Kalan kanssa

Asia mistä en juurkaan ole puhunut, tai paremminkin päästänyt aivopierua, on lohen väsytys. Yksinkertaisesti, jokainen väsytys ja väsyttäjä, on oma tilanteensa, johon ei yksioikoista totuutta olekaan.

No, tuossa joku viikko aiemmin vastailin eräälle puolitutulle kysymykseen, jossa sivuttiin tilnnetta, jossa lohi on onnekkaasti tarttunut perhoon ja ollaan päästy siihen kalastuksen vaiheeseen, jossa onnenkauppa ja pettymys kulkevat käsi kädessä.

Tuon julki omia kokemuksia nyt hieman asian tiimoilta.

Olen saanut lohia, kaiken kokoisia, ja vaikka jokainen väsytys on omanlaisensa, kuitenkin noissa hommissa jotkin ”lainalaisuudet” pätevät. Otetaan tietysti heti tästä pois esimerkiksi Alaköngäs, Jockfall ja muut tuollaiset extreme- paikat.

Olen huomannut muutaman seikan helpottavan ainakin itseäni väsytyksessä: Pidän vapaa pystyssä, mutta en juurikaan kohti taivasta. Vavan kulma on tietysti kiinni kalasta ja paikasta, ja siitä koska kiskoo kalaa kohden ja koska vain odotellaan vastustajan tekemisiä. Olen jotenkin oppinut tuntemaan hetken, kun kala alkaa tekemään hyppyä. En osaa selittää, mutta sen aistii kun lohi sukeltaa ja ottaa vauhtia hypästäkseen. Mielestäni sillä hetkellä kun tuo ”liike” kalalla alkaa, kannattaa kääntää vapa sivulle vaakatasoon ja painaa siima lähelle vettä. Jotenkin olen kokenut, että tuo hillitsee kalan hyppyhaluja.

Joskus, kun olemme halunneet kuvata hyppyjä, sekin onnistuu, koska kalan kyllä saa helposti hypylle. Kiristää tarpeeksi kireälle ja nostaa vapaa taivasta kohti, niin usein kyllä hyppää.

Toinen seikka, mihin olen monesti kiinnittänyt huomioita on kalastajan ja kalan välimatka. Joissakin paikoissa saa paremman potkun kiskomiseen hieman lyhyemmällä siimalla kun taas toisaalla on helpompi pelata pidemmällä välimatkalla kalaan. Kun siimaa on paljon ulkona, siinä alkaa olemaan joustoa jo jonninverran, joten sellaista kunnon kiskomista on hankala tehdä pitkällä narulla.

Joskus pidin hyvänä väsyttää korkealta, jolloin voisi kuvitella lohen niskojen puutuvan nopeasti ylöspäin suuntautuvan kiskonnan takia. Mutta olen huomannut, että monesti koukut oikenevat helpommin tuossa tilanteessa.

Kun sitten luoja on suonut niin onnellisen zäkän, että koukkuun tarttuu se Lohien lohi, onkin kaikki opittu täysin toissijaista. Ainakin minun loheni, ne harvat, jotka ovat olleet isoja, ovat kyllä selvästi tahdin määrääjiä, ainakin alkuvaiheessa.

Monesti iso lohi on rauhallinen, uiden tasaisesti, vain luottaen omaan massaansa. Siinä ei voi muuta kuin pitää vavasta kiinni ja odotella, että jotain tapahtuu.

Kun kala sitten alkaa liikkumaan vauhdikkaammin, joka oletettavasti jossain vaiheessa ajankohtaistuu, on parasta varautua kaikkeen. Jotkut kalat vetävät 150 metriä pohjia sen silijän tien, toisten tyytyessä tasaiseen, mutta vankkaan vetoon.

Useat, itseasiassa viidestä suurimmasta kalastani neljä, olen saanut upposiimoilla. On epäuskoista tuijottaa upposiimaa, joka menee veteen esimerkiksi hieman alapuolellasi, mutta kala hyppääkin viisitoista metriä sinua ylempänä. Siinä vaiheessa monesti nopea kelauskäsi on poikaa, tai se monien parjaama välitys. Tuosta tilanteesta voi vain miettiä, kuinka paljon siima saa vetoa vapaan jo pelkästä virranpaineesta.

Mielestäni väsytyksen ilkein vaihe on se, kun kala on ollut kauan kiinni, ja tietää, että kyseessä on iso vastustaja. Ainakin minulle rupeaa tulemaan väkisinkin mieleen, että nyt on tapeltu niin kauan, että se pääsee irti. Ja monesti niin on käynytkin. Johtuuko se siitä, että hermo pettää kalan menettämisen pelon takia, vai käykö vaan niin huono mäihä, että kala irtoaa. Paha sanoa…

Toinen vittumainen tilanne on se, että kala on niin pitkään kiinni, että kunto pettää. Itselleni on näin käynyt jonkun kerran. Tilanne on erittäin inhottava. Käsi puutuu ja vaan toivoo, että jotakin tapahtuisi..

Joskus kaikki taas menee kuin parhaissa kalastusteoksissa. Kun kala sitten tulee rantaan, on se tunne sanoin kuvaamaton.

Lohi, iso ja paksu.

Kaikki se työ mitä on tehty sen eteen on tehty, tuntuu sillä hetkellä mitättömältä ja kaikki muu on tuossa hetkessä toissijaista.

Itse pidän monesti vavan buttia tuossa oikeassa nivustaipeessa. Suurten kalojen jälkeen minulla on tullut nivuseen sellainen lapsen nyrkin kokoinen mustelma. Eli kyllä sitä vapaa aika lujaa nivusta vasten tulee painettua.

Huoh… Ehkäpä Luoja suo vielä tulevaisuudessa kerran siimani päähän sellaisen kalan, että menee pasmat sekaisin.

Kireitä

 

Kuvat Harri Hilden

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ripeät jalat..
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Väsyttää ja olo tuskaistuu
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Peruutusta kivikolla

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *