Olipas kesä

Tuli sitten ongittua heinäkuussa lohta miltei kyllästymiseen asti… tai no, ei siihen kyllästy. Heitin 17 lupaa heinäkuussa, ja sain kivasti kalojakin, ja vehkeet toimivat hienosti, seura oli Parasta A-ryhmää, niin mikäs siinä on kalastellessa. Vielä yksi reissu pitäisi tehdä.

Katselin eilen saalispörssejä, ja hienoja kaloja, ja isoja sellaisia, on tullut suomalaistenkin nimiin kuluneena suvena. Onnea Kaikille komeista kaloista. Tästä aasinsiltana menenkin heti asiaan.. Pari asiaa hämää edelleenkin minua; Ensinnäkin, tämä saalispörssiin ilmoittaminen pitäisi muuttaa esim. Scanaturan toimesta sellaiseksi, jossa voisi ilmoittaa arvioidun painon sijasta kalan pituuden ja ympärysmitan, jotka siis kirjautuisivat järjestelmään. Toimiihan se tuollaisenaankin, mutta väitän noissa kalojen painoissa olevan “lieviä” yliltyöntjä joiltakin osin. Tämä ei siis missään nimessä ole osoitettu kenellekkään henkilökohtaisesti, mutta esimerkikisi tuolla Finnmarkissa muutamalla Lodgella on kyllä paha tapa venyttää kalojen kokoa, ja luultavimmin ihan oman pusineksen nostamiseksi. Sama nyt tietty pätee moniin muihinkin instannseihin, myös meihin kalastajiin. Parempi tapa olisi voida kirjata julkiseksi kalan mitat, ja jos kala punnitaan niin sitten eksakti paino. Tällä vältyttäisiin noilta ainakin minun silmiini osuvilta ylilyönneiltä. Toki, on vaikeaa sanoa kalasta, onko se kahdeksantoista vai kaksikymmentä kiloa, mutta kun tuossa on katsellut noita mittoja, niin miltei sanoisin, ettei noista “mainoskaloista” ihan kaikki tuota kahtakymmentä kiloa saavuta. Joka tapauksessa, Onnea Suunnattomasti Hienoista kaloista kaikille saamamiehille/ naisille !!!!!

Toinen asia, mikä hämää, on tämä C&R- homma. Itse olen päästämisen puolella, mutta jos kala vuotaa kiduksista, ei sitä kannata kyllä väkisin sinne jorpakkoon enää laittaa. Se kuolee. Tässä tietysti on helppoa  lintsata, ja sanoa kalan vuotaneen ja olleen haavoittunut, mutta nyt peräänkuulutankin sitä kuuluisaa suomalaista vastuuntuntua, jota kansamme niin peräänantamattomasti muutenkin suosii 🙂  Kyllä oman pään käyttö on C&R ssä sallittua ja jopa suotavaa. Nykyään kun sosiaalinen paine ajaa siihen, että maalaisjärki ohitetaan interneksissä lyttäämisen pelossa, ja kuollutta kalaa ei saisi enää missään esitellä. Turhaa Jeesustelua turhan monelta taholta. Syyllistyn itsekin tuohon turhaan valitukseen, mutta todellakin voin myöntää ottaneeni kaloja, jos ne vuotavat kuin seula. Olen myös vierestä katsonut, kuinka kala saadaan vuotamaan helposti, kun ylös nosttettaessa sormet sujahtavat näppärästi kiduksiin.

Ongelmana tässä kaikessa on se, niin monesti toistamani Narsismi. Meidän nyt vain pitää saada sitä hyväksyntää, ihailua ja sen sellaista, ja sitä kautta kokea omaa hyvää, ja kuvitella, että olisimme jotenkin parempia kuin toiset. Se kuuluu ihmisen luonteeseen, ja varsinkin lohestajan kuvaukseen. Ja tämä parjattu internex ruokkii sitä.

Minä olen kohtuullisella iällä jo varustettu, paljon kulkenut ja nähnyt, ja mitä vanhemmaksi tulee, sen enemmän katsomus kapenee. Onnea on kalahommissa ollut mukavasti, eikä kipinä ainakaan vielä tunnu laantuvan. On asioita, mitkä sapettaa aivan vitusti tässä lohihommassa, mutta olen oppinut, että on parempi pitää päänsä kiinni, jotta saa onkia. Asiat muuttuvat, ja minunkin pitäsi muuttua maailman mukana, vaikka se niin helvetin vaikealta tuntuukin… Mutta, jos vielä saisin yhden sellaisen oikeasti ison kalan, olisin tyytyväinen 🙂

Mulla on Instagramissa nyt tili, vai miksikä sitä sanotaan, niin siellä voi käydä tihrustamassa kuvia. https://www.instagram.com/silverdream.me/

P.S Se Asquith on oikeasti ihan vitun hyvä vapa. Sanoisin, että paras millä olen onkinut. Tätä on vaikea myöntää, mutta se on…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *