Olihan kylmää

Joka keväinen Teijon- reissu, siis Tay- joelle suunnattu harrastematka olikin tänä vuonna erikoinen, monestakin syystä. Kun pääsimme sunnuntaina Edinburghin kentälle, kaikkien muiden laukut tulivat, paitsi tietty meikäläisen. Onneksi vavat olivat suksipussissa, joka saapui hihnalta ja kelat olivat repussa, joten kalaan pääsi, kunhan lainasi muilta kavereilta lämpimät vaatteet, kahluukamat, peruketta ja muutaman Ally´s Shrimpin.

KLM, joka siis toimi lentoyhtiönä, oli sössinyt meikäläisen laukun jäämään Amsterdamiin, joka sinänsä ihmetyttää, koska kaikkien muiden laukut tulivat. Vitutti aika huolella.. Kymmenen puhelinsoiton, kymmenen What´s UP- viestin jälkeen sain Ranskasta kaverin kiinni maanantai-iltana, joka onnistui selvittämään missä laukku on. Tiistaina courier toimitti kassin Hutille.

Kun lainaa Venarin kalsareita, niin voin kertoa, että omat tuntuvat entistä kotoisemmilta, kun ne vihdoin sai päällensä. Eniveis, sain siis maanataina kahluukamat yms. lainaan, ja pääsin ongelle. Lainasin Turusen Hemiltä ja Kettusen Pasilta muutaman Allyn. Eka ilta meni hieman huikkahakuisessa tunnelmassa, joka itseasiassa alkoi jo edellisnä päivänä lentokoneessa, koska KLM on edelleen yhtiö, jolla bisse ja viini sisältyy hintaan… Toisin kuin Finskillä.

Kalastelimme siellä täällä ja illan päätteksi minä, Soke ja Reijo päädyimme syvälliseen keskusteluun Ferry´s Streamin tuolille. Olin vedellyt sellaisia täydellisiä, silmää hiveliviä ( mallikelvottomia ) SwingSwängSnakeandrolleja koko illan ja huomasin, että perukkeessa on tuulisolmu. joten purin siiman poikki ja samalla kun puhelimme syvällisiä, sidoin Kettusen Pasin Allyn siiman päähän. Jätkät istui tuolilla kannustamassa kun menin rantaan suorittamaan Täydellistä Speytä.. Heitin nurmikolta ja samalla höpöttelin ukoille, kun yhtäkkiä siima pysähtyi. Mitä Helvettiä.. Kala??

Kala, tosiaan.. Itse veikkasin haukea, Repe kuhaa ja Soke kilberttiä. Yhtäkkiä ihan ehta Atlannin Lohi hyppäsi ilmaan. Jumaleisson.. Lohi.. siis minulle?? Ja lainavaatteissa.. No, mikä tässä oli hauskaa oli tietty vanha totuus siitä, että muiden perhot pyytävät paremmin kuin omat 🙂 Väsyttelin tyylikkäästi kalan rennoin ottein, jopa hieman polviasennostakin ja Repe kuvasi ja selosti kuin Anssi Kukkonen parhaimpina päivinään. Ainoa ongelma Repellä oli tietty se, että Rec-nappi oli unohtunut painaa päälle kaikessa tohinassa.

Sain kuin sainkin kalan tonttiin ja siinä porukalla ihmettelimme tuota otusta. Kala oli ollut joessa ehkä viikon kaksi, koska kirkkain terä kyljestä oli ottanut hieman violettia sävyä. Mutta pirteä noin kolmen kilon tirppa. Päästin kalan pois, ja kun otin perhon käteeni, huomasin, että olin unohtanut katkaista sen jämän perukesiimasta, joka jää Turtle- solmusta yli, kun solmun kiristää. Liekö tuo kymmenen sentin turhake ollutkin se laukaiseva tekijä, joka sai kalan tarttumaan tuohon Pasin sitomaan perhoon. Saattoihan tietysti tuo jämä toimia myös ruohosuojana, kuin parhaissa uistimissa konsanaan, mutta saatu kala joka tapauksessa.

Kelit olivat todella vitt……t. Pohjoistuuli, kylmä vesi ja vähä kalamäärä joessa tekivät reissusta hieman erilaisen kuin aiempina vuosina. Eihän lohestus, varsinkaan Skotlannissa keväisin, mitään ryötämistä ole, mutta nyt kun kaloja ei näkynyt pinnassa ollenkaan, meinasi usko loppua tyystin koko hommaan.

Mutta ei huonoa kuin hyvääkin. Jälleen kerran voin itselleni hyvällä mielellä todeta, että kamat ovat todellakin kunnossa ja heitto kulkee hyvin, ainakin omasta mielestä. Heittäminen on äärimmäisen kivaa ja helppoa, kun siima istuu vapaan ja vapa heittäjän käteen. Asquith on huippuvapa ja tuskin ihan muutamaan vuoteen tarvii mitään kepakoita kaappiin hankkia. Toisessa vavassa pidin Triplen 1-3-5 sta tai Scandi 3-4 sta ja toisessa Triplen kellu- nelosta. Paketit pelasivat kuin se kuuluisa junan vessa.

No reissu tuli tehtyä ja loppukaneetiksi voi vain sanoa, että kalojen vähyys ja olosuhteet eivät puristele juuri ollenkaan, kun seura ja ruoka on hyvää.. puhumattakaan Kuningas Alkkohoolista. Näistä on mukavat kalamatkat tehty

Kiitti Ukot taas kerran!!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *