Kulunut kausi on tuottanut harmaita hiuksia monelle. Aikainen kevät, matalat ja paikoin todella lämpimät vedet vaikeuttavat kalastusta monin tavoin. Jotkin joet ovat pelanneet veden määrästä huolimatta kohtuullisesti, toiset heikosti ja loput sinnepäin.
Totuus lohenkalastuksessa on, että jos joessa on lohta, on sitä mahdollista saada, olosuhteista riippumatta. Tottakai lohta saa joesta helpommin, kun olosuhteet ovat otolliset, mutta matalallakin vedellä onnistuu, kunhan muistaa muutaman tärkeän asian.
Ensinnäkin, kun vesi on kirkasta ja matalalla, pitää unohtaa kahkoaminen, totaalisesti. Heittojen määrä kannattaa rajoittaa minimiin, onkia ”kaukaa”, siis ei menisi lähelle kalaa ja kalastusta kannattaa harventaa.. paljon.
Toisin sanoen, poolien pitää saada olla rauhasssa. Eli vaikka kuinka polttaa se kalan saanti, ei auta yhtään, että herkällä vedellä heitetään taukoamatta samaa poolia. Kaikkien mahdollisuudet paranevat, kun vuorojen välissä maltetaan pitää kunnon tauko, ja annetaan kalalle mahdollisuus kiinnostua taas perhoista.
On ymmärettävää, jos loma on lyhyt ja aikaa on rajoitetusti, tulee pakottava tunne saada lohi. Itsellenikin tunne työntyy aivoihin aika-ajoin. Mutta monesti tilanteen uudellen punnitseminen ja asioiden järjesteleminen omassa päässä helpottaa tilannetta ja yleensä tuloskin voi yllättää.
Kaikki haluavat saada lohen. Se ei aina onnistu ja taas toisinaan se tuntuu olevan helppoa.
Se kaikki kuuluu lohestukseen ja mitä pikemmin sen oppii ja hyväksyy, sen enemmän lohireissuista nauttii..
Itselleni kulunut kausi on ollut hyvä. Olosuhteet siis pakottivat muuttamaan totuttua taktiikkaa hieman ja se kannatti. Rauhallinen ja harkittu kalastus tuotti selvästi enemmän tulosta, kuin se normaali kahkoaminen, johon olen tottunut.
Onnistuinkin mielestäni hyvin, mutta tietysti voin todeta sen olevan pitkälti paikkojen rauhoittamisen ja ajankäytön mahdollisuuden tuomaa tulosta.
Perhoista hyvin pelasivat kauden alussa Ally ja kauden edetessä pieni Vimu. Parhaat tapahtumat itselleni tarjosi klassinen Green Highlander pienessä koukussa.
Kalastelin kauden alun viisitoistakinttuisilla, mutta myöhemmin veden laskiessa nelitoistanen, hieman herkempi vapa oli omiaan.
Ylivoimaisesti parasta antia heinäkuussa oli poikani ja hänen parhaan kaverinsa ensimmäinen lohireissu. Pojat tulivat mukaani toisen reissun lopussa ja hommat menivät hienosti. Minunlaiselleni lohestuksen ”rakastajalle”, ensimmäinen ajatus oman kalastuksen sivuuttamiselle olisi saattanut olla pelottava ajatus, mutta olin päättänyt, että käytän aikani poikien opastamiseen.
Jätin onkimatta neljä täyttä lupaa, ja todellakin se kannatti… siis todellakin.
Olin hankkinut Guttormin suosituksesta pojille Vissun 12,6;set Toolit, ja niihin tein Narun kelluvat kärjet. Paketit pelasivat hienosti. Myös kahluuvehkeet hommattiin pojille, Keeperin housut ja kengät, ja ne ajoivatkin asiansa todella hyvin. Tuollaiselle 10-11- kesäiselle kaverille on aika turha hankkia mitään kalliita housuja tai kenkiä, koska ensi kesänä ne ovat todennäköisesti jo pienet. Mukaan varattiin myös virvelit, joilla poikien oli mukava heitellä kovalla tuulella.
Poikani sai ensimmäisen lohensa ja hänen kaverinsa tartutti pienellä avustuksella todella komean lohen, joka ikävä kyllä pääsi karkuun. Tämäkin kala otti Highlanderiin.
Oli ilo nähdä kuinka pojat olivat todella innoissaan hommasta. Pienellä yhteistyöllä heitoissa ja nuoren innon rauhoittamisella saatiin hyvin tulosta olosuhteista huolimatta.
Nykyajan kakaroilla tuntuu olevan niin paljon virtuaalista tekemistä, että luontokokemukset jäävät saamatta. Tosin onhan se monesti meistä vanhemmistakin kiinni, kun elämä on hektistä ja tuntuu siltä, että pääsee itse helpommalla, kun lykkää Pädin mukulan käteen ja sanoo, että katso jotain tai pelaa.. Tähän syyllistyn itsekin turhan usein.
Mutta se on Väärin.
Eihän mukulat voi oppia mitään oikeaa, jos heille ei anneta siihen mahdollisuutta.
Ei sen tarvitse olla lohestusta hienoilla paikoilla, mutta jotain muuta kuin se kotona mököttäminen. Vaikka saunavihdan teko tai edes nuotion sytyttäminen. Lapset sopeutuvat asioihin paljon paremmin kuin me vanhemmat, ja saavat nautintoa jo pienestäkin asiasta, joka meistä aikuisista saattaa tuntua mitättömältä. On tietysti aivan ymmärrettävää, että kaikilla ei ole mahdollisuutta luontoiluun, mutta pienikin kosketus mökkeilyyn, metsään, jokeen, nuotiohommiin tai johonkin muuhun sellaiseen saattaa antaa kipinän luonnossa liikkumiseen ja sen ymmärtämiseen tänä virtuaalisuuden aikana.
No vielä on yksi keikka edessä pohjoiseen, mutta ennen sitä pitää palata arkisiin askareisiin ja sitoa muutama varma ottimato reissuun.
Alla muutama kuva heinäkuulta ja pieni videon pätkä, josta saa kukin omalla tahollaan päätellä ottiko kalan menetys kumpaa enemmän päähän, onkimiestä vai ghillietä 🙂 ja anteeksi muutama ärräpää…
Yllä: Tulevaisuuden lohimiehet
Yllä: Pojan ensimmäinen lohi
Yllä: Nuori perhokalastaja
Yllä: Kuuma…
Huh mikä video, siinä on nuorelle kalastajalle F1 paalupaikan veroinen kokemus, kun lohi lähtee ja räikkä huutaa Voin vain kuvitella Ghillien tunteen, kun ehkä tiedostaa mikä siiman päässä on ja mitä kaikkea voi olla edessä. Mahtava tilanne. Harmi, että siima katkesi mutta onneksi on jäänyt hyvä video muistoksi.
Morde
Joo, kala oli oikeesti kookas, mutta en uskaltanut hihkua pojalle mitään lukemia. Villisti veikkaisin, että lähelle viittätoista olisi päästy.
Otti hienosti pintasiimalla heitettyyn Highlanderiin. Vesi lensi komeesti, kun kala tuli perhoon ja sitten mentiin.
Mulla on tosta pidempikin video, mutta tänne ei voi latailla niin isoja tiedostoja..