janille, että kokeilla voin, mutta en lähde kehumaan, jos vapa ei kehuja ansaitse. Mutta voin kyllä kehua, joka sekään ei tietenkään voi taata muille samanlaisia tuntemuksia kuin itselleni. Sen vielä myöskin teen selväksi, että minulla ei ole latiakaan kiinni Loomiksessa, Normarkissa tai missään, joten voin vapaasti sanoa mitä olen mieltä kyseisistä vavoista. Olen ollut noissa Loomis-demoissa mukana, toki saanut “kipukorvauksen” siitä, ja tulevissa Expoissakin olen Kymi Fishingin/ Loomiksen osastolla, ja saanut heitto-opetushommiin Loomiksen vapoja. Minä yksinkertaisesti pidän Loomiksen vavoista, ja aika paljon tiedän niistä. Varmasti sen takia olen mukana kuviossa, ja en sitäkään kiertele, etteikö olisi joskus mukava tehdä vaikka työkseen demoja ja muuta asiaan liittyvää.

No palaan taas asiaan, kunhan pääsen virtaveteen kunnolla, ja kokeilemaan upposiimoja.

Toivottavasti Expoissa nähdään.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *