Onko siitä hyötyä kaapin perällä?

Julkaistu Chasing Silver- lehdessä 2/2019

Hyvä ystäväni aloittelee lohenkalastusta. Hän asetti minulle kasan kysymyksiä välineistä ja perhoista, mitä tarvitaan oikeasti ja mitä välttämättä ei, mikä vapa olisi hyvä, minkälainen kela pitäisi hankkia ja mitä perhoja pitäisi käyttää?

Kysymyksiä joihin halusin vastata hänelle rehellisesti.

Tämä sai minutkin pohtimaan asiaa.

Perhokalastajiila on usein tarve hankkia uusia välineitä, vaikka niitä ei välttämättä tarvitsisi. Perhoja sidotaan laatikot täyteen joista ei välttämättä pääse veteen kuin murto-osa. Varsinkin lohenkalastuksessa perhoista ja välineistä puhutaan monesti jopa Jumalaisella tasolla, ja uusien välineiden pudotessa markkinoille näemme usein samat mainosfraasit, joilla tuotetta pyritään meille poloisille kalastajille myymään. Aloittelevan lohestajan pään saa sekaisin jo vähemmälläkin ja kokeneillakin saattaa olla hankaluuksia pysyä perässä tuotetulvassa

Kuitenkin on totta, että monissa välineissä kehitys on ollut huimaa ja esimerkiksi hikisiin neopreenihousuihin kesäkuumalla palaaminen tuntuu nykyään erittäin epämiellyttävältä ajatukselta. Kuitenkin nuo samaiset neopreenikahluuhousut ovat edelleen erittäin oiva vaihtoehto kylmille vesille. 

Olenkin pohtinut tätä välineasiaa ja tullut tulokseen, jossa olen pyrkinyt jättämään hankkimatta mitään sellaista, mitä en oikeasti tarvitse. Peruskysymys kuuluukin: Kannattaako aloittelevan tai paatuneen lohenkalastajan suinpäin rynnätä uusien välineiden perään tai onko nippu uusia aina parempi kuin hyväksi todettu tai toimiva vanha?

Lähdetään liikkeelle kalastajan ehkä tärkeimmästä työkalusta, vavasta. Perhovapojen ja ennenkaikkea kahdenkäden perhovapojen kehitys on ollut puisten, rottinkisten, bambuaihioisten ja lasikuituisten vapojen kautta nykyiseen hiilikuituiseen perusvapaan huimaa. Kun useita kymmeniä vuosia sitten ensimmäiset hiilikuituvavat tulivat markkinoille, ne löivät itsensä läpi nopeasti. Se oli ymmärrettävää, koska uusi materiaali oli selvästi edullisempaa ja nopeampaa valmistaa suurissa erissä, kuin käsin veistetyt puuvavat. Myös hiilikuidun keveys ja kestävyys toivat jotakin uutta, puhumattakaan erilaisista mahdollisuuksista muokata aihion toimintaa.

Bambu- ja muut käsityönä tehdyt vavat ovatkin mielestäni oma lukunsa ja niiden ruotiminen syvällisemmin minun toimestani on täysin turhaa, johtuen mitättömästä kokemuksestani niiden suhteen, joten keskitymmekin nyt hiilikuituvapoihin.

Oman lohenkalastushistoriani aikana olen kokeillut satoja kahdenkädenvapoja. Nykyään huonoa vapaa on jo hankala löytää, mutta vielä viisitoista vuotta sitten vavoissa oli isojakin eroja. Kun esimerkiksi G. Loomis toi aikoinaan IMX- kuituiset vapansa tänne peräpohjolaan, pääsin kokeilemaan niitä ensimmäisten joukossa. Viisitoistajalkainen IMX oli huikea kokemus edellisten omistamieni Brittiläisten ”vanhan liiton” vapojen jälkeen. Kalastin vuosia IMX llä ja ruskea-aihioisilla Sageilla, ja kun myöhemmin monia muitakin malleja inspiroinut GLX tuli markkinoille siirryin siihen. Pidän tuota uraa uurtavaa vapaa edelleen yhtenä parhaista viisitoista jalkaisista tähän päivään saakka.

Mielestäni meni yllättävänkin pitkä aika, jolloin vavoille ei oikein tapahtunut mitään mullistavaa. Muutama vuosi sitten kuitenkin tapahtui jotain ja tietyt vapavalmistajat ottivat askeleen eteenpäin. Valmistajat saivat vavoista painoa pois kukin omilla tempuillaan ja aihoiden läpimitat näyttivät pienentyneen silmiinpistävästi.

Esimerkkinä voisin ottaa Loomis/ Shimanon Asquith- sarjan, jossa uudella Spiral X- tekniikalla on vavasta saatu puristettua kymmeniä grammoja painosta pois verrattuna valmistajan edelliseen sarjaan. Myös muut merkit petrasivat huimasti tuotekehitystään saaden uusista sarjoistaan todella kevyitä ja mukavia käyttää. Nyt uusia kuituja puskee markkinoille ja kuulemma vielä kevyemmät vavat tekevät tuloaan.

Jos kalastaa viikon lohta vuodessa ja omistaa vavan, joka omasta mielestä on hyvä, ennen kaikkea omaan käteen sopiva, kestävä ja vieläpä sellainen, jossa takuut pelaavat edes välttävästi, ei kannata suin päin lähteä uusimpien tuotteiden perään. Uusi vapa on tietysti aina uusi, mutta se on yleensä ollessaan ns ”parempi vapa”, myös kallis. 

Tälläisessä tapauksessa käyttäisin mieluummin rahani kalastukseen.

Jos taas onkii koko kesän, on ymmärrettävää, että välineiltään haluaa parasta. Paras ei aina ole kallein ja markkinoiden uusin, vaan sellainen joka on omaan makuun miellyttävä.

Kun sain kokeiluun uuden vavan muutama vuosi sitten ensimmäinen hetkautus autotallissa ei ollut mitenkään erikoinen. Kun muutama päivä myöhemmin menin vavan kanssa rantaan kokeilemaan sitä oikeasti, oli se ensimmäisestä heitosta asti todella hyvän tuntuinen. Nyt pari kautta sillä kalastaneena voin todeta vanhan vapani jääneen kaapin perälle miltei kokonaan. Jos olisin kokenut, että vapa ei sovi minulle, en olisi vapaa hankkinut vain sen takia, että se on uusinta uutta. Kalansaantiini uudet vavat eivät ole vaikuttaneet millään tavalla.

Jos taas haetaan jotakin negatiivista uusista, keveistä vavoista se voisi olla kestävyys ja tietysti hinta. Sekin on tietysti suhteellista, koska mitään varsinaista mittaria kestävyydelle ei ole. Itse uskon siihen, että vavan aihiota ei yksinkertaisesti voi mittaansa enempää kaventaa tai ohentaa kestävyyden kärsimättä. Uusien kuitujen ja aihioiden rakennustavan myötä keveys ja toiminta saadaan miellyttäväksi, mutta aika näyttää, kestävätkö nuo keveät ja ohuet vavat kuormitusta vanhojen, vahvempien ja painavampien vapojen lailla.

Palatakseni vapojen osalta kysymykseen onko uusi aina parempi kuin vanha, sanoisin, että vavassa käytetty siima ja heittäjän tyyli ja taidot näyttelevät edelleen suurta osaa tässä näytelmässä. Mielestäni hyvä, uusi vapa edesauttaa heikompaakin heittäjää parempaan suoritukseen ja nopeampaan oppimiseen, mutta aina sekään ei tuo tulosta. Kaikista ei tule uuden, edes parhaimmasta parhaimmankaan vavan kanssa hyviä heittäjiä.

Lohihan ei uusista välineistä piittaa, joten ne yleensä ovatkin kalastajan, joko pakollisia tai vapaaehtoisia hankintoja. Uuden vavan hankkimista voi puoltaa ehkäpä pidemmät heitot, mutta jos vapaan käytetty raha on pois kalareissusta, onko vavasta hyötyä kaapin pohjalla?

Siimavarasto?

Speyvapoihin kiinnitettävissä keloissa voidaan jako mielestäni tehdä oikeastaan kahteen niinkin yksinkertaiseen kategoriaan kuin vanhat/ klassiset ja modernit kelat.

Itse myönnän olevani klassisten kelojen vankkumaton ihailija, mutta minulla ei ole mitään vastaan moderneja keloja. Käsieni kautta on kulkenut monenlaisia keloja ja niistä käyttööni ovat jääneet vain mieluisimmat. Minun kelani eivät ole keräilyharvinaisuuksia, vaan käytän niitä koko ajan kalastuksessani. Pidän klassisten kelojen ulkonäöstä, enkä halua niitä vaihtaa moderneihin keloihin. Esimerkiksi vanhat Hardyn Perfectit ovat edelleen mielestäni hienoja keloja, joilla saa aivan yhtä hyvin kalaa kuin huippuunsa hiotulla modernilla kelalla.

Muistan erään kerran lohijoella, kun sain lohen tarttumaan jostain syystä perhooni. Kun sain kalan väsyteltyä rantaan, se vuosi kiduksista kuin seula. Totesin, että kalaa on aivan turha laittaa takaisin jokeen, joten päätin kolauttaa siltä hengen pois. Olin saanut kalan vedettyä syvästä rannasta ja korkeasta vedestä huolimatta nurmelle, mutta yhtään kiveä tai muutakaan Papiksi kelpaavaa ei ollut käsien ulottuvilla. Yritin ensin lyödä kalaa nyrkillä, mutta tuloksena oli vain kipu rystysissä. En keksinyt muutakaan, joten ruuvasin vanhan Perfectini irti vavasta ja kolautin sillä kalan hengiltä. En voisi kuvitella, että joku uusi, moderni kela kestäis moista, tosin eihän kelaa tietenkään ole tuohon tarkoitukseen tehtykään.

Jos mietitään näitä kahta ryhmää, varsinkin lohenkalastuksessa, kelan ulkonäkö ja status kelan ympärillä ovat monelle merkittäviä, mutta oikeastaan ainoaksi todella tärkeäksi kriteeriksi keloissa jää luotettavuus. Luotettavuus voi toiselle tarkoittaa täysin tasaista jarrua, pientä lähtökitkaa tai muuta sellaista. Minun kriteerini luotettavalle kelalle ovat yksinkertaiset: siinä ei saa olla jarrua, joka menee lukkoon- missään tilanteessa- ja kelan pitää käyttäytyä samalla tavalla aina, oli sitten kuuma, kylmä, märkää tai kuivaa. En myöskään halua kelaa, jossa on liikaa liian pieniä ja tarkkoja osia, jotka vioittuessaan ovat mahdottomia uusia. Myös huoltoystävällisyys rannassa on plussaa.

Isoa osaa mielestäni hyvässä kelassa näyttelee puolan tilavuus. Monesti kalaa väsyttäessä tulee tilanne, jossa siima kelataan vauhdilla ja huolimattomasti kelalle, jolloin heittosiima tavallaan täyttää puolan liian nopeasti. Kun kala saadaan rantaveteen ja kala ottaa viimeisiä syöksyjään keskivirtaan, siiman ollessa huonosti kelattuna puolalle, se monesti tökkii ulos lähtiessään ja pahimmassa tapauksessa ottaa kiinni kelan pilareihin, eikä pääse oikenemaan kalan perässä. Tällöin tuloksena on irti päässyt kala, katkennut peruke tai jopa vavan katkeaminen.

Kelan paino vaikuttaa uskomattoman paljon vavan toimintaan. Kun kaupassa hetkuttelee vapaa ilman kelaa, saa vavan toiminnasta käsityksen, mutta todellinen toiminta tulee mielestäni esiin vasta tositilanteessa, kelan ollessa kiinni vavassa. Joku pitää painavammasta kelasta ja kokee, että se tuo aihion toimintaa alemmas heitossa, kun toinen taas haluaa kelan olevan kevyt. Kummassakin on puolensa.

Itse suosin pidemmissä vavoissa hieman raskaampia keloja, mutta kun mennään viistoista jalkaisesta kaksitoista jalkaiseen, kela ei enää saisi mielestäni painaa paljoa. Jotenkin noissa lyhyemmissä kahdenkäden vavoissa toiminta kärsii, jos kela vetää aihion toimintaa painollaan liian alas. Tärkeintä toimivassa setissä on kuitenkin paketin tasapaino, jossa vapa, kela ja toimiva siima ovat harmoniassa keskenään.

Laajakehäiset kelat ovat monien suosimia. Näissä sisäänkelaus on ehkä hieman nopeampaa ja juoksusiima pysynee hieman suorempana. Perinteisissä keloissa siima on pienemmillä kierroksilla, joten muistia saattaa tulla hieman enemmän laajakehäiseen verrattuna ja sisäänkelaus voi olla hitaampaa. Monissa S- kampisissa keloissa onkin sisäänkelauksessa välitys, joka nopeuttaa mukavasti kelausta.

Monet kalastajat pitävät kahta settiä mukana kalastaessaan. Ainakin minulla nuo setit ovat ”samanlaiset”, joten olenkin hankkinut keloja samoilla kriteereillä muutamia kappaleita.

Uudet, modernit kelat ovat yleensä kevyempiä kuin vanhat, mutta keloissa jos jossain, uusi ei mielestäni ole aina vanhan väärti. Kun hankkii kerralla kunnon kelan, se on pitkäaikainen kumppani, johon ajan myötä tottuu ja oppii sen hyvät ja huonot puolet.

Alkuperäinen kysymys uuden ja vanhan kelan välillä aiheuttaakin monesti voimakkaita mielipiteitä. Lohenkalastuksessa ei kuitenkaan tarvita Formula 1- luokan jarrua, mutta mikäli sellaisen haluaa, sellainen pitää silloin hankkia. Jos vanha kela on aivan toimiva ja luotettava peli ja siihen mahtuu riittävästi siimaa ja se on tasapainossa vavan kanssa, uuden kelan hankkiminen ei välttämättä ole relevanttia. 

Kalastussiimat

Siimat ovat kehittyneet hurjasti viime vuosikymmenen aikana, ainakin heitto-ominaisuuksiltaan. Kaikesta kehityksestä huolimatta on vielä joitain vanhoja siimoja, joita käytän mielelläni, koska ne ovat kalastavia. 

Jos verrataan ylipäätään uuden sukupolven ampumapäitä edeltäjiinsä, ovat ne todellakin valovuoden edellä ns. vanhan liiton siimoja. Siimojen suunnittelijat ovat todellakin osanneet asiansa ja nykysiimat ovat todella tasapainoisia ja hyviä heittää. Monet niistä ovat vieläpä todella kalastavia. Jossain vaiheessa tätä kehityskaarta ilmeisesti ymmärrettiin, että hyvässä siimassa painojakauma on tärkeässä roolissa. Kun aiemmin siimoissa paino oli jaettu turhan pitkälle matkalle, ne olivat työläitä heittää ja niissä piti olla paljon pituutta, jotta saatiin riittävästi massaa vavan liikutettavaksi.

Nykyään modernissa ampumapäässä suurin osa painosta on siiman takaosassa, joten tuo massa, joka ei makaa vedessä, repii ankkurin ja perhon liikkeelle. Nykyisissä ampupäissä plussaksi lasken helppoheittoisuuden, nopean siimanvaihdon ja monipuoliset upooamisluokat. Jos taas haluaa stripata uiton aivan perukkeeseen saakka, se ei välttämättä ampupäällä ole niin sujuvaa kuin kokonaisella siimalla, tai siimalla jossa on kiinteä juoksusiima. Miinusmerkin uudet siimat saavat hinnan osalta.

Jos tarkastellaan siimojen uppoavuusluokkia, vaihtoehtoja on miltei rajattomasti. Lohenkalastuksessa pärjää kuitenkin järjellisellä määrällä siimoja. Milelestäni ei kannata lähteä sekoilemaan siimojen kanssa liikaa, varsinkin jos jo omistaa omaan vapaa sopivat siimat. Valmiiksi loopitetut ampumapäät ovat helppoja ottaa mukaan ja vaihtaminen onnistuu helposti. 

Jos esimerkiksi tarkastelen omaa kalastustani, suurin osa kaudesta menee muutamalla perussiimalla. Pintarunko, jossa on inter-kärki, on varmasti normaali olosuhteissa eniten käyttämäni siima. Toinen hyvä siima on float-inter-2, jolla yleensä uitan putkiperhoja. Jos virtausta on hieman enemmän tai haluan hieman rauhoittaa siiman kulkua Float- inter-4 on loistava valinta. Kun taas käytän upposiimaa 1-3-5 tuntuu pelittävän monesti hyvin.

Jos aloittelee harrastusta, nämä neljä siimaa hankkimalla pärjää melko varmasti läpi kauden.

Katsellessani omia siimojani, totean, että omistan liikaa niitä. En yksinkertaisesti tarvitse niitä kaikkia, mutta jostain syystä haksahdan aina johonkin uuteen siimaan, kun sellainen markkinoille tulee. jos laukkuni sisältö pelkastään siimojen osalta muutettaisiin rahaksi, siinä olisi helposti hieno kalareissu tehtävissä.

Saako uusilla siimoilla sitten paremmin kalaa kuin vanhoilla? Erittäin vaikea kysymys, joka on hieman kaksijakoinen. Kun aikoinaan kalastin siimoilla, jota eivät todellakaan olleet yhtä helppoheittoisia kuin nykyiset, sain hyvin kaloja. Välillä jopa paremmin kuin nykysiimoilla. Kun joessa on runsaasti lohta, ne ottavat myös perhoon. Tällöin myös erilaisilla siimoilla saadaan paremmin lohta, olivatpa ne uusia tai vanhoja. Siima on siinäkin mielessä tärkeä osa-alue perhon ohella, että se on uitossa ainoa linkki perhoomme. Emme useinkaan näe miten perho ui, vaan se minkä näemme ja tunnemme on siima. Eli me uitamme siimaa, joka taas uittaa perhoa.

Hyväheittoisuus ja kalastavuus eivät silti aina kulje käsi kädessä.

Kaiken kaikkiaan uudet siimat verrattuina vanhoihin ovat paljon parempia. En missään nimessä haluaisi ainakaan lohenkalastuksessa enää palata vanhoihin simoihin. Joidenkin vanhojen siimojen kalastavat ominaisuudet ottaisin mieluusti ja yhdistäisin ne uusien siimojen helppouteen. Täydellistä siimaa tuskin koskaan saadaan markkinoille, joten tutkimusmatka jatkuu näiltä osin loputtoman tuntuisesti.

Mitä päälle

Vuotavat kahluuhousut, vettä sisään hengittävä kahluutakki, kahluukenkien liukkaat pohjat tai muuten vain epäsopiva varustus? Erittäin epämiellyttävää kalastustilanteessa. Hyvät kahluuhousut ovat asia mistä ei kannata missään olosuhteissa tinkiä. 

Minulle ensimmäinen kriteeri housuissa on kestävyys. Hengittävyys on tavallaan toissijainen seikka, koska hyvin hengittäviä (lue ohuita) kalvokangashousuja on varmasti hankala saada riittävän kestäviksi. Muutenkin housujen hengittäminen on marginaalista, koska kesäkuumalla housu kuin housu pistää alaruumiin koville. 

Koska lohenkalastuksessa veden lämpötilat eivät useinkaan kohtaa helteisen ilman kanssa, kannattaa todellakin huolehtia riittävästä vaatetuksesta kahluuhousujen alla. Tämä tuottaakin välillä suunnatonta tuskaa, koska sopivan alusvaatetuksen löytäminen on miltei mahdotonta. Jos haluaa ettei tule kuuma kävellessä, pitäisi jättää välikerros pois kahluuhousujen alta, mutta taas kahlatessa saattaa eturauhanen joutua todella koville.

Nykyisissä kahluuhousuissa on onneksi monia vaihtoehtoja erilaisiin tilanteisiin, mutta koska housut maksavat aika paljon, monella ei ole mahdollisuutta hankkia useita housuja eri sääolosuhteiden varalle. Itselläni on reissussa aina kahdet, ellei kolmet kahluuhousut, koska inhoan vuotavia housuja. Monesti varahousut saattavat pelastaa myös kalakaverin reissun.

Kun puhutaan nykyaikaisista kahluuhousuista, mielestäni valmistajat panostavat liikaa housujen hengittävyyteen. Kestävyys olisi mielestäni hyvän housun istuvuuden kanssa parempi panostuksen kohde ja muutama housuvalmistaja onkin ottanut etumatkaa muihin tässä suhteessa. 

Mielestäni housujen pitää kestää normaalikäyttöä vähintään kolme kautta, mielellään enemmän. Valitettavan monesti laadusta tingitään valmistuskustannusten ja materiaalivalintojen varjolla. Tottakai markkinoilla pitää olla edullisia housuja kalliiden rinnalla, mutta monesti housuihin sijoittaminen on järkevämpi ratkaisu kuin kärsiä jo ensimmäisellä käyttökerralla vuotavista housuista.

Vanhat kunnon kiinteäsaappaaliset neopreeni-housut kestivät hyvin ja olivat kylmillä vesillä ehdottomat. Nykyään hengittävissä kahluuhousissa oikeanlaisella alus-ja välikerroksen vaatetuksella saavutetaan jopa paremmat kylmän eristävyydet kuin neopreenilla. Silti monet kalastajat suosisvat neopreenia todella kylmissä vesissä. Kestävyys oli neppareissa parempi, mutta käyttömukavuus uusissa housuissa pesee neopreenin kirkkaasti.

Itse olen liimannut moniin sukallisiin Gore-housuihin saappaat. Kun housut ovat sukista kuluneet, eikä niihin kannata enää vaihdattaa sukkia, olen katkaissut housut sukkien ja Goren välisen sauman tienoilta ja liimannut niihin lämpimät saappaat. itse asiassa omatekemät saapashousut ovat olleet jopa paremmat kuin kaupan versiot. Nytkin kaapin pohjalla odottaa lammin saapaspari seuraavia housuja.  Aikamoista puuhastelua, mutta pääasia on, että itse on tyytyväinen.

Kalastus-, tai paremmin sanottuna kahluutakeissa käytettävä materiaali ja leikkaus näyttelee suurinta osaa. Jos takkia pitää koko ajan ja käyttää sitä myös tavaroiden säilytykseen, leikkaus ja takin istuvuus/ tukevuus tulee ensisijaiseksi. Nykymallin takeissa materiaali on monesti niin ohutta, että kun etutaskuihin laittaa muutaman perhoaskin, peruketta ja vaikka aurinkorasvan, takki tavallaan roikkuu edestä ollen inhottava päällä. Jos taas takin tarkoitus on vain sadesuojana, silloin vedenpitävyys ja pieneen tilaan repussa mahtuminen ovat mielestäni tärkeimmät ominaisuudet.

Itselläni on ollut monia takkeja vuosien aikana, mutta ainoa joka on jäänyt muiden hajotessa on ollut Hardyn vanha öljykangastakki. Tämä kulunut takki ei pidä enää vettä, mutta se on ainoa tuote, mikä on kestänyt kolme vuosikymmentä käytössäni. Tuollaisen ”peltitakin” parhaat puolet ovat sen lämpöisyys, kestävyys ja ennenkaikkea fiilis, jonka saa sen pukiessa päällensä. Sen voi laittaa allensa kivikolla, jolloin se suojaa housujen takamusta. Se myös kestää kipinät nuotiosta ja pitää sateen loitolla noin viisi minuuttia. En ole rasvannut sitä enää vuosiin, mutta pidän tästä takista enemmän kuin yhdestäkään uudesta takista. Sadepäivinä se on parempi jättää mökille ja pukeutua Goretexiin. 

Kahluukengissä on eroja yllättävänkin paljon. Toiset kengät yksinkertaisesti istuvat paremmin jalkaan kuin toiset. Myös tunnokkuus liukkailla kivillä kulkiessa on ensiarvoisen tärkeää. Jotkut kengät ovat yksinkertaisesti niin tunnottomia, että niillä on todella huono mennä kivillä. Myös pohjamateriaalin valinta tuottaa monille päänvaivaa. Huopapohja on edelleen erittäin hyvä valinta, erilaisten kumiseospohjien vallatessa markkinat yli kymmenen vuotta sitten. Itselläni on ollut kumipohjaisia kenkiä jo vuosien ajan, mutta esimerkiksi kiinteäsaappaalisissa housuissa suosin edelleen huopapohjaa.

Joissain kalastuskohteissa ei huopa ole toivottava materiaali, koska se säilyttää kosteuden pitkään ja tahot, jotka kalastusta järjestävät pelkäävät epätoivottuja vieraita joko vesistöön tai pohjakasvillisuuteen kulkeutuvan märkien kenkien mukana.

Jos tämä osio summataan, päätyisin tulemaan, jossa sanoisin, että kahluuhousuissa ei kannata pihistellä. Ne ovat perhokalastajan perusvaruste, jotka on oltava kunnossa.

Takki taas kannattaa hankkia käyttötarpeen mukaan. Jos takilta kaipaa vain sateenpitävyyttä, kannattaa hankkia takki, joka suojaa kastumiselta, mahtuen pieneen tilaan repussa ja kuivuen nopeasti sateen jälkeen.

Mikäli säilyttää kaikenmaailman tavaraa takin taskuissa, sen pitävän veden ulkopuolella koko päivän, kannattaa sijoittaa takkiin. Tukevuus, istuvuus ja leikkaus ylipäätään tulevat tässä tapauksessa ensisijalle. Mikäli taas haluaa fiilistellä, öljykangastakki on loistava valinta, mutta ei sillä sateella mitään tee.

Perhot

Tämä aihe nostattaa aina tunnekuohuja ja oikeasti on täysin loputon, puhtaasti mielilpiteisiin ja omiin kokemuksiin perustuva aihepiiri, niinkuin toki muutkin käsitellyt asiat.

Aikanaan sanottiin, että perhoa, tai uutta mallia ei saisi nimetä ennenkuin sillä on saatu todistetusti viisikymmentä lohta. Nykyään tämä ei enää taida pitää paikkaansa ja monet kalastajat keksivät perhoilleen mitä kummallisempia nimiä. Totuuden nimissä täytyy todeta, että suurin osa nykyaikaisista lohiperhoista perustuu ainakin löyhästi johonkin vanhaan malliin, joka sitten ajan saatossa on muokkaantunut joksikin uudeksi. 

Suurin osa nykyperhoista ovat malleja, jotka joku kalastaja, joka syystä tai toisesta nauttii muiden arvostusta, saattaa tarkoituksella tai ilman tarkoitusperää muiden tietoisuuteen. Väittäisin, että monta mallia, jotka netin syövereissä kulkevat ottikoneen maineessa ovat perhoja, joilla mallin kehittäjä on muutaman kalan saanut ja saattanut sen meidän muiden kalastajien tietoisuuteen joko perinteisen- tai sosiaalisen median kautta.

Tottakai joukossa on perhoja, jotka vain toimivat paremmin kuin jotkin toiset mallit. Lohi kuitenkin ottaa mitä erilaisimpiin perhoihin, joten mielestäni kaikki osa-alueet, niin vavat, kelat, siimat ja muutkin varusteet ovat olleet mukana matkalla tähän onnelliseen hetkeen.

Jos mietitään rehellisesti perhon valintaa, yleensä valitsemme perhon tai perhomallin, jolla olemme onnistuneet saamaan aiemmin kaloja. Tai valitsemme perhon, joka ”tunnetusti” toimii kyseisellä joella. Myös tunnesiteet johonkin tiettyyn materiaaliin tai väriin vaikuttavat valintaamme, kuin myös se, haluammeko jostain syystä onkia esimerkiksi putkiperholla mieluummin kuin koukkuun sidotulla.  

On totta, että jotkut värit ja mallit todellakin ovat ”parempia” kuin toiset, mutta totuuden nimissä on sanottava, että lohta saa mitä erilaisimmilla perhoilla paikasta, kelistä ja ajankohdasta riippumatta.

Suurin syy jonkin perhon laajaan toimivuuteen taitaa olla siinä, että lukuisat kalastajat käyttävät juurikin kyseistä perhoa, jolloin se saa peliaikaa huomattavan paljon.

Mikä sitten tekee hyvän lohiperhon?

Vastaus on varmasti, että sillä saadaan kaloja.

Minulle mikä tahansa perho, jolla saan lohen, on hyvä lohiperho. Mutta myös muita kriteereitä hyvälle lohiperholle löytyy, kuten se, että se ei mene sotkuun ja että se pysyy tasapainossa uidessaan. Tietenkin se, että perho on hyvin sidottu ja omaan silmään miellyttävä vaikuttavat valintaan.

Täytyy kuitenkin muistaa, että lohi ei nakkaa pätkääkään kierteiden määrästä tai suunnasta, tai siitä onko siivessä jotain erikoista materiaalia.

-Me valitsemme perhon, ei lohi-

Nykyisin putkiperhot ovat suosittuja  ja myös itse niitä paljon käytän. Pidän myös klassisista perhoista ja käytän niitä modernien perhojen ohella säännöllisesti. Green Highlander, Silver Grey ja Black Doctor ovat antaneet minulle vuosien saatossa hyvin kaloja ja tietynlaisessa virrassa klassinen perho toimii upeasti. 

Klassisen perhon hyviksi puoliksi lasken sen sotkeutumattomuuden heitoissa, sen yleensä uidessa jotakuinkin aina suorassa. Heikkouksia on yleensä isoissa perhoissa niiden paino ja se, että hyviä klassisia lohiperhoja on vähän saatavilla. Puhun siis perhoista, jotka täyttävät ne kalastusperhon kriteerit, joita itse niiltä haen.

Koska itse rakastan perhojen sitomista, on luonnollista, että askit täyttyvät talven pimeinä iltoina. Mutta moniko noista perhoista edes pääsee siiman päähän kauden aikana? Murto-osa.

Sellaiset ihmiset, jotka eivät itse sido perhoja, tai eivät ehdi, ovat monesti meidän himositojien armoilla. Monet tilaavat perhoja ja mielestäni ehkäpä jopa osaavat arvostaa niitä enemmän kuin me, jotka kaiket illat nyhräämme penkin ääressä. 

Jos vaikkapa mietin omaa tekemistäni, ne perhot, jotka itselleni sidon, ovat samojen tuttujen mallien toistoa, joilla sitten kalastelen kesällä. Mutta niistäkin yksilöistä, joita penkistä irtoaa, vain muutama pääsee siiman päähän. Toisaalta penkistäni lähtee paljon perhoja muille kalastajille, jotka myös käyttävät niitä paljon.

Me teemme perhon valinnasta usein liian monimutkaista. Ehkäpä olis parempi keskittyä itse kalastamiseen ja valita perho, joka täyttää ne kriteerit, joita perholtaan haluaa, eikä valita perhoa muotivirtausten mukaan. 

Loppujen lopuksi

Jos tämä kaikki tiivistetään ja mitä vastasin ystävälleni, joka aloittelee lohestusta?

-Käytä päätäsi ja ystäviesi tietoa. Älä hanki suinpäin tavaraa, jota et todennäköisesti edes tarvitse. 

-Kokeile vapoja mahdollisuuksien mukaan, testaa erilaisia siimoja vapaan, myös kahlatessa. 

-Mieti mitä kelaltasi haluat; jarrua, kestävyyttä, hi-techiä, ulkonäköä vai mitä? 

-Hanki siimoja järkevästi, et todennäköisesti tarvitse sataa siimaa aloittaaksesi lohestusta. 

-Panosta kuivana ja lämpimänä pysymiseen, kun keho voi hyvin, kalastuskin tuntuu kivalta.

-Sido tai hanki perhoja, joilla tiedettävästi saadaan kaloja. Rajaa valikoimaa järkevästi muutamiin malleihin eri kokoisina.

-Sijoita rahasi mieluummin kalareissuihin kuin kaapin pohjalla makaaviin varusteisiin.

Tässä maailmassa ja tilanteessa jossa elämme, me yksinkertaisesti kulutamme liikaa turhakkeisiin, joita emme edes oikeasti tarvitse. 

Puhun nyt elämän kaikista osa-alueista

Moni aloitteleva ja myös kokenut lohestaja sortuu uuden edessä helposti, ja moni tavara lähtee kiertoon jo ensimmäisen reissun jälkeen.

Ymmärrän hyvin, että valmistajien ja kauppiaiden on saatava leipänsä tässä busineksessa, mutta olisiko massamyynnin sijasta järkevää panostaa laatuun ja kestävyyteen, vaikka se ei kaupankäynnin nykymodeen sopisikaan.

Eräs vanha ystäväni sanoi joskus kymmeniä vuosia sitten, että lohenkalastus on kiitollinen laji siinä mielessä, että joella pärjää kun on vapa, kela, siima ja takin taskussa aski perhoja ja rulla peruketta.

Alla: 11 kaksikätistä, kahlureita, takkeja, siimoja, keloja etc etc. Onko tässä riittävästi yhdelle miehelle?


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *