Johan on aikaa siitä kun viimeksi tuli jotain tänne kirjoiteltua, siis ihan tosissaan. No pamautetaan nyt sitten koko homma yhteen putkeen, niin ei tarvi koko ajan rampata täällä.
Vuosi meni jotakuinkin noudattaen normaalia kaavaa parin edellisen hyvin erilaisen vuoden jälkeen. Huhtikuun lopulla ajoimme Kössin kanssa kohti Vantaan lentokenttää ja tarkoitus oli painella olusien kautta koneeseen, joka veisi meidät Amsterdamin kautta Aberdeeniin. Olimme jo tsekkaamassa kamoja KLM:n tiskillä kun lippupimu ilmoitti, että me ei päästäkään koneeseen. Siis mitä vittua ??.. Schipholissa oli kuulemma pakkaajien lakko ja kenttä oli niin tukossa, että siellä oli parisataatuhatta ihmistä jumissa, ja koska meillä oli vain 45 min vaihto ei homma vaan yksinkertaisesti onnistuisi. Kettunen, siis nykyinen ”sirokasvo” Kettunen, joka toimi jonkinasteisena matkan(harhaan)johtajana näytti siltä, kuin ne entiset ylimääräiset jo poskista häipyneet täytteet olisivat tulleet takaisin kohtuullisen punan kera.
No, ei siinä märinä ja poru auttanut, vaan meidät buukattiin seuraavalle päivälle Finskin koneeseen Manchesteriin, josta paikallisella potporihökötyksellä menisimme sitten Aberdeeniin. Joensuun rokut jäivät hotelliin Vantaalle ja me Kössin kanssa todettiin, että ajetaan kotiin takaisin.
Seuraavana päivänä uudestaan kentälle ja vaiherikkaiden sekoilujen kautta loppuviimeksi olimme illalla maanantaina yhdentoista aikaan Aberdeenissä, jossa Venari odotteli meitä.
Olin ostanut Kraken-pullon Manchesterin kentältä hätäavuksi, ja kun olimme pakkautuneet, siis korostan sanaa PAKKAUTUNEET, seitsemän hengen Lantikkaan miljoonine laukkuinemme, oli yksinkertaisesti parempi vetää kännit Krakenista, jotta matka meni edes jollain tavalla inhimillisesti.
Mutta, totean tähän heti perään, että alkoholilla on mykistävä vaikutus; ei yhtään soraääntä koko matkalla, vaikka porukka oli niin ahtaasti kyydissä, että Repe ei voinut edes käsiään liikuttaa. Hilpeä meininki, eli voinkin todeta, kaiken maailman raittiusvalistajista huolimatta, että minä ainakin nautin Kuningas Alkkohoolia kun se siltä tuntuu, koska siitä tulee ainakin hetkellisesti äärimmäisen autuas olo..
Pikku kuriositeettinä voisin vielä hehkuttaa Skotlantilaista “suksiboxia”, jonka Vensku oli ottanut Lantikan katolle.. Voi Vittu mikä laite. Neliskanttinen laatikko, johon ei mahtunut mitään muuta kuin kaljalaatikko ja ruokasäkit.
Mutta majoitus oli hieno ja muutenhan atmosfäärihän on siellä huippuluokkaa, puhumattakaan ylämaiden eliksiireistä, joita Speyn varrella tehdään kuudenkymmenenviiden tislaamon voimin..
Kalastus Speyllä oli hyvää ja reissu meni muutenkin odotusten mukaisesti. Kaloja kulki ja keski-, että yläosilla jokea kalastus olikin parasta vuosikymmeniin. Enpä muista että olisin nähnyt noin paljoa kaloja ilmassa kevätreissujen aikana koskaan aiemmin.
Jo talvella oli tullut selväksi, että Reisa on kiinni lohen osalta tulevana suvena. Päätös oli oletettavasti oikea, vaikkakin mielestäni luonnolliset syyt kalojen vähyyteen ovat muualla kuin joessa. Luonnottomiin syihin, joihin lukeutuu ihminen, en sitten ota kantaa muilla tavoin, kuin totean, että lause, jonka olen kuullut parikymmentä vuotta sitten ”Rules are for the tourists” pitänee paikkansa.
Olin siis tilanteen edessä, jossa piti löytää joku vaihtoehto Reisalle. Vaikeaa, koska korvaavia ei ole, ainakaan minulle. Maaliskuun aikoihin Venari soitteli Beiskiltä kuulumisia ja sanoi, että olisi kämppä vapaana, jos kiinnostaa. Sen enempää ajattelematta kättelin asian ja ilmoitin että tullaan juhannuksen jälkeen ja ollaan kaksi viikkoa. Suunnitelma hyvä, toteutus huono… Siis kaikki oli ihan helvetin hienosti, lukuunottamatta 300 motin vettä ja vitullista hellettä. Eikä siinäkään mitään, mutta kun joessa on paljolti vetyyliä, on kalapaikkoja on todella rajoitetusti ja väkeä noille länteille oli tulossa pari muutakin meidän lisäksi, totesimme viikon jälkeen, että eiköhän pakata ja ajetaan kotiin. Ennen päätöstä kotiinlähtemisestä oli vedetty sen verran GeeTeitä, että jopa minulle tuli hetkellisesti kiintiö täyteen. Eli se meni munilleen ihan kunnolla. Luonnon olosuhteille ei voi mitään ja koska perseaukisena syntynyt ei voi valita osaansa, oli tähän tyytyminen. Mutta kaikesta oppii jotain…Vitutti kuin pientä oravaa, mutta minkäs teet. Kotiin hymyissä suin ja mietin jo, että en lähde enää mihinkään tänä suvena.
Aika kultaa muistot ja kun Jaakkiman kanssa päätettiin tehdä reissu pohjoiseen elokuun lopulla, se olikin ehkäpä yksi parhaista ja mukavimmista reissuista mitä olen kuunaan tehnyt.
Hyvää kalastusta, rennosti, syöden, juoden ja nauttien kaikesta täysin siemauksin paikassa, jossa tämä sielu lepää. Kauden kalatkin saatiin ja patterit ladattiin seuraavaa jo lähellä ollutta lähtöä varten, josta kerron sitten myöhemmin eri foorumilla.
Tähän loppuun haluan sanoa muutaman sanan hieman syvällisemmin, varsinkin nuoremmille kalastajille. Lohenkalastus, joka kaikkine pettymyksineen ja onnenhetkineen on ainakin minulle matka, joka ei koskaan pääty. Tai siis päättyyhän se joskus, mutta kuluneen kauden aikana jälleen kirkastui se, kuinka paljon kaikesta huolimatta mä tästä hommasta pidän. Vaikka kesän ykkösreissu meni käsille, niin kaikesta huolimatta uusien tuttavuuksien saaminen on aina palkitsevaa, puhumattakaan siitä kuinka mukavia ihmisiä illanvietoissa tapaa..
Uusien asioiden oppiminenkaan ei näköjään lopu koskaan, eikä koskaan kannata etukäteen tuomita muiden tapoja tehdä tätä hommaa. Ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa kalastaa lohta, ja ne kaverit jotka pyyteettömästi seuraavat omaa polkuaan ovat varmasti sinut tämän tekemisen kanssa. On hyvä huomata, ettei minun luonteellani, joka on hieman varautunut sosiaalisuudestani huolimatta, väärässä oleminen ei olekaan huono asia.
Lohenkalastuksessa ei ole ketään, jolta ei jotakin uutta voisi oppia, olkoon tämä vasta-alkaja tai kokenut kehäkettu.
Tärkeintähän ei ole lopputulos vaan se matka jota tekee..