Ajattelin tässä vesikelin jyllätessä ulkona kirjoitella aiheesta, joka on kuluneen kevään ja kesän tiimoilta ollut pinnassa. Olen kevään ja alkukesän myötä osallistunut erilaisiin tapahtumiin, jossa olen ollut Loomisten kanssa “ulkoiluttajana”, ja myös yrittänyt antaa opastusta heitossa niin pienille ryhmille, kuin yksittäisille henkilöille.
Monesti, ja aika useinkin ongelma on sinä, että sellaisia osaavia heitonopettajia tuntuu olevan hankala saada varattua, ja ne muutamat sertifioidut ovat niin kiireisiä, että opetusta on vaikea saada. Silloin turvaudutaan meikäläisen kaltaisiin amatööreihin, mutta parempi kai sekin, kuin ei mitään..
Käydään tässä muutama perusprinsiippi läpi, ja yritetään sanallisesti ja kuvien avulla selventää muutama asia, jotka tuntuvat monesta olevan hankalia.
Tälläinen kirjallinen selostus ei tietenkään ole yhtä tehokasta kuin kädestä opettaminen, mutta monesti auttaa, kun selitetään rautalangasta vääntämällä mistä on kyse.
Sanon kuitenkin heti tähän alkuun, että en ole mikään sertifioitu opettaja, ja varmasti moni osaava heittäjä voi olla erimieltä esittämistäni prinsiipeistä. But I don´t give a shit…
Heiton perusvaiheet
1. nosto
2.ankkuri ja D-loopin muodostaminen
3. Etuheitto
1. Nosto pyritään aloittamaan siiman ollessa suorana vedessä. Virtaavassa vedessä tämä tietysti helpottuu, kosa yleensä virta auttaa luonnollisesti siiman suoristumisessa. Upposiimoilla kannattaa tehdä ylösrullaus ja varsinainen heittoon johtava nosto, kun siima on rullautunut suoraksi pintaan. Ei siis kannata yrittää nelos- uppoa väkisin nostaa ykkösellä heittoon, jos se on hankalan tuntuista.
Heitto, tai siis nosto, lähtee vapa alhaalla, ja jopa mielelllään vapa virrassa oienneen siiman suuntaisena, ja siima pyritään nostamaan ”ajoissa” irti vedestä, kokonaan, tasaisesti kiihtyvällä liikkeellä. Tämä on äärimmäisen tärkeää. Siima siis nousee vedestä miltei heti, kokonaan
Spey-heitossa siima siis irtoaa vedestä nostossa kokonaan, kun taas rullauksessa sitä hilataan vettä pitkin vapaa nostaen, kunnes siima “roikkuu” heittäjän vierellä, jolloin vapa lyödään alas ja siima rullaa auki. Tätä on syytä välttää speyssä.
Siiman irrotessa vedestä, vavan veto loppuu, ja vapa tavallaan seuraa siimaa sen tullessa ankkuriin. Tärkeää tässä vaiheessa on opetella noston rytmi, ja ennenkaikkea tunnistaa se hetki, jolloin siima veden kitkan pettäessä irtoaa vedestä.
Eli, ainoa ”voiman” käytön hetki nostossa on siihen saakka, jolloin veden kitka pettää ja vapa vetäisee siiman liikkeelle.
Hyvä nosto on suora liike vavan ollessa n 45 asteen kulmassa. Nostossa kannattaa välttää ylimääräisiä liikkeitä. Vain tasainen suora vetävä liike. Yläkäsi vetää, ja alakäsi työntää vapaa. Toiset käyttävät enemmän yläkättä toiset taas alempaa. Minulla jakauma menee n 60% yläkädelle ja 40% alakädelle.
On hyvä tiedostaa, että vavan kärjen liikkeet vaikuttavat perhosiimaan. Monesti näkee nostossa, kuinka vapa ensin nostetaan pystyyn, ja siimaa tavallaan hilataan pinnassa hetki, ja sen jälkeen vavan kärki putoaa taakseviennissä alas, tehden lievän “U”:n ennen ankkuria. Ei hyvä… Kun muistetaan, että vavan liikkeet vaikuttavat siimaan, tuollainen U- liike ei koskaan salli kireää ja suoraa ankkuria, koska siima tulee U- liikkestä johtuen U:n pohja ensimmäisenä veteen, ja ankkuri tulee ryppyisenä ja tönkkönä veteen.
Noston loppuvaiheessa, juuri ennen ankkuria, vapa nousee pystyyn, tai paremmin sanottuna kääntyy sivusta pystyyn. “Pystyyn” riippuu heittäjästä, tyylistä etc.
Siinä vaiheessa kun arkkuri tulee tonteilleen, vapa on pystyssä odottaen ankkuria ja etuheittoa, tai lähdössä eteenpäin. Tämä riippuu siimasta millä heitetään ja rytmistä
Siima on irronnut vedestä ja vapa vetää siimaa kohti ankkuria. Alakäsi työntää vapaa.
Vavan “veto” on loppunut ja vapa lähtee kääntymään pystyyn.
Vapa on pystyssä ja ankkuri tulee rinnalle.
2. Ankkurin olisi hyvä olla suora, ei ryppyinen. Kelluvalla siimalla ankkurin aika voi olla pidempi, heiton rytmin mahdollistuessa hitaammaksi, kun taas upposiimoilla heiton rytmi kiihtyy, koska siima uppoaa heti tullessaan ankkuriin. Pitkä peruke auttaa upposiimoilla ankkurointia, kuten myös kevyemmillä siimoilla.
Kun monesti upposiimoilla kalastetaan lyhyillä perukkeilla perhon saamiseksi syvällä, ankkuri joudutaan tekemään ampumapään kärkiosalla. Koska siiman kärki uppoaa, ankkuri ei voi jäädä makaamaan veteen, ja monesti heittäjälle tulee hätä, ettei ankkuri liimaa kiinni, ja etuheitto lähtee turhan hätäisesti. Tällöin heitto “sutii”. Pidempi peruke sallii ankkurin maata hieman pidempään, antaa vavalle aikaa “latautua” etuheittoa varten.
Myös rypylle, tai myttyyn tuleva ankkuri aiheuttaa monia ongelmia. Yleisesti voi sanoa, että hyvästä heitosta 90 % on hyvä nosto ja ankkuri.
D- loopista on hyvä ymmärtää, että D:n kaaren yläpuoleinen osa on kuorma, tai massa, joka kuljettaa, tai paremmin sanottuna vetää siiman liikkeelle, ja vedessä makaava osa on “lois”kuormaa. Näin ollen siiman kuormamassan tulisi olla siiman takapäässä. Nykyiset siimat ovat selvästi edeltäjiään takapainoisempia.
Noston jälkeen siiman tullessa ankkuriin kädet nousevat ylemmäs etuheittoa varten. Tämä on äärimmäisen tärkeä vaihe heitossa.
Joskus, ja aika useinkin, ankkuri ja D- looppi on paikasta riippuen jätettävä itsestä kauas. Käsiä on tällöin tuotava ulos, ja heiton rytmi yleensä nopeutuu. D- looppi ja ankkuri ovat tavallaan samat, mutta ne vain sijoittuvat eri kohtaan kuin normaali tilanteessa.
Kuvissa vapa nousee ylös siiman ollessa ankkurissa. Vapa nousee kohti pistettä jossa se vetää siiman ankkurista irti.
3. Etuheitto lähtee miltei pystyyn. Etuheitossa heiton ”voima” ajoittuu aivan viime hetkelle, jossa vapa tavallaan lyö viimeisen sivalluksen ennen vavan etuliikkeen pysäyttämistä. Vavan kärki jatkaa liikettään, ja yleensä osoittaa ääripäässään kohti vettä. Näin ollen, mikäli heittosiima on kärkirenkaan sisäpuolella, tai välittömässä läheisyydessä, myös heittosiiman tyvi pyrkii kohti vettä, ja looppi aukeaa liian aikaisin, sen sijaan, että siiman takapään pitäisi kulkea horisontaaliseen suuntaan, jotta etuheitto olisi oikeanlainen.
Overhängillä, paremminkin iskunvaimentimella, eli juoksusiimalla, jota jätetään kärkirenkaan ulkopuolelle puolesta metristä jopa kahteen, voidaan vaimentaa etuheiton iskua. Mitä pidemmälle halutaan heittää, sen voimakkaammin etuheitto pitää tehdä. Koska voimakkaassa etuheitossa vapa miltei väistämättä työntyy eteen, vavan kärki pyrkii rajusti ääriliikeessään kohti vettä. Overhang vaimentaa tuon äärisuunnasta johtuvan väärään energian, mutta välittää silti voimaa heittosiimaan sen verran, että se lähtee oikeaan suuntaa, eli eteenpäin.
Overhangia ei voi jättää liikaa, koska liika juokusiima ei enää jaksa välittää tuota oikeaa energiaa. Jokaisella vapa-siima-heittäjä paketilla on murtumapisteensä overhangin määrälle.
Etuheitto lähtee ja vapa lataa eteenpäin
Vapa suuntaa eteenpäin
Vavan kärki käy vettä kohti
Vavan kärki palautuu ääriliikeestään ja palautuessaan käy vastasuunassa jopa ylempänä kuin vavan muu varsi
Etuheitto liikkeellä
Siis:
-Overhang, eli iskunvaimennin, auttaa siiman tyven kulkusuunnan oikeellisuutta, vaikka vavan kärki käy kohti vettä.
-Hyvässä etuheitossa stoppi tulee klo 10-12 väliin (edit- en osaa kelloa). Eli ei liian ylös, eikä liian alas.
-Hyvässä heitossa 90% on hyvä ja onnistunut nosto sekä ankkuri.
-Alakäsi lähtee noin navan seudulta, keskeltä kroppaa ja palaa samaan paikkaan takaisin etuheiton lopussa. Välttäkää alakäden vientiä yläkäden alle !!!