Kesäperhoja

Tänä suvena aloitamme viikon verran myöhemmin kalastuksen “kotona”, ja luultavasti vesikin on rauhoittunut pahimmasta tulvasta, joten pienemmätkin perhot saavat aikaa. Tohtoreita on kertynyt askiin, ja vanhat luottoperhot, uusiin kovalla vaivalla metsästettyihin koukkuihin on hellydellä väännetty. Muutama Musta Tohtori ja kirkkaille päiville Hopea Tohtori

vapoja, vapoja

Kahdenkäden vavalla heittäminen on mukavaa puuhaa. Viikko sitten tein taas pari demoa, ja muutenkin tässä on ollut kaikenlaista puuhaa vapojen ympärillä niin opetuksellisissa, että testimielisissä tapahtumissa. Taas on heitetty erilaisia vapoja, ja jälleen kerran voin vain todeta, että tietynlaiset vavat sopivat minulle yksinkertaisesti paremmin kuin toiset. Keväällä, Go Expoissa, missä olin sitomassa perhoja heittelin usean otteeseen Tonin setillä, jossa 14 kinttuisessa 9-10 NRX: ssä oli joku Guiden Triple D. Pelasi aivan helvetin hyvin tuo setti. Jo pari vuotta taakse, minulla oli demoissa mukana tuo sama vapa, jossa pidin kiinni Vissun 37 grammaista F/I siimaa. Silloinkin tuo vapa oli kaikista 14 …

Kevättä rinnassa..

Olin Bosniassa reilu viikko sitten. Olihan silmiä avaava reissu, noin niinkuin puolipoliittisessa mielessä, että kalastuksellisesti.. Tai no, voin vain todeta, että en ymmärrä “oikeasta” perhokalastuksesta mitään, ja olenko koskaan ymmärtänytkään, sitä en tiedä. Jos kalastatetaan perhoilla kokoa 16, ja kalat lähtevät alta pois, voi vain sanoa, kun ei edes kunnolla näe laittaa 0,15 peruketta tuollaisen perhon silmästä, niin ei musta vaan ole sintin kalastajaksi. Hienoja kaloja, upeita, vaarassa olevia luonnonluomuksia ja mahtavaa seuraa.. siitä on ihmisen reissut tehty. Pientä propsia siellä on, joten kannattaa tutustua tilanteeseen. http://www.balkanrivers.net/en/news   No, näin kotona olenkin ollut tyytyväinen, kun perhojen koko on sellainen, että …

Messuillaan

Ensi viikonloppuna on Perhomessut, kuten varmasti kaikki asiaan perehtyneet tietävät. Niinkuin tuolla aiemmin jo mainitsin, olen siellä sitomassa sutturoita ja Tuupola esittelee lehteä. Osasto sijaitsee siinä A- hallin puolivälissä. Meinaan myös ottaa muutaman Loomiksen siihen osastolle, siis uusia, joihin laitan omat siimat, ja mikäli jotakin kiinnostaa, niin siitä voi ottaa ja käydä kokeilemassa vapoja siimoilla, joita minä tykkään käyttää. Olin tuossa, taas kerran, Tammerkoskella, ja jo aiemmin olin hankkinut tuollaisen Go Pron hieman toiseen tarkoitukseen. Päätin kokeilla sitä tähän heittohomman kuvailuun ja tuossa alla olevassa pikku pätkässä näkee noista slowmotioneista aika hyvin, kuinka vapa käy todella kummallisissa asennoissa heiton eri …

Pääsiäistestaus

Heräilin aamulla ajoissa ja ajelin Tammerkoskelle tarkoituksena testailla erilaisia vapoja, tai paremmin sanottuna eri vapojen osia keskenään. Löysinkin ainakin yhden hyvältä tuntuvan yhdistelmän, ja jo tuossa aiemmin olin havahtunut siihen, että erimerkkisistä pätkistä, jotka nyt ylipäätään sopivat yhteen, saattaa löytyä mielekkäitä kokonaisuuksia. Heitellessäni tulin taas siihen tulokseen, että vavan oikeat ominaisuudet tulevat esiin vasta kun kahlataan vähintään munaveteen. Jos vavassa ei “potku” riitä, ainakin minulle tulee ikävä voimakkaampaa vapaa. Voimakas vapa ei suinkaan tarkoita mitään kauheaa kankea tahi tykkiä, vaan sellaista vekotinta, jolla saa syvästäkin vedestä siiman vaivattomasti nostettua heittoon, ja koska käsiä on nostettava ylemmäs, vapa jolla ei tarvitse …

Väriä matoon

Jo viime kesänä katselin tuota Strömsö-putkea, ja mietiskelin millainen siitä tulisi mikäli siihen lisäisi hieman vihreää. Talven aikana hauduttelin ajatusta, ja otinkin itseäni niskasta kiinni, ja sidoin vihreän version tuossa muutama kuukausi sitten. Ensimmäinen versio ei näyttänyt silmääni kovinkaan kummoiselta, mutta muutaman sidoksen jälkeen vekotin alkoi näyttämään siltä, miltä ottipeli näyttää. Olin ajatellut, että testailisin sitä ensi suvena, ja voisin mahdollisten onnistumisten jälkeen tehdä laajemman esittely siitä, mutta nyt Expojen jälkeen en malta olla laitamatta siitä kuvaa tänne. Perhossahan ei ole mitään käänteen tekevää, ja monissa muissakin perhoissa, kuten GHR ssa nuo värit löytyvät. Jokin siinä kuitenkin minua miellyttää, ja …